Joiden rakkaus ei kylmennyt
1 Puhuessaan meidän ajastamme Jeesus sanoi: ”Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.” (Matt. 24:12) Näemme nykyään tämän täyttyvän aivan silmäimme edessä, kun yhä useammat ihmiset kautta maailman joko kieltävät Jumalan olemassaolon tai ainakin epäilevät sitä ja suorittavat väkivaltaisia tekoja.
2Jeesus ei kuitenkaan sanonut, että kaikkien rakkaus kylmenisi. Maailmanlaajuinen vastakaiku todistaa, että on yhä ihmisiä, joilla on vanhurskaudenrakkautta, ja myös kosketus ihmisiin omilla alueillamme on tehnyt meidät vakuuttuneiksi tästä.
3 Mikä vaikutus tällä kaikella on meihin? Tajuten, miten tarpeellista meidän on olla varuillamme, me avaamme halukkaasti korvamme Jehovan rakkaudelliselle muistutukselle: ”Älä tätä unhota.” (5. Moos. 25:19) Olemme iloisia myös muista raamatullisista kehotuksista, sellaisista kuin Paavalin esittämä: ”Olkaa hengessä palavat.” (Room. 12:11) Sen tosiasian, että useimpien rakkaus on kylmennyt, ei tarvitse vaikuttaa lämpöön, jota me tunnemme Jehovaa kohtaan, tai intoon, jota meillä on hänen palveluksessaan.
4 Tämä auttaa meitä omaksumaan oikean näkemyksen talosta-taloon työstämme. Tuo näkemys ei ole vain sen välinpitämättömyyden kestämistä, mitä useimmat ilmaisevat alueillamme. Ei, sillä Jeesus sanoi, että meidän tulisi ’tiedustella, kuka siellä on arvollinen’. (Matt. 10:11) Myöhemmin hän sanoi: ”Tehkää opetuslapsia . . . kastaen heidät . . . opettaen heitä.” – Matt. 28:19, 20, Um.
5 Mutta entäpä ne, joiden rakkaus on kylmennyt? Jokin esityksesi piirre voi auttaa heitä oppimaan jälleen rakkautta. Vihaisista vastustajista on tullut lempeitä julistajia. Jotkut heistä ovat nykyään jopa kypsiä valvojia. Entä onko seurakunnassanne tai omassa perheessäsikin toimettomia? Kylmä kohtelu ei ole oikeata lääkettä. Miten liikuttavaa, jos he alkavat jälleen rakastaa ystävällisen esimerkkisi ja rohkaisusi avulla!
6 Tammikuussa ’etsimme arvollisia’ tarjoamalla talosta taloon joko Vartiotornin vuositilausta 3 kirjasen kanssa 5 markan korvauksesta tai molempien lehtien kaksoistilausta ja 6 kirjasta 10 markan korvauksesta. Millaista esitystä olisi hyvä käyttää? Sinulla saattaa olla aikaisempiin kokemuksiisi perustuva oma esitystapasi, josta pidät. Käytä kaikin mokomin sitä! Tai ehkä haluat käyttää Luuk. 21:26, 28:aan perustuvaa esitystä, mistä esitettiin näyte joulukuun viimeisessä palveluskokouksessa. Ja kuten havaitset, tämän Valtakunnan Palveluksen toisella sivulla on esitys aiheesta ”Hallitus joka ratkaisee ihmisen ongelmat”.
7 On hyvä, että olemme joustavia ja päätämme henkilökohtaisesti, mitä pidämme parhaana esittäessämme sanomaa kykyjemme ja sen alueen mukaisesti, millä toimimme. Eräs veli, joka työskentelee kaupunkialueella, kertoo lyhentäneensä johdantohuomautuksiaan. ”Minulla oli tapana mainita nimeni, toverini nimi, työmme luonne, että me käymme naapureidemme luona ja että käynti olisi lyhyt”, hän sanoo. ”Lopulta päätin, että vaikka tätä voidaankin pitää normaalina aloituksena monilla alueilla, niin se oli liian monisanainen tällä alueella, missä ihmisillä on kova kiire ja missä he eivät ole taipuvaisia kuuntelemaan. Nyt hymyilen ja menen suoraan asiaan: ’Hyvää päivää. Olen tiedustellut ihmisten mielipidettä . . . Kuulisin mielelläni myös teidän ajatuksenne. Mitä mieltä olette . . .?’ Useimmat tietävät jo, että olen Jehovan todistaja. Menemällä suoraan asiaan olen saanut monet mukaan keskusteluun, vaikka en onnistunut siinä aikaisemmin. Tietysti taas toisissa tapauksissa käyn läpi alkumuodollisuudet, joita jotkut odottavat.” Tämäntapainen alku on helppo soveltaa esimerkiksi esitykseen ”Hallitus joka ratkaisee ihmisen ongelmat”, kuten varmaan voit havaita.
8 Talosta-taloon-työn lisäksi on monia muita tilaisuuksia tarjota lehtiemme tilauksia. Jos tartut valppaasti mahdollisuuksiisi antaa tilapäistodistusta, voit saada sen yhteydessä moniakin uusia tilauksia. Muista työtoverisi, sukulaisesi, naapurisi ja tuttavasi!
9 Iloitsetko siitä, että Jehova on kiinnostunut sinusta ja kehottaa sinua olemaan ”hengessä palava”? Iloitsetko siitä, että alueellasi on yhä muutamia, joiden vanhurskaudenrakkaus ei ole täysin kylmennyt? Iloitsetko siitä, että jopa rakkaudeltaan kylmenneitäkin saatetaan vielä auttaa? Tietysti sinä iloitset, ja tammikuu tarjoaakin meille kaikille runsaasti tilaisuuksia osoittaa, että vastauksemme on myönteinen.
[Huomioteksti s. 1]
Ota vastaan sielun pelastavan sanan juurruttaminen!