Haaratoimiston kirje
Rakkaat julistajat
Eräänä päivänä keskustelimme siitä, mitä Vartiotorni- ja Herätkää!-lehden avulla saadaan aikaan kenttäpalveluksessa. Noiden lehtien avulla on tehty todella erinomaista työtä. Heinäkuun kuluessa levitettiin Suomessa 125478 irtonumeroa, ja sen lisäksi lähetettiin tilaajille 52691 lehteä. Päätimme tutkia, miten se, että julistajat hankkivat nyt henkilökohtaiset lehtensä valtakunnansalista, on vaikuttanut lehtien todelliseen määrään.
Voisiko se vaikuttaa siihen jollakin tavalla? Kyllä vain. Jos me henkilökohtaisen tilauksemme päättyessä otamme tutkittavan Vartiotornimme levitettävien lehtien joukosta lisäämättä tilaustamme, niin se merkitsisi, että noin 22000 lehteä kuukaudessa – yli 260000 vuodessa – tulisi pois kenttäpalveluksessa käytetystä määrästä. Eikä tämä tietystikään vielä sisällä niitä Herätkää!-lehden numeroita, jotka me saatamme ottaa omaan käyttöömme. Kullekin julistajalle tämä merkitsee vain yhtä numeroa kerrallaan, mutta niiden lukumäärä kohoaa nopeasti, kun otetaan huomioon kaikki julistajat.
Onko näin sitten todella tapahtunut? Ilmeisesti, sillä saimme tietää painomme postitusosastolta, että heinäkuussa lähetettiin tilaajille yli 24000 lehteä vähemmän kuin vuosi sitten, mutta seurakunnille lähetettyjen lehtien määrä nousi vain 12000:lla. Tilausten määrä on näin ollen vähentynyt 31 prosenttia, mutta levitystä varten tilattujen määrä on vastaavasti lisääntynyt vain 8 prosenttia.
Olisiko meille mahdollista käyttää jälleen enemmän lehtiä kentällä? Sen tekeminen olisi todella oivallinen asia. Pian saamme Vartiotorniin joitakin äskettäin piirikonventeissa pidetyistä erinomaisista puheista, jotka asettavat suoraan henkilöiden eteen Jumalan hallitusvaltaa koskevan kysymyksen. Haluamme kannustaa sinua käyttämään näitä lehtiä täysimmässä määrin. Kun annat tilauksesi tulevista erikoisnumeroista, harkitse samalla, voisitko hyödyllisesti lisätä säännöllisesti ottamiesi lehtien määrää. Ilmaiskaamme uskomme tulevina kuukausina ponnistellen kaikin tavoin pitääksemme Jumalan hallitusvaltaa koskevan asian ihmisten edessä kaikkialla.
Rakkaudellisin terveisin
veljenne,
TIKKURILAN HAARATOIMISTO