Kokoukset jotka auttavat meitä tekemään opetuslapsia
9. ELOKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 63
8 min. Paikallisia ilmoituksia. Pätevä veli, mahdollisesti palvelusvalvoja, keskustelee siitä, miten tekisimme elokuusta erinomaisen kenttäpalveluskuukauden palvelusvuoden sopivaksi lopuksi. Esitä käytännöllisiä ehdotuksia asioista, joita voitaisiin tehdä tämän toteuttamiseksi.
16 min. ”Hyvän uutisen esittäminen – käyttäen keskustelunaihetta.” Keskustelu yleisön kanssa. Keskustele yleisön kanssa opettamisen tärkeydestä ovilla. On parempi auttaa ovenavaajaa tekemään itse johtopäätöksiä kuin kertoa hänelle. Pyydä yleisön ajatuksia tästä. Järjestä sopivaan kohtaan näyte uudesta Keskustelunaiheesta. Julistaja saa ovenavaajan lausumaan ajatuksensa ja auttaa häntä pohtimaan asioita.
12 min. ”Jumalan sana on elävä.” Puhe. Vartiotornissa on usein mielenkiintoinen artikkeli palstalla ”Jumalan sana on elävä”. (Hepr. 4:12) Kertaa tuoreissa Vartiotorneissa, kuten 1.6. ja 15.6., olleita otsikoita ja asiaan liittyviä kohtia. Suunniteltu auttamaan meitä voittamaan ovenavaajien välinpitämättömyys. Hyödylliset kuvat kertovat lähes koko tarinan monissa numeroissa, ja ne ovat erityisen hyödyllisiä, kun puhutaan nuorille henkilöille. Oletko käyttänyt näitä artikkeleita esityksissäsi? (Esitä valmistettu näyte, joka valaisee tämän artikkelin käyttöä Vartiotornin elokuun 15. päivän numerossa.) Artikkelia voidaan käyttää joko lehtityössä tai esitettäessä kuukauden tarjousta. Jos ovenavaaja ottaa ja lukee lehdet, se antaa Jumalan sanalle mahdollisuuden vaikuttaa hänen elämässään. (1. Tess. 2:13) Vartiotornin 15.8.76 numerosta, sivuilta 378–380, voidaan esittää joitakin johdantoajatuksia. Päätä rohkaisten tukemaan viikonlopun kenttäpalvelusjärjestelyjä.
9 min. Kirjallisuuden hinnanmuutoksia. Keskustelu yleisön kanssa. Auta kaikkia ymmärtämään, milloin lehdistä ryhdytään perimään 1,00 mk kappaleelta.
Laulu 15 ja rukous.
16. ELOKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 71
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Tiliraportti.
20 min. Miten opin totuuden. Haastattele joitakin julistajia ja anna heidän kertoa kokemuksiaan siitä, mikä vaikutti heidän totuuteen tulemiseensa, millaisia vaikeuksia he mahdollisesti kokivat, mitä he arvostavat suuresti totuudessa jne.
15 min. ”Kirja joka auttaa ihmisiä”. Määrätyt julistajat, joihin kuuluu joitakin lapsia, kertovat kokemuksia Vartiotornista 1.7.81, s. 11, 12. Jos aika sallii, voidaan kertoa muita seurakuntaan kuuluvien kokemuksia. Mitä tilaisuuksia on levittää Kirjaani Raamatun kertomuksista tässä kuussa sen lisäksi, että sitä tarjotaan talosta taloon? Lopeta rohkaisten lämpimästi tukemaan kenttäpalvelusta viikonloppuna.
Laulu 20 ja rukous.
23. ELOKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 70
5 min. Paikallisia ilmoituksia ja sopivia kohtia Valtakunnan Palveluksemme Ilmoituksista.
15 min. ”Vakavaa huomiota ansaitsevat asiat.” (Fil. 4:8) Vanhimman pitämä puhe. Pyydä eri henkilöitä esittämään ajatuksia siitä, miten ja milloin he varaavat aikaa kenttäpalvelusta, henkilökohtaista tutkimista, ystävien kanssa seurustelemista ja rentoutumista varten. Osoita oikean tasapainon tarve täysin Jumalalle omistautuneen elämän viettämiseksi nykyisessä järjestelmässä.
15 min. ”Yhteistyö täsmällisen raportin saamiseksi.” Keskustelu yleisön kanssa. Kun keskustelette kappaleesta 3 esitä seurakunnan raportti heinäkuulta ja kiitokset.
10 min. Vanhimmat voivat järjestää paikallisesti tai, jos on tarpeellista, sihteeri voi käyttää tämän ajan keskustellakseen mistä tahansa paikallisista raportoimiseen liittyvistä ongelmista. Pidä keskustelu myönteisenä ja kiitä sopivissa kohdissa. Liitä mukaan kenttäpalvelusjärjestelyt. Miten seurakunta menestyy tehdessään elokuusta erinomaista kenttäpalveluskuukautta palvelusvuoden päätteeksi?
Laulu 54 ja rukous.
30. ELOKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 61
13 min. Avaus ja paikallisia ilmoituksia. Käsittele ”Uusi traktaatti käytettäväksi ’Onnellisuus’-kirjan kanssa”.
12 min. ”Kierroskonventit auttavat taistelussamme uskon puolesta.” Käsittele kirjoitus yhdessä kuulijoiden kanssa. Anna yhden tai kahden kuulijan kertoa ajatuksiaan siitä, mistä viime kevään kierroskonventin ohjelman kohdista veljet pitivät. Kannusta kaikkia tekemään suunnitelmia ollakseen läsnä seuraavassa konventissa, kun konventtiajasta ilmoitetaan.
20 min. Valmistetaan paikallisesti. Jos voidaan sanoa jotain äsken päättyneen palvelusvuoden toiminnasta, se voidaan sisällyttää ohjelmaan. Kannusta kaikkia osallistumaan kenttäpalvelukseen seuraavan viikonlopun aikana.
Laulu 50 ja rukous.