Osoittaen syvää rakkautta toinen toistamme kohtaan
1 Meillä kaikilla on ihmisen epätäydellisyydet ja puutteet. Kun työskentelemme läheisessä yhteydessä toisiimme kristillisessä seurakunnassa, joissakin tilanteissa nousee esiin ongelmia, ja jotkin niistä voivat tulla suhteettoman suuriksikin. Mutta kuten kaikki tiedämme, yksi kristillisyyden tuntomerkeistä on agápe eli periaatteellinen rakkaus. Mitä me voisimme tehdä yksilöinä ja yhteisönä kehittääksemme tätä kaikkein tärkeintä ominaisuutta elämässämme? On selvää, että me kaikki haluaisimme osaltamme edistää ykseyttä ja sopusointuisuutta siinä kristillisessä seurakunnassa, jossa me palvelemme. Tässä yhteydessä saattaisi olla hyödyksi tarkastella joitakin niistä olosuhteista, joita jotkut joutuvat kohtaamaan silloin tällöin.
2 Sinä saatat esimerkiksi olla sisar, joka on järkyttynyt siitä, että joku vanhin on antanut neuvoja pojallesi hänen käytöksensä johdosta valtakunnansalissa. Mahdollisesti yritit löytää virheitä hänen antamistaan neuvoista tai esitit vastalauseen veljelle vihaisin sanoin. Eikö kuitenkin olisi hyvä muistaa, että rakkaus ”ei katkeroidu” ja että ”rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä”? Jos arvostamme sitä, että meidän vanhemmat veljemme ovat kiinnostuneita meistä ja perheestämme, ja ymmärrämme, ettei heillä ole syytä ilman aihetta puuttua perheasioihimme, emmekö voisi ottaa neuvon vastaan siinä hengessä, jossa se on annettu? (Sananl. 15:31; Ps. 141:5) On tietenkin totta, että vanhimmat tavallisesti kiinnittävät ensiksi vanhempien huomion näihin asioihin, esittäen suosituksensa heille ja antaen heidän hoitaa asian. Jos ne kuitenkin itsepintaisesti jatkuvat, esimerkiksi sopimaton käyttäytyminen valtakunnansalissa, vanhimmat saattavat katsoa parhaaksi pohtia asioita yhdessä vanhempien ja lapsen kanssa, antaen sopivia neuvoja ja apua. Meidän on säilytettävä tietty arvokkuus ja sopiva taso valtakunnansalissa.
3 Sinusta saattaa mahdollisesti tuntua siltä, että jonkun vanhimman pitäisi olla parempi puhuja tai parempi järjestelijä. Hänellä saattaa lisäksi olla totunnaisia tapoja, jotka häiritsevät sinua. Saatat suoraan esittää kysymyksiä hänen pätevyydestään. Mahdollisesti et iloitse hänen lavalta esittämistään puheista ja paheksut salassa hänen seurakunnalle esittämiään neuvoja. Eikö tämänkaltaisessa tilanteessa olisi hyvä harkita sitä tosiasiaa, että ”rakkaus ei kadehdi” ja että ”kaikki se kärsii”? Ehkäpä sinä arvioit tätä veljeä omalta näkökannaltasi tai inhimillisten mittapuiden, ihmisten normien mukaan; sitä vastoin pätevyysvaatimukset vanhimmaksi tai avustavaksi palvelijaksi on esitetty Jumalan sanassa. Sitä paitsi rakkaus ei ole kateellinen toisille tulevasta hyvästä, vaan iloitsee siitä, että toveri saa suuremman vastuun sisältävän aseman. Eikö sinun ole suhtautumisessasi tähän veljeen parempi ottaa huomioon hänen hengellinen pätevyytensä ja sivuuttaa hänen inhimilliset epätäydellisyytensä sekä työskennellä yhteistoiminnassa hänen kanssaan? (Hepr. 13:7, 17) Ei varmastikaan olisi rakkaudellista kuunnella häntä arvostelevalla mielellä vaan hyötyen hänen antamistaan neuvoista ja opetuksesta, koska todellinen merkitys on sillä, mitä tulee Jumalan sanasta, riippumatta siitä, kuka sen sanoo.
4 Ja lopuksi, vanhinten itsensä täytyy olla viisaita ja havaintokykyisiä ymmärtäen, että siltä, jolle on annettu paljon, vaaditaankin enemmän. (Luuk. 12:48) Vanhinten olisi varmasti sopimatonta käyttää karkeaa puhetta tai pyrkiä muodostamaan sellaista kuvaa, että he suorittavat tehtävät omalla voimallaan, mahdollisesti jopa kerskaillen saavutuksistaan, koska ”rakkaus ei kerskaa, ei pöyhkeile”. Esittäessään neuvoja, pitäessään puheita, suorittaessaan paimennustyötä ja opettaessaan, tosiaan kaikessa, vanhimmilla on vastuu antaa rakkaudellinen, nöyrä esimerkki ymmärtäen, että heilläkin on paljon opittavaa ja että toisillakin on hyviä ajatuksia. Miten tärkeää onkaan meille kaikille osoittaa joka päivä syvää rakkautta toinen toistamme kohtaan. – Jer. 9:24; 1. Kor. 1:31; 13:4–7.