Uudet järjestelyt konventtien ruokailua varten
Ottaen huomioon lisääntyneet kustannukset, joita suurien konventtien järjestäminen aiheuttaa, ja erityisesti alati nousevat elintarvikkeitten hinnat, piirikonventteja varten on tehty joitakin uusia järjestelyjä tänä vuonna. Toivomme niiden olevan avuksi vähävaraisille ja erityisesti suuriperheisille.
Näyttää siltä, ettei sellaisia aterioita, jotka ovat olleet normaaleja konventeissa viime vuosina, voida tarjota alle kuuden markan hinnalla ateriaa kohti, ja on varsin mahdollista, että hinta tulee olemaan vielä hieman korkeampikin, jotta kaikki kustannukset voidaan peittää. Vaikka monet voivat maksaa tämän ja enemmänkin hyvästä monipuolisesta ateriasta ja ovat halukkaita siihen sen ravintoarvon vuoksi, niin suuriperheiset havaitsevat tämän epäilemättä kalliiksi, ja siksi tänä vuonna järjestetään niin, että tarjoillaan myös yksinkertaisempia aterioita, jotka maksavat suunnilleen puolet tavallisen aterian hinnasta. Nämä tarjoillaan lämpiminä. Ne eivät ole ”miniaterioita” vaan täysiä aterioita, mutta yksinkertaisia siinä mielessä, että niihin kuuluu vain yhtä tai kahta ruokalajia, kuten makaronia ja jauhelihaa tai perunaa ja makkaraa sekä kastiketta. Leipä, voi, juomat jne. eivät sisälly hintaan, mutta niitä voidaan haluttaessa saada läheisiltä virvokepöydiltä.
Tavalliset ateriat tullaan tarjoilemaan ruokalassa, kuten menneinäkin vuosina, mutta suuriperheisten auttamiseksi Seura tulee varaamaan nämä tavalliset ateriat enintään viiden annoksen hinnalla koko perheelle, isälle, äidille ja heistä riippuvaisille lapsille. Tämä uusi järjestely merkitsee sitä, että esimerkiksi viisi lasta käsittävän perheen, jonka normaalisti tarvitsisi maksaa seitsemän annosta, jos jokainen haluaa täyden annoksen, tarvitsee nyt maksaa enintään viisi annosta, jotta kaikki seitsemän tai useammatkin saisivat täyden annoksen. Edellytyksenä on, että koko perhe on ruokajonossa samanaikaisesti, ja se koskee vain vanhemmistaan riippuvaisia lapsia.
RAHAN KÄYTÖN VÄLTTÄMINEN
Suurissa konventeissa on usein liikkeellä suuria rahasummia eri puolilla aluetta, missä myydään ruokalippuja, virvokkeita jne., ja ulkopuolisilla on kiusaus yrittää varastaa sitä meiltä. Rahaa käsittelevät veljet ovat aina hyvin huolellisia, mutta silti Seura ajattelee, että olisi hyvä olla vielä varovaisempi mahdollisten vaikeuksien välttämiseksi ja käyttää ruokakuponkeja ikään kuin paperirahana kaikissa ruokaostoksissa.
Tänä vuonna Seura painaa ruokakuponkeja käytettäväksi ainoastaan piirikonventeissa, ja niillä voidaan saada ruokaa tai mitä tahansa virvokkeita, joita myydään ruokalassa tai virvokepöydissä. Näitä ruokakuponkeja painetaan 10 ja 50 pennin ja yhden markan summille. Suunnilleen kymmenen markan setelin kokoinen lehti sisältää 10 kuponkia. Te voitte lunastaa näitä kuponkeja etukäteen seurakunnan kautta, niin ettei teidän tarvitse jonottaa konventissa ruokakuponkien saamiseksi. Kukin perhe tai konventtiin tuleva ryhmä voi päättää, miten paljon se tulee tarvitsemaan ruokaa ja virvokkeita varten, ja näitä kuponkeja voidaan tilata nyt seurakunnan kautta. Esivalvojille on lähetetty erillinen kirje tästä. Tietysti voit lunastaa lisää kuponkeja konventissa tiliosastosta, jos tarvitset niitä, mutta olisi hyödyllistä hankkia kuponkeja jo etukäteen, niin että sinulla on niitä tullessasi ja voit saada jotakin syötävää ilman että sinun tarvitsisi lähteä ensin etsimään kuponkeja.
