Profeetallisten totuuksien ymmärtäminen
1 Ymmärrys on lähtöisin Jehovasta. Hän ei luonut ihmistä järjettömien eläinten kaltaiseksi, vaan omaksi kuvakseen, kykeneväksi hankkimaan tietoa, ymmärtämään ja käyttämään sitä viisaasti. Me olemme erikoisen kiinnostuneita hänen tahtonsa ja tarkoituksensa ymmärtämisestä, ja tässä profeetallisia totuuksia sisältävä Ilmestyskirja on suureksi avuksi. Ajattelehan vain sitä iloa, jota saamme tutkiessamme ”Salaisuus”-kirjaa yhdessä seurakunnan kirjantutkisteluissamme. Miten hengellisesti vahvistavaa onkaan nauttia tätä Sanan vahvaa ”ruokaa”!
2 Mutta Dan. 11:33:ssa sanotaan lisäksi jotakin muuta niistä, joilla on nykyään ymmärrystä. Siinä mainitaan: ”Ja taidolliset kansan seassa opettavat monta [jakavat monille ymmärrystä, Um].” Ei riitä, että meillä on nämä kallisarvoiset totuudet päässämme. Asiaan liittyy myös sydämen arvostus, joka panee meidät osoittamaan rakkaudellista kiinnostusta toisiin.
3 ”Mutta se ei ole niitä helpoimpia kirjoja levittää”, saattaa joku ajatella. Mahdollisesti ei, mutta harkitsehan, mitä muuan erikoistienraivaaja kirjoittaa eräästä naisesta: ’Uusintakäyntejä tehtiin, lisää kirjallisuutta levitettiin joka käynnillä, mutta jostakin syystä emme onnistuneet aloittamaan tutkistelua. Hän luki ”Salaisuus”-kirjaa ja nautti siitä, mutta ymmärsimme hänen tarvitsevan totuuden perusasioiden tuntemusta. Eräällä käynnillä tutkimme useita kappaleita Totuus-kirjasta, ja hän suostui siihen, että palaisimme jatkamaan. Mutta ”Salaisuus”-kirja oli se, joka todella sai hänet näkemään eron Jehovan todistajain ja kirkkojen välillä. Hän arvosti sitä, että oli mahdollista ymmärtää sellaista Raamatun syvällistä, täysipainoista, monimutkaista osaa kuin Ilmestyskirjaa, jota tutkittiin. Hän alkoi käydä tiistai-illan tutkistelussa, jossa käsitellään ”Salaisuus”-kirjaa, ja on ollut harvoin poissa. Kolmen kuukauden kuluttua hän oli sisaremme.’ On ilmeistä, että, ”Salaisuus”-kirja tekee tarpeellista työtä, ei ainoastaan seurakunnassa, vaan myös kentällä.
4 Vaikka haluammekin tarjota ”Salaisuus”-kirjaa, julistajat voivat esittää mitä tahansa seurakunnan varastossa olevaa 2,50 markan kirjaa, jos tahtovat. Monet henkilöt, joille johdetaan raamatuntutkistelua, eivät ole ehkä kuulleetkaan tällaisista kirjoista ja saattavat haluta joitakin niistä täydentämään omaa kirjastoaan. Muista myös, että sen jälkeen, kun tarjosimme ”Salaisuus”-kirjaa viime lokakuussa, olemme aloittaneet satoja uusia tutkisteluja kiinnostuneille henkilöille, jotka ovat edistyneet ja joiden tulisi saada tilaisuus hankkia tämä kirja.
5 Huhtikuun Valtakunnan Palveluksen 2. sivulla 30. huhtikuuta alkavan viikon palveluskokouksen ohjelmassa on ehdotuksia ”Salaisuus”-kirjan tarjoamisesta. Kuten havaitset, ehdotukset korostavat kirjan tarjoamista yksinkertaisella tavalla. Kertaa myös maaliskuun Valtakunnan Palveluksen kirjoituksessa ”Hyvän uutisen esittäminen huolehtimalla lampaankaltaisista” mainitut ehdotukset raamatuntutkistelun aloittamisesta ”Hyvä uutinen” -kirjasen avulla.
6 Ymmärtäminen merkitsee asian näkemistä kokonaisuudessaan tai sen tajuamista, miten asian eri osat liittyvät toisiinsa. Niinpä jokaisen julistajan tulisi nähdä itsensä osana järjestöstä, joka koostuu sadoista tuhansista viisaista ja ymmärtävistä, jotka kohottavat voimakkaan ylistyshuudon Hänelle, joka antoi meille Ilmestyskirjan ja on nyt avannut arvostusta omaavien silmät näkemään sen profeetallisten totuuksien merkityksen. Intomme ja antaumuksemme tässä työssä on varmasti myötävaikuttamassa toisten opastamisessa tielle, joka johtaa tämän viisauden ja ymmärryksen saamiseen.
[Huomioteksti s. 1]
Antakaa ihmisten tuntea profeetalliset totuudet!
[Huomioteksti s. 4]
Tee toukokuun ylimääräisistä vapaapäivistä palveluspäiviä!