Kysymyspalsta
● Mitkä ovat Beetelin palvelukseen pyrkivien pätevyysvaatimukset?
Ennen kaikkea on tarpeellista, että henkilöllä on syvä rakkaus Jehovaan, hänen Sanaansa ja hänen järjestöönsä sekä voimakas halu palvella kristittyjä veljiään kautta maan. Anojat suostuvat palvelemaan Beetelissä ainakin neljä vuotta ja tekemään kovaa työtä.
Suurin osa työstä sopii parhaimmin veljille, joten Beetelissä tarvitaan pääasiassa naimattomia, 17–35 vuoden ikäisiä veljiä. Anojien on täytynyt olla antautuneita ja kastettuja ainakin vuoden ajan. Beeteliin kutsuttavat veljet valitaan tavallisesti sellaisten anojien joukosta, jotka toimivat tavallisina tai erikoistienraivaajina ja joilla ei ole enää asevelvollisuusongelmia. Beetelin palvelukseen anovilla tulisi olla hyvä terveys ja kyky tehdä kovaa työtä, sillä Seuran haaratoimistossa on paljon tehtävää huolehdittaessa Jehovan nopeasti kasvavan järjestön tarpeista.
Myös naimattomat sisaret ja lapsettomat avioparit voivat anoa. Julistajien, jotka eivät syystä tai toisesta ole soveliaita Beetelin palvelukseen, ei tulisi tuntea masennusta, sillä kokoajan kenttätyössä on paljon tehtävää. Beetelin palveluksesta kiinnostuneet 17–35 vuoden ikäiset henkilöt, joilla on hyvä terveys ja jotka haluavat tehdä kovaa työtä, voivat kääntyä kierrospalvelijan puoleen hänen seuraavan vierailunsa yhteydessä, ottaa yhteyden haaratoimiston edustajaan piirikonventissa tai kirjoittaa Seuralle osoitteella Vartiotorni, Postilokero 68, 01301 Tikkurila. – Ks. myös ”Lamppu”-kirjan sivuja 203–206.