Haaratoimiston kirje
Rakkaat Julistajat
Tiedämme, että te kaikki olette hyvin kiinnostuneita Malawin veljistämme, ja olemme iloisia siitä, että asia on saanut osakseen jonkin verran huomiota lehdistössä. Kuten tiedättekin, Seura on lähettänyt rahaa heidän auttamisekseen. Kaikkein käytännöllisintä on huolehtia avustuksesta Afrikasta käsin, koska veisi paljon aikaa, jos vaatteita ja muita tarvikkeita lähetettäisiin laivalla tästä osasta maailmaa, eikä olisi varmuutta siitä, että lähetys täältä saapuisi turvallisesti veljillemme. Siksi Seura huolehtii avustamisesta Afrikassa olevien haaratoimistojen välityksellä.
Marraskuun alkupuolella Zambian veljiltä saatiin raportti, että he ovat voineet kuljettaa Malawista tulleille veljilleen, jotka nyt ovat Sinda Misalen leirissä, yli 40 tonnia tarvikkeita, kuten kuormapeitteitä, huopia, vaatteita, ruokaa ja muuta sellaista, jotka Zambian ja Etelä-Afrikan veljet ovat varanneet.
Kuten kerroimme viime kirjeessämme, veli Knorr vieraili luonamme lyhyesti marraskuussa, ja iloitsimme siitä hyvin paljon. Hänellä ei ollut aikaa pitää yhtään puhetta, koska hän oli täällä vain yhden päivän, mutta Beetel-perhe nautti nähdessään joitakin diakuvia siitä laajennustyöstä, joka on käynnissä eri haaratoimistoissa ympäri maailman. Veli Knorr käytti jonkin aikaa uusien rakennussuunnitelmiemme parissa, ja monia ratkaisuja tehtiin uusien tilojemme tulevasta käytöstä. Järjestelyjä tulevan kansainvälisen konventtimme suhteen tarkastettiin myös. Olemme kuulleet, että 13000 veljeämme Ruotsista suunnittelee saapua tänne, ja kolme tilauslentokonetta tuo vieraita Yhdysvalloista Helsingin konventtiin. Se tulee todella olemaan kansainvälinen konventti, jossa kaikki ohjelmat esitetään suomen ja ruotsin kielellä, ja joitakin englanninkielisiä ohjelmia on myös useimpina päivinä.
Jotkut teistä suunnittelevat myös osallistumista muihin konventteihin Yhdysvalloissa tai Euroopassa. Toivomme voivamme lähettää pian joitakin tietoja matkajärjestelyistä Euroopan konventteihin, mutta niiden teistä, jotka ovat harkinneet osallistumista Yhdysvalloissa pidettäviin konventteihin, tulisi lähettää ilmoittautumislomake välittömästi. Ellei seurakunnassanne ole näitä lomakkeita, voitte pyytää sellaisen meiltä. Uskomme, että Floridassa pidettävä konventti olisi kiinnostava useimmille veljille ja sisarille, koska siellä olisi mahdollisuus tutustua paikallisiin veljiin ja sisariin useita päiviä ennen konventtia ja viettää jonkin aikaa Floridan lämpimässä ilmastossa. Meille on kerrottu, että siellä on paljon kiinnostavaa nähtävää. Muutamia päiviä tietysti varataan New Yorkia varten, ja siellä on mahdollisuus nähdä se valtava laajennus, mikä on tapahtunut Seuran toiminnassa vuoden 1969 jälkeen sekä Brooklynissä että Vartiotornin maatilalla.
Meidän rakennustyömme edistyy hyvin. Suurin osa pohjakerroksesta on saatu valmiiksi, ja laajennuksen toisen osan kattorakennelmia pannaan parhaillaan paikoilleen. Siihen aikaan, kun te luette tätä kirjettä, rakennamme todennäköisesti jo kattoa suuremman osan ylle.
Lähetämme teille rakkaudelliset terveisemme. Siunatkoon Jehova teitä kaikkia työskennellessänne yhdessä ykseydessä Jehovan tahdon täyttämiseksi.
Veljenne,
TIKKURILAN HAARATOIMISTO