Teokraattisia uutisia
◆ Hallitsevan elimen jäsen veli E. C. Chitty oli perjantaista helmikuun 27. päivästä lähtien mukana hienon konventtisalin vihkiäisissä Pohjois-Lontoossa. Salissa on yli 1600 istumapaikkaa huomioon ottaen myös ylimääräiset istuimet. Viidessä kokouksessa, joissa esitettiin uudelleen sama ohjelma, oli läsnä yhteensä 6229 henkeä, ja kaikki ilmaisivat suurta arvostusta ja innostusta. Neljännen Brittein saarille tulevan konventtisalin rakennustyöt on juuri aloitettu.
◆ Ensimmäisen kerran vuoden 1953 jälkeen saatiin virallinen lupa toimittaa suuri määrä Raamatun tutkimisen apuvälineitä Etiopiaan. Maan 1782 julistajaa olivat riemuissaan saadessaan yli 41000 kirjaa.
◆ Inflaatiosta huolimatta Italia onnistui saavuttamaan 57310 julistajan huipun.
◆ Ghana raportoi 18900 raamatuntutkistelua – yli 700 enemmän kuin aikaisemmin. Tutkisteluja aloitetaan uusien kirjasten avulla.
◆ Kolme uutta valtakunnansalia on vihitty. Viitasaaren 25 julistajaa saivat valmiiksi uuden salinsa; vihkiäisissä oli 10.4. läsnä 176. Vantaalla oli valtakunnansalin vihkiäisissä 24.4. läsnä 354. Tätä kaunista suurta salia tulee käyttämään kaksi seurakuntaa. Saarijärven 54 julistajan ahkerien ponnistelujen tuloksena seurakunta sai valmiiksi uuden salin, jonka vihkiäisissä 1.5. oli läsnä 281.
◆ Pohjois-Italiassa sattui 6.5. klo 21 tuhoisa maanjäristys. Saamamme tiedon mukaan kukaan tuolla alueella asuvista veljistä ei ole kuollut tai edes loukkaantunut vakavasti. Eräs seurakunta oli parhaillaan valtakunnansalissa kokouksessa järistyksen sattuessa. Vaikka ympärillä olevia rakennuksia sortui, sali pysyi pystyssä, ja veljet olivat turvassa. Haaratoimisto ja seurakunnat Italiassa ovat huolehtineet kaiken tarvittavan avun varaamisesta veljille maanjäristysalueella.