Hyvän uutisen esittäminen järkevästi
1 Meitä kehotetaan Tiit. 3:2:ssa (Um) olemaan ”järkeviä osoittaen kaikkea lempeyttä kaikkia ihmisiä kohtaan”. Näin tulisi tapahtua olemmepa sitten tekemisissä hallitusviranomaisten kanssa, mihin Paavali viittaa kirjeessään Tiitukselle, tai ovenavaajien kanssa, joille saarnaamme. ”Valtakunnan rivienvälinen käännös” auttaa meitä ymmärtämään järkevyyden ilmaisemisen merkitsevän sitä, että olemme ”joustavia”. Joustavuus merkitsee ’jäykkyydestä tai taipumattomuudesta vapaata . . . taipuisaa’.
2 Järkevyys tai joustavuus ei tarkoita sitä, että sovittelisimme totuuden suhteen tai ettemme ponnistelisi lainkaan vastataksemme vastaväitteisiin. Ei suinkaan, sillä me pyrimme käsittelemään vastaväitteitä tahdikkaasti siinä määrin kuin voimme yrittämättä kuitenkaan painostaa ovenavaajaa kuuntelemaan meitä, jos hän sanoo tuntevansa työmme ja olevansa haluton kuuntelemaan, mitä meillä on sanottavana. – Joos. 24:15.
3 Kun henkilö sanoo, että hänellä on kiire, voisimme jatkaa: ”Halusin keskustella lyhyesti ilmaisesta raamatuntutkistelujärjestelystä, joka saattaisi kiinnostaa teitä. Toivon saavani jättää teille tämän esitteen, niin että voitte lukea sen, kun teillä on enemmän aikaa.” Jos hän ottaa tutkistelumainoksen vastaan, voisit tiedustella: ”Milloin teille sopisi, että palaisin keskustelemaan lyhyesti näistä asioista?” Kun menettelet näin, mitä olet saanut aikaan? Olet ensinnäkin lyhyesti ilmaissut käyntisi tarkoituksen ja samalla osoittanut ovenavaajalle, että otit huomioon mitä hän sanoi. Vaikkei muuta tapahtuisikaan, huomaavaisuutesi on omiaan jättämään hyvän vaikutelman. Hän saattaa suostua uusintakäyntiin tai tulee mahdollisesti olemaan taipuvaisempi kuuntelemaan seuraavalla kerralla, kun joku tekee käynnin. Ollessasi sillä kertaa ”joustava” pyrkimyksenäsi on saada enemmän aikaan tulevaisuudessa.
4 Olettakaamme, että henkilöllä on todella kiire. Olisiko järkevää jättää huomioon ottamatta hänen olosuhteensa, kun hän sanoo olevansa estetty sillä kertaa? Mehän tiedämme, ettemme pitäisi siitä, jos joku tulisi ovellemme juuri kun kiireisesti valmistaudumme lähtemään kokoukseen ja puhuisi itsepintaisesti meille uskonnostaan. Olisivatko tunteesi häntä kohtaan ystävälliset, jos hän jättäisi huomioon ottamatta tilanteen ja pitkittäisi käyntiään?
5 Monta kertaa teemme käyntejä sellaisten henkilöiden luokse, jotka tuntevat työmme hyvin eivätkä yksinkertaisesti halua keskustella kanssamme. Tällaisessa tapauksessa on hyvä muistaa, mitä sanotaan Matt. 10:13:ssa. Ja jos olemme ystävällisiä ja huomaavaisia, vaikka henkilö onkin töykeä, mahdollisesti voimme jättää hänet parempaan mielentilaan Jehovan todistajien työn suhteen kuin aikaisemmin. Se olisi oivallinen saavutus ja saattaisi avata tien todistuksen antamiselle jonain tulevana ajankohtana.
6 Me emme pidä siitä, jos joku painostaa meitä tai jättää huomioon ottamatta meidän tunteemme. Niinpä meidänkin on hyvä olla järkeviä, ei jäykkiä vaatien, että henkilön on heti hyväksyttävä meidän näkemyksemme. Kun selitämme asiat mahdollisimman selvästi ja yksinkertaisesti käyttäen opetusmenetelmiä ja järkevää lähestymistapaa, tiedämme, että oikeasydämisten henkilöiden on paljon helpompi ymmärtää Valtakunnan sanomaa ja toimia sen perusteella.