Kysymyspalsta
● Mitä kukin meistä voi tehdä pitääkseen valtakunnansalin puhtaana?
Valtakunnansali on puhtaan palvonnan keskus yhdyskunnassa. Kun se pidetään puhtaana ja viehättävänä sisältä ja ulkoa, se edustaa Jehovaa ja hänen järjestöään oivallisella tavalla. Kaikki seurakunnan yhteydessä olevat voivat auttaa tässä.
Tavallisesti seurakunnanpalvelija laatii ohjelman, jonka mukaan eri kirjantutkisteluryhmät vuorottelevat salin siivoamisessa. Salissa on hyvä olla luettelo siitä, mitä tulee tehdä joka viikko. Kun teidän ryhmänne vuoro tulee, muista tehdä oma osasi. Mutta entä muina aikoina?
Saattaa olla jotakin, missä voit olla avuksi joka viikko. Joissakin seurakunnissa nuoret julistajat työskentelevät yhdessä joka kokouksen jälkeen poimiakseen lattialle pudonneet esineet ja oikaistakseen tuolirivit. Joissakin seurakunnissa joku perhe on ottanut tämän vastuun. Tuloksena tietystikin on, että sali on aina hyvin edustavan näköinen.
Vanhempien on hyvä opettaa lapsiaan poimimaan lattialle pudottamansa tavarat ja heidän tulisi huolehtia siitä, että heidän lapsensa eivät piirtele tuoleihin tai seiniin eivätkä vahingoita omaisuutta millään tavoin. Valtakunnansalin siivoaminen voi olla hyvin mieluisaa aikaa. Se tarjoaa vanhemmille hyvän tilaisuuden valmentaa lapsiaan omaksumaan vastuuta ja osoittamaan arvostusta Jehovan palvontapaikkaa kohtaan.
Kaipaako valtakunnansalinne ulkopuoli huomiota? Ovatko pensaat hyvin hoidettuja ja nurmikko leikattu? Olkaa aina valppaita sen suhteen, mikä vaatii huomiota. Uskollisuutemme valtakunnansalista huolehtimisessa on osoitus rakkaudestamme Jehovaan ja siitä halustamme, että hänen palvontapaikkansa olisi hyvänä todistuksena yhdyskunnassa.