Hyvän uutisen esittäminen keskustellen tahdikkaasti
1 Miellyttävä keskustelu puhuteltavan kanssa johtaa usein erinomaisen todistuksen antamiseen Jumalan sanasta. Keskustelujen aloittaminen on kuitenkin usein meille haaste, koska ihmiset ovat niin uppoutuneita omiin asioihinsa tai koska heillä on perusteettomia mielipiteitä meidän työstämme.
2 Mitä sellaista voisi olla mielessämme, mikä auttaa meitä kehittelemään tahdikkaasti keskusteluja? Oma asenteemme on hyvin tärkeä. Olemmeko rukoilleet hartaasti Jumalalta apua, jotta löytäisimme rehellissydämisiä ihmisiä ja voisimme sitten auttaa heitä hengellisesti? Pidämmekö jokaista puhuteltavaa mahdollisena Jehovan palvelijana? Jos pidämme, niin olemme todennäköisesti itse oikeassa mielentilassa välittääksemme totuutta toisille rakkaudellisella ja tahdikkaalla tavalla.
3 On hyvä harkita apostoli Paavalin rakkaudellista esimerkkiä. Hän oli halukas ponnistelemaan tavallista enemmän sopeutuakseen kenttäpalveluksessa kohtaamiinsa vaihteleviin olosuhteisiin. Hänen harras sydämen halunsa auttaa toisia ymmärtämään Jumalan sanaa ilmaistiin hyvin 1. Korinttolaiskirjeen 9:22, 23:ssa: ”Heikoille minusta tuli heikko voittaakseni heikot. Minusta on tullut kaikkea kaikenlaisille ihmisille pelastaakseni kaikin keinoin muutamia.” Meidänkin tulisi haluta kuluttaa itseämme puhuteltavan hyväksi, ei pitää häntä vastustajana, joka tulisi voittaa, vaan mahdollisena lampaan kaltaisena ihmisenä, jota tulisi auttaa. (Luuk. 10:5, 6) Jos asenteemme ihmisiä kohtaan on kielteinen, he usein havaitsevat sen. Siksi meidän tulisi lähestyä jokaista taloa myönteisessä rauhan hengessä. – Ef. 4:29; 6:15.
4 Jotkut voivat onnistua aloittamaan keskusteluja mainitsemalla jotakin Jumalan tarkoituksista ja pitämällä sitten tauon antaakseen puhuteltavan lausua ajatuksensa. Toiset ovat huomanneet, että kun he menettelevät näin, niin puhuteltava kuuntelee kohteliaasti, mutta heidän on vaikeaa saada häntä mukaan keskusteluun. Jos huomaat kuuluvasi jälkimmäisiin, niin mikset kokeilisi tahdikkaita kysymyksiä kannustaaksesi puhuteltavaa osallistumaan?
5 Kysymystä esittäessäsi et tietysti tiedä, mitä puhuteltava vastaa, ja siksi sinun tulee olla valmis muuttamaan teemaasi sen mukaan. Kun sinun vastauksesi osoittavat sinun ottavan huomioon hänen kantansa, saatat hyvinkin edistyä kohti eloisaa keskustelua. Yritä pitää se käynnissä esittämällä lisää tietoa Raamatusta aiheesta, joka kiinnostaa häntä, tai tekemällä lisää ajatuksia herättäviä kysymyksiä.
6 Aloita keskustelusi aiheesta, jonka uskot huolestuttavan puhuteltavaa, osoita lyhyesti ongelma ja johdata hänet sitten ymmärtämään Raamatun ratkaisu. Kun hän esittää ajatuksensa, sano jotakin siitä, niin että hän tietää sinun kuuntelevan. Se, että olet kiinnostunut tietämään, miksi hän ajattelee siten, kannustaa häntä jatkamaan keskustelemista kanssasi. Yritä löytää kohtia, joista olette samaa mieltä, ja korosta niitä. Muista, että useimmissa tapauksissa sinulla voi olla vain muutamia minuutteja aikaa puhumiseen. Vaikka et todennäköisesti voikaan olla samaa mieltä kaikesta, mitä hän sanoo, on yleensä parempi olla nopeasti arvostelematta hänen näkemyksiään. Pidä mieluummin keskustelunne myönteisenä korostamalla Jumalan valtakunnan siunauksia ratkaisuna, jonka Raamattu tarjoaa ihmisen ongelmiin.
7 Kun herää eriäviä katsantokantoja, voitte pitää kysymystä molemmin puolin kiinnostavana. Voit jopa sanoa olevasi iloinen, että hän otti asian esille. Pidä sitä avaimena keskustelun jatkamiseen. Jos puhuteltava on halukas pohtimaan, voisit jopa kysyä: ”Oletteko koskaan ajatellut sitä tältä näkökannalta?” Sitten voisit esittää raamatunkohdan, joka osoittaa, mitä Jumalan sana sanoo aiheesta. Jos huomaat, ettet voi päästä yksimielisyyteen tai jos hän on itsepintainen, älä vaadi häntä hyväksymään sitä, mitä olet sanonut. On sen sijaan parasta esittää lopuksi ystävällisiä huomautuksia ja valmistaa siten tietä sille, että voi tulevaisuudessa esittää hänelle hyvää uutista. – Sananl. 12:8, 18.
8 Kun aloitat keskustelun, yritä tehdä siitä miellyttävä kokemus puhuteltavalle. Sikäli kuin se sinusta riippuu, yritä jättää hänelle suotuisa vaikutelma, mikäli mahdollista, suotuisampi asenne Jumalaa, hänen Sanaansa ja hänen palvelijoitaan kohtaan kuin hänellä oli ennen käyntiäsi. Näin vaikka sinä et heti onnistuisikaan tavoittamaan hänen sydäntään, hän voi olla vastaanottavaisempi seuraavalla kerralla.
9 Syvä kiinnostus ja rakkaudellinen halu auttaa kiinnostuneita ovat tärkeitä seikkoja, jotka tekevät kenttätoiminnan menestykselliseksi ja nautittavaksi. Pyri jatkuvasti tavoittamaan niiden sydän, joihin saat yhteyden, ja odota Jehovalta siunauksia ponnisteluillesi. – 1. Kor. 3:6.