Hyvän uutisen esittäminen tekemällä uusintakäyntejä
1 Opetuslasten tekeminen oli tärkeä osa Jeesuksen seuraajilleen uskomasta työstä. Hän ei ainoastaan sanonut, että ”tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan”, vaan hän myös käski: ”Tehkää opetuslapsia . . . ja opettakaa heitä.” (Matt. 24:14; 28:19, 20) Osallistutko sinä tähän Herran palveluksen piirteeseen? Haluaisitko saada joitakin ehdotuksia sen suhteen?
2 Avainasia opetuslasten tekemisessä on ajan käyttäminen totuudesta keskustelemiseen ihmisten kanssa. Raamattu kertoo, että eräässä tilaisuudessa Jeesus kutsui kaksi kiinnostunutta majapaikkaansa noin kello 16 ja vietti lopun päivästä heidän kanssaan. (Joh. 1:39) Sen jälkeen he kulkivat Jeesuksen mukana useita kuukausia hänen opettaessaan heitä, ennen kuin he seuraavan kerran palasivat takaisin kalastusammattiinsa. (Ks. Aid-kirja, taulukko sivulla 928.) Pian he olivat hyvin toimeliaita hyvän uutisen julistajia. Efesoksessa apostoli Paavali teki järjestelyn, että sellaiset, jotka halusivat oppia, saattoivat viettää joka päivä aikaa hänen seurassaan vahvistaakseen totuuden tuntemustaan. (Apt. 19:9, 10) Sinne muodostettiin erinomainen seurakunta. Me saamme myös tuloksia, jos teemme järjestelyjä käyttääksemme säännöllisesti aikaa kiinnostuneiden kanssa.
3 Mutta saatat sanoa, että sinulla ei ole yhtään paikkaa, mihin tehdä uusintakäyntiä. Mutta sinulla ehkä onkin. On yleensä sopivaa tehdä uusintakäynti jokaisen sellaisen luo, joka on ottanut kirjallisuutta. Eräs veli kertoi seuraavan kiinnostavan kokemuksen: ”Tässä kuussa olen ensimmäisellä käynnillä tehnyt järjestelyjä voidakseni tulla puhumaan uudelleen 26 henkilölle. Ja merkittävää oli se, että 22 heistä ei ottanut mitään kirjallisuutta! He olivat kuitenkin halukkaita esittämään mielipiteen raamatunkohdasta, jonka kirjoitin heille muistiin, jotta he voisivat etsiä sen Raamatustaan.” Miksi et kokeilisi tätä?
4 Yleensä julistajat, jotka eivät tee paljon uusintakäyntejä, eivät ole varanneet säännöllisesti aikaa tätä työtä varten. Oletko sinä varannut aikaa sitä varten? Sen sijaan, että kävisit aina lisää aluetta, voisi olla hyvin hedelmällistä käyttää puolet todistamisajastasi menemällä uudelleen sellaisten luo, joita tapasit aikaisemmin. Anna etusija niille, jotka osoittivat eniten kiinnostusta, mutta sen mukaan kuin aika sallii, käy myös niiden luona, jotka osoittivat vain vähän kiinnostusta. Voit tehdä tämän samana päivänä, jona käyt talosta-taloon-työssä, tai silloin tällöin saatat haluta käyttää koko aikasi kenttäpalveluksessa uusintakäyntien tekemiseen. Älä unohda niiden tekemistä.
5 Tavatessasi kiinnostuneen mahdollisesti talosta-taloon-työssä on hyvä laskea perustus uusintakäyntiä varten. Miten? Eräs tehokkaimmista tavoista on käyttää jotakin tarkoitukseen sopivaa kysymystä. Jos puhuteltava tekee jonkin kysymyksen, miksi et käyttäisi sitä lupaamalla tutkia asiaa ja käsitellä sitä hänen kanssaan seuraavalla käynnilläsi?
