Kenttäpalvelusraporttimme
Kaikkiaan 11270 ilmaisi rakkautensa Jehovaa kohtaan osallistumalla kenttäpalvelukseen marraskuun aikana. Ja on erinomaista havaita, että 168 heistä järjesti asiansa palvellakseen tilapäisinä tienraivaajina.
Marraskuussa tarjosimme ensimmäistä kertaa Babylon-kirjaa. Miten onnistuimme siinä? Me levitimme kuukauden aikana 17410 kirjaa, mikä on 6300 kirjaa enemmän kuin edellisessä marraskuussa tarjotessamme Totuus-kirjaa. Nyt kun tammikuusta huhtikuuhun tarjoamme Vartiotorni- ja Herätkää!-lehden tilauksia, tulemme epäilemättä näkemään lisäystä tilausten ja levitettyjen irtonumeroiden määrissä.
On jotain muutakin, mikä vaatii erikoista huomiotamme, ja se on uusintakäyntien tekeminen. Osallistutko jollakin tavalla uusintakäyntien tekemiseen joka viikko? Ja tartutko jokaiseen tilaisuuteen selittää ihmisille meidän ilmaista raamatuntutkisteluja koskevaa järjestelyämme? Miten erinomaista olisikaan, jos me kaikki tekisimme näin. Me johdimme marraskuussa 6072 raamatuntutkistelua eli yli 400 vähemmän kuin vuosi sitten. Voisimmeko mahdollisesti aloittaa enemmän tutkisteluja?
Jehova siunaa ponnistelujamme opetuslasten tekemiseksi. Niinpä marraskuussa kastettiin jälleen 64 uutta.