Lapset kokouksissa
1 Jehovan kansan keskuudessa aikuiset ja lapset kokoontuvat yhdessä perheinä oppimaan Jumalan sanan totuuksia. Jo Mooseksen päivinä kehotettiin ’kokoamaan kansa, miehet, naiset ja lapset’ kuulemaan Jumalan lakia. (5. Moos. 31:12) Nykypäivien todistajat tuovat samaan tapaan lapsensa seurakunnankokouksiin ja konventteihin.
2 Jotta lapset hyötyisivät kokouksista mahdollisimman paljon, vanhemmat valmistautuvat niihin yhdessä heidän kanssaan. Jonakin sopivana iltana viikoittain kokoonnutaan perhetutkisteluun isän johdolla. Siinä voidaan valmistautua seurakunnan Vartiotornin tutkisteluun tai toisiin kokouksiin. Vanhemmat ovat erityisen kiinnostuneita siitä, että lapset oppivat vastaamaan kokouksissa varhaisessa iässä. Niinpä jotkut lapset alkavat esittää lyhyitä vastauksia jo ennen kouluikää, ja kun he oppivat lukemaan, he ottavat innokkaasti osaa vastailemiseen koko seurakunnan rohkaisuksi. Eikö olekin sydäntä lämmittävää kuulla näiden nuorten esittävän ajatuksiaan? Kirjantutkistelun- ja Vartiotornin tutkistelun palvelijan tulee aina valppaasti tarkkailla näitä pieniä käsiä ja varata lapsille mahdollisuus ’toivonsa tunnustamiseen’ kokouksissa. – Hepr. 10:23, 24.
3 Niin ihailtavasti kuin monet nuoret osallistuvatkin siihen, mitä kokouksissa tapahtuu, joillakuilla saattaa olla taipumusta kuiskailemiseen ohjelman aikana. Elleivät he saa tässä ohjausta, siitä kehittyy heille helposti tottumus ja he menettävät paljon hengellisiä siunauksia. Vanhempien tulisi huolehtia siitä, että lapsille ei pääse kehittymään tällaista tottumusta. Miten he voivat tehdä sen? Ensinnäkin istumalla kokouksissa aina lastensa vieressä, niin että heillä on tilaisuus valvoa, mitä lapset tekevät. Ja kun lapsille varataan oma lehtensä tai kirjansa, jota tutkitaan, ja oma Raamattunsa, se kasvattaa lapsissa vastuuntuntoa ja halua keskittyä ohjelmaan. Ennalta valmistautuminen ja kokouksessa opittujen asioiden kertaaminen kotona kokouksen jälkeen on myös voimakas kannustin. Melko pientenkin lasten on havaittu omaksuvan kokouksen opetuksia, kun heille on tehty heidän ymmärryskykyään vastaavia kysymyksiä jälkeenpäin. Näistä keskustelutuokioista muodostuu perheelle todella iloisia ja antoisia hetkiä, kun vanhemmat jatkuvasti kehittävät kykyjään tässä suhteessa.
4 Jos olet isä tai äiti, harkitse vakavasti seuraavia kysymyksiä: Saavatko lapsemme kokouksista mahdollisimman suurta hyötyä? Ottavatko he osaa vastailemiseen? Keskittyvätkö he ohjelman kuuntelemiseen? Olisiko meidän aiheellista kiinnittää enemmän huomiota ennalta valmistautumiseen tai jälkikeskusteluun? Tiedämme, että nämä asiat ovat lähellä sydäntänne.