6 Mutta ehkäpä puhuteltava ei tee mitään kysymystä. Silloin sinä voit tehdä sen. Eräs kauan aikaa tienraivaajana toiminut veli saa erinomaisia tuloksia tekemällä itse kysymyksiä. Ensimmäisellä käynnillään hän on saattanut keskustella aiheesta ”Onko tämä maailman viimeinen sukupolvi?” Kun siihen on vastattu, hän sanoo: ”Jos tämä sukupolvi näkee maailman lopun, se herättää joitakin kiinnostavia kysymyksiä: Mitä on maailman lopun toisella puolella? Jääkö kirjaimellinen maapallo jäljelle? Säilyvätkö ketkään ihmiset elossa tämän hävityksen läpi?” Tämä veli huomautti kirjeessään: ”Tässä vaiheessa lopetan keskustelun ovenavaajan kanssa, joka on nyt utelias saamaan vastauksen. Tämä menetelmä on ollut niin menestyksellinen, että jotkut ihmiset ovat pyytäneet meitä tulemaan uudelleen kolme tai neljä kertaa viikossa; jotkut ovat estäneet meitä lähtemästä talosta, ennen kuin annoimme vastauksen, yksi mies jopa lukitsi oven.”
7 Valmistaudu, ennen kuin teet uusintakäyntisi. Pidä mielessä joitakin raamatunkohtia, mutta älä samoja, joita käytit ensimmäisellä käynnilläsi. Älä laske perustusta uudelleen; rakenna sille. Voit saada hyviä ideoita Saarnojen jäsennyksistä. Muista rukoilla Jehovan henkeä ja sitä, että hän avaisi täysin ovenavaajan sydämen. – Apt. 16:14.
8 Sinun ei tarvitse suunnitella etukäteen jokaista yksityiskohtaa, jonka aiot käsitellä, mutta se on avuksi alkuun pääsemisessä. Pidä mielessä 1) ovenavaajan nimi, 2) mistä keskustelitte viime kerralla ja 3) mitä raamatunkohtia voisit käyttää kehittääksesi lisäkiinnostusta sitä aihetta kohtaan, joka vetosi häneen. Tervehdittyäsi häntä nimeltä saattaisit sanoa: ”Olen ajatellut miellyttävää keskustelua Raamatusta kanssanne viime viikolla ja toivon, että teillä on muutama minuutti aikaa voidakseni kertoa, mitä olen nyt lukenut aiheesta. [Mainitse aiemmin tehty kysymys tai mikä tahansa aihe, jota suunnittelet käyttää.] Voisinko tulla sisälle?”
9 Jos he sanovat, että heillä on liian kiire, käytä arvostelukykyä. Voit ehkä vastata: ”Ymmärrän.” Mutta kysy sitten: ”Voisinko käyttää vain minuutin aikaa esittääkseni yhden ajatuksen, ennen kuin lähden?” Useimmat ihmiset suostuvat tähän. Lue sitten yksi niistä raamatunkohdista, joita sinulla oli mielessä, ja esitä siitä ajatus. Pidä esityksesi lyhyenä. Anna heidän tietää, että sinulla oli kerrottavana joitakin muita piirteitä, ja sovi tulemisesta uudelleen. Tarvitaan usein muutamia lyhyitä käyntejä, ennen kuin ovenavaajan hengellinen ruokahalu alkaa kasvaa. Ole kärsivällinen.
10 Monilla alueilla on vaikea tavoittaa ihmisiä kotoa. Älä hellitä. Ihmisten elämä on kysymyksessä. Yritä puhelimitse. Kirjoita kirje. Jätä uusi lehti ovelle, ja kenties voit kirjoittaa siihen henkilökohtaisen huomautuksen kiinnittääksesi huomion kirjoitukseen, jonka arvelet erikoisesti kiinnostavan asukasta. Joskus erinomaisia tutkisteluja on aloitettu kuukausia kestäneitten toistuvien yritysten jälkeen. Muista, ettei työmme ole tehty käytyämme ovelta-ovelle-työssä. Meidän on käsketty myös ’tehdä opetuslapsia . . . ja opettaa heitä’.