Valitkaa parhaat kokousajat
1 Kristilliset kokoukset ovat osa elämäämme. Ne varaavat meille tilaisuuden saada hengellistä ravintoa, ohjeita todistamiseen ja parasta seuraa. Kukin niistä täyttää nimenomaisen tarpeen, niin että ne kaikki yhdessä antavat meille tasapainoisen hengellisen ruokavalion. Kun Paavali varoitti ’jättämästä yhteen kokoontumistamme’, hänellä on täytynyt olla kaikki edellä mainitut ajatukset mielessään. (Hepr. 10:25) Kokousten laiminlyöminen voisi johtaa siihen, että menetämme ”lujan otteen elämän sanaan”. (Fil. 2:16) Se voisi olla tuhoisaa näinä lopun ajan viimeisinä päivinä. – Luuk. 21:34–36.
2 On järkevää, että käytämme viisaimmalla tavalla ajan, jonka olemme omistaneet Jehovalle. (Kol. 4:5) Saamiemme raporttien mukaan jotkut kuitenkin haluavat järjestää uudelleen kokousaikoja sitä silmällä pitäen, että heillä olisi enemmän ”vapaa”-aikaa rentoutumiseen viikonloppuisin. Minkä perusasioitten pitäisi olla vaikuttimenamme valitessamme kokousaikoja? Tulisiko vaikuttimena olla huvittelunhalu? Vaikka meillä voi yksilöinä olla omia toivomuksiamme, päähuolenamme tulisi olla sellaisten kokousaikojen valitseminen, jotka auttavat useimpia veljistämme ja kiinnostuneita olemaan läsnä. Toiseksi, koska olemme kiinnostuneita alueellamme asuvien hengellisestä hyvinvoinnista, kokoukset tulisi järjestää niin, että osallistumme kenttäpalvelukseen silloin, kun voimme saada eniten hyvää aikaan.
3 Paikalliset olosuhteet täytyy aina ottaa huomioon kokousaikoja valittaessa. Joskus kokousajoissa ei ole paljon valinnanvaraa, koska samassa valtakunnansalissa kokoontuu neljä tai viisi seurakuntaa. Mutta kun mahdollisuus on olemassa ja meistä tuntuu parhaalta pitää esitelmä ja Vartiotornin tutkistelu jonakin arki-iltana, on syytä varmistautua siitä, että ratkaisumme perusteet ovat ilmaus halustamme asettaa hengelliset edut ensi sijalle. Miten tämä vaikuttaa kokousten läsnäolijamäärään ja kenttäpalvelukseen? Onko tuo aika useimmille kiinnostuneille sopiva? (Fil. 2:4) Voimmeko kokouksia suunnitellessamme todella sanoa, että etsimme ensin Valtakuntaa? (Matt. 6:33) Kun jatkuvasti ’varmistaudumme tärkeämmistä asioista’, voimme olla vakuuttuneita Jehovan siunauksista. – Fil. 1:10.
4 Kun siis valitsette kokousaikoja, harkitkaa huolellisesti, mikä on ratkaisunne vaikuttimena. Onko niistä etua seurakunnan yhteydessä oleville? Voidaanko niiden ansiosta tehdä hyviä kenttäpalvelusjärjestelyjä viikosta viikkoon yksilöille ja perheryhmille? Jos näin on, niin se on erinomaista. Jos niin ei ole, niin vanhinten olisi hyvä harkita asiaa seurakunnan kanssa, niin että pääpaino pannaan hengellisille eduille eikä rentoutumiseen. Silloin seurakuntaanne kuuluvat iloitsevat sanoessaan: ”Menkäämme Herran huoneeseen.” – Ps. 122:1.