Rahaa ei tulla lainkaan ottamaan vastaan missään virvoke- tai ruokatarjoilussa piirikonventeissa tänä vuonna. Vain Seuran painamat ruokakupongit hyväksytään maksuksi ruoasta. Ne eivät kelpaa maksuksi kirjallisuudesta tai lehdistä, koska ne on tarkoitettu vain ruoan ja virvokkeiden maksamista varten. Käyttämättömiä kuponkeja ei lunasteta takaisin konventissa, mutta käyttämättömät täysinäiset lehdet voidaan palauttaa Seuralle seurakunnan kautta kuukauden kuluessa konventin jälkeen ja raha tullaan palauttamaan. Jos jotkut julistajat haluavat lahjoittaa käyttämättömiä kuponkeja Seuralle, he voivat panna ne lahjalaatikkoihin konventissa.
TIENRAIVAAJAT
Tienraivaajille tullaan antamaan sopiva määrä ruokakuponkeja vaihtamalla ne Seuran antaman ruokalipun kaistoihin. Tienraivaajat voivat siten käyttää ruokalippunsa arvoa vastaavan määrän ruokakuponkeja ostaakseen ruokaa tai virvokkeita milloin tahansa konventin aikana. Tienraivaajat voivat saada ruokakuponkinsa konventissa, tai he voivat irrottaa kaikki irrotettavat kaistat yhtenä kappaleena ruokalipustaan, kirjoittaa nimensä niiden taakse ja antaa ne esivalvojalle lähetettäväksi edelleen muiden kuponkitilausten ohella Seuralle, jolloin ruokakuponkeja lähetetään heille seurakunnan kautta.
RUOKAKUPONKIEN TILAAMINEN
Nämä ruokakupongit kelpaavat kaikissa piirikonventeissa tänä vuonna. Jos aiot mennä useampaan kuin yhteen konventtiin, voit käyttää näitä kuponkeja missä tahansa niistä. Tarvitsemme kuitenkin tiedon siitä, mihin konventtiin aiot mennä, jotta tietäisimme, miten paljon rahaa lähetämme ruokahankintoihin kuhunkin konventtiin. Esivalvojalla on ohjeet tästä ja hän tarvitsee tiedon siitä, missä konventissa aiot käyttää kupongit. Kaikki tilaukset tulisi lähettää niin pian kuin mahdollista, mieluummin kesäkuun 15. päivään mennessä, eikä myöhemmin kuin 1. heinäkuuta. Mikäli saamme tilauksen liian myöhään, emmekä ehdi lähettää kuponkeja seurakuntaan, raha tullaan palauttamaan konventin jälkeen. Toivomme, että lähetätte tilauksenne ajoissa.
VAPAAEHTOINEN PALVELUS
Koska konventeissa ei ole ohjelmaa iltaisin, monet saattavat päättää palata kotiin joka ilta, elleivät he asu liian kaukana konventista. Konventissa on kuitenkin paljon työtä tehtävänä ja vapaaehtoisia tarvitaan paljon, joten seurakuntien ja ryhmien, jotka suunnittelevat matkustaa joka päivä, olisi hyvä keskustella siitä, milloin ryhmä voisi mahdollisesti osallistua vapaaehtoiseen palvelukseen. Seura ja veljesi arvostavat suuresti sitä rakkaudellista työtä, jota vapaaehtoiset tekevät, jotta konventti olisi ilahduttava ja miellyttävä meille kaikille, ja vapaaehtoiset tietävät, että heidän työnsä edistää Valtakunnan työtä. Kuten tiedät, konventti aiheuttaa monenlaisia kuluja, ja ruokailusta ja virvoketarjoilusta saatu raha käytetään konventin kulujen peittämiseen, ja jos jotakin jää yli, se lähetetään Seuralle Valtakunnan työn edistämiseksi. Teidän vapaaehtoinen palveluksenne auttaa pitämään kulut mahdollisimman vähäisinä, ja arvostamme sitä suuresti.