Haaratoimiston kirje
Rakkaat Julistajat
Eräänä aamuna Beetel-perheemme kuuli erittäin kiinnostavan selostuksen veli Kankaanpäältä ja veli Mouritzilta heidän matkastaan Wiesbadeniin Saksaan, missä pidettiin erikoiskokous haaratoimistojen edustajille. Veljet Knorr ja Henschel tapasivat siellä 24 veljeä 17:stä eri maasta Euroopasta kahden päivän neuvottelussa. Emme tietenkään kuulleet kaikkea siitä, mistä siellä keskusteltiin, mutta kuulimme keskustelun aiheiden olleen uusia asioita, jotka tullaan esittämään piirikonventeissa tässä kuussa, ja siksi odotammekin innokkaasti konventteja.
Veli Knorr esitti joitakin värikuultokuvia äskettäin veli Larsonin kanssa eri haaratoimistoihin tekemiltään matkoilta, joista olemme kertoneet kirjeissämme eri kuukausina. On todella hämmästyttävää nähdä se valtava laajennusohjelma, joka on meneillään kautta maailman nyt. Haaratoimistorakennuksia laajennetaan joka puolella, ja suunnattoman suuri uusi painorakennus on valmistumassa Vartiotornin maatilalla New Yorkin valtiossa. Melkein jokaisessa maassa Euroopassa oli uusi huippu julistajissa huhtikuussa, ja kastettujen luku on kaikkialla ylittämässä viime vuoden vastaavat luvut. Kun noin 150000 uutta on kastettu vuosittain, ei ole ihmeteltävää, että kirjallisuutta ja lehtiä tarvitaan yhä enemmän ja enemmän, ja tilaa luonnollisesti tarvitaan painovälineille ja niiden käyttäjille. Veljemme näkivät Saksan haaratoimistossa loppuun saatetut laajennustyöt, mitkä varaavat lisää tilaa painolle ja toimistolle sekä lisää majoitustiloja.
Entä sitten Suomessa? Niin, veljet, meidänkin Beetel-kotiamme tullaan laajentamaan, ja parhaillaan tehdään suunnitelmia sen hyväksi. Mikäli nykyiset suunnitelmamme hyväksytään, aiomme rakentaa kaksi uutta rakennusta, jotka liittyvät nykyiseen painoomme Kuismatien puoleisessa päässä, ja toivomme saavamme ne valmiiksi vuoden sisällä. Uudet rakennukset varaavat lisää varastotilaa alakerrassa paperia ja muita painon tarvikkeita varten, ja ylempi kerros lisää painon, lehtien postitusosaston ja kirjallisuuden lähetysosaston tiloja sekä varaa mahdollisuuden laajentaa käännösosaston ja toimiston tiloja. Toivomme saavamme lisää lattiapinta-alaa vähintään 1680 neliömetriä. Pyrimme käynnistämään työt mahdollisimman pian. Tulemme tarvitsemaan melkoisessa määrin rakennustyössä kokeneiden veljien apua, mutta tästä kerromme lisää seuraavassa Valtakunnan Palveluksessa. Selitämme myös rahoitusjärjestelyn, sillä mieluummin lainaamme tarvittavat rahat veljiltä kuin pankeilta.
Miten sykähdyttävää onkaan elää tänä vanhan asiainjärjestelmän lopun aikana ja nähdä Jehovan ohjaavan järjestöään elämän pelastamisessa! Vaikka meillä ei olisikaan mahdollisuutta käyttää uusia rakennuksiamme monia vuosia tässä asiainjärjestelmässä, ne ovat vielä tarpeellisia voidaksemme suorittaa sen kiireellisen tärkeän työn, joka meidän on tehtävä nyt. Emme tiedä, mitä Jehova haluaa meidän vielä tekevän ennen tämän vanhan järjestelmän loppua, mutta miten suurenmoista onkaan tietää, että hän ohjaa meitä ja että hänen lampaansa tullaan löytämään ja suojelemaan. (Joh. 10:16) Miten voimakkaan luottamuksen tämä antaakaan meille! Siunatkoon Jehova teitä kaikkia jatkuvasti!
Veljenne
TIKKURILAN HAARATOIMISTO