Menetämmekö tilaisuuksia?
1 Minkä tilaisuuksien menettämisestä on kysymys? Tilaisuuksien aloittaa raamatuntutkisteluja! Kun käymme aluettamme melko usein, meidän on tarpeellista olla entistä tarkkanäköisempiä puhuessamme tapaamillemme ihmisille. Riippumatta siitä mihin kenttäpalveluksen piirteeseen parhaillaan osallistumme, meidän on hyvä olla valmiita muotoilemaan esityksemme niin, että voimme aloittaa tutkistelun heti paikalla.
2 Kun eräs sisaremme huomasi puhuteltavan osoittavan tavallista suurempaa kiinnostusta hyvään uutiseen, hän muotoili esityksensä niin, että esitteli ilmaista raamatuntutkisteluohjelmaamme. Puhuteltava oli hämmästynyt ja tiedusteli: ”Tarkoitatteko siis, että saisin toisenkin tilaisuuden?” Tuo kiinnostunut nainen selitti sitten, että joku oli käynyt hänen luonaan useita vuosia aikaisemmin ja että hän oli kieltäytynyt tutkimisesta tuohon aikaan, koska hän oli raskaana. Tällä kertaa tutkistelu aloitettiin.
3 Kun puhuteltavalla on jo kirjallisuuttamme tai kun hänellä on ystäviä tai sukulaisia, jotka ovat Jehovan todistajia, ja kun he sen vuoksi ovat jonkin verran kiinnostuneita työstämme, tutkistelu voidaan usein aloittaa ensi käynnillä. Tosiaankin, jos jollakulla on jokin julkaisumme, mikset ehdottaisi, että hän ottaisi sen esiin, ja näyttäisi sitten hänelle, miten helposti hän voi oppia Jehovasta ja hänen tarkoituksistaan. Sitten voidaan sopia seuraavasta käynnistä myöhemmin ja jatkaa tätä keskustelua. Voit ratkaista, olisiko parasta kertoa ”raamatuntutkisteluohjelmastamme” tuolla kerralla vai odottaa kunnes tutkistelu on käynnissä.
4 Eräs julistaja tapasi miehen, jolla oli työstämme kiinnostuneita sukulaisia, ja saatuaan tietää sen julistaja vastasi muutamiin kysymyksiin ja aloitti tutkistelun Totuus-kirjasta, jonka mies oli hankkinut jo aikaisemmin. Ei ollut tarpeellista tarjota lisää kirjallisuutta vaan ainoastaan raamatuntutkistelua.
5 Oletpa sitten lehtityössä, talosta-taloon-työssä esittämässä tavallista tarjousta tai todistamassa kadulla, tartu jokaiseen tilaisuuteen aloittaa tutkistelu heti.