Kysymyspalsta
● Mitä merkitsee vanhinten pätevyysvaatimuksissa esitetty maininta ”pätevä opettamaan”?
Opetusta annetaan lukuisilla tavoilla. jotkut ovat taitavia puhujia, kykeneviä opettamaan puhujalavalta. Toiset tuovat esille kykynsä kehottaessaan ja neuvoessaan yksityisesti tai perheryhmiä. Joka tapauksessa vanhimmalla täytyy olla hyvä Raamatun tuntemus, ”hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet”. Tämä merkitsee kykyä selittää ennustuksia, opettaa terveitä oppeja ja tuoda esiin, mitä Raamattu sanoo moraalista ja elämisestä sen periaatteiden mukaan. – 1. Tim. 3:2; Tiit. 1:9.
Valvojat opettavat myös esimerkillään. Jeesus antoi valvojille esimerkin maallisen palveluksensa kuluessa. Tehdessään opetuslapsia hän otti heitä mukaansa ja näytti heille, miten opetetaan. (Matt. 9:35–38) Näytettyään tämän heille hän lähetti heidät saarnaamaan itse Valtakunnan sanomaa monissa paikoissa. (Matt. 10:7, 11–14) Niinpä valvojien opetustyöhön kuuluu osana se, että he menevät kentälle seurakunnan jäsenten kanssa ja opettavat heille, miten työ tulee tehdä. Uusien on tarpeen oppia Raamatun käyttöä talosta-taloon-työssä sekä menetelmiä, joita käytetään opetettaessa uusintakäynneillä ja raamatuntutkisteluissa. Tämä vaatii aikaa. Ks. myös Apt. 20:20, 27, 35; 1. Kor. 4:16; 1. Piet. 5:3.
Käytännöllinen valvoja näkee tilaisuutensa opettaa kenttäpalveluksessa. Ehkäpä silloinkin, kun hän kävelee jonkun julistajan kanssa talojen välillä, on mahdollisuus keskustella hetkinen, vastata kysymyksiin tai esittää neuvoja ongelmista. Voidaan antaa viitteitä siitä, miten hyvän uutisen esittämistä voitaisiin parantaa. Valvojalla on paljon opettamista. – 2. Tim. 2:2.
[Huomioteksti s. 4]
Ole läsnä piirikonventin jokaisessa ohjelmajaksossa.