Voimmeko auttaa useampia olemaan läsnä?
1 Viime vuonna sunnuntaina 19. huhtikuuta oli muistonvietossa läsnä Suomessa 22375. Epäilemättä se, että viikonpäivä oli sunnuntai, jolloin useimmat ihmiset eivät ole työssä, vaikutti myönteisesti läsnäolijamäärään. Tänä vuonna ajankohta ei ehkä ole niin sopiva joillekin, mutta voimmeko auttaa useampia olemaan läsnä? Jos toimimme yhdessä järjestelmällisesti, voimme odottaa Jehovan siunausta. Ehdotamme seuraavaa:
2 8.–14. maaliskuuta: Ala kutsua niitä, joille johdat Raamatun kotitutkisteluja. Olisi hyvä käyttää tutkistelun jälkeen kymmenestä viiteentoista minuuttia sen selittämiseen, miksi kaikkien tulisi olla läsnä huhtikuun 8. päivänä. Tietoa muistonvietosta, siitä keiden tulisi osallistua vertauskuviin ja keiden ei, ja muista tärkeistä asioista voidaan saada kirjoituksista ”Ihmisen ja Jumalan osuus ’uudelleen syntymisessä’” ja ”Mikä estää minua tulemasta kastetuksi?”, jotka on julkaistu Vartiotornin helmikuun 1. ja 15. päivän numeroissa. Kirjoitusten muita kohtia voidaan tarkastella seuraavien viikkojen aikana.
3 15.–21. maaliskuuta: Kutsu sukulaisia tulemaan kanssasi muistonviettoon. Monet sukulaisistamme eivät ole koskaan olleet Jehovan todistajien kokouksissa. Selitä heille, että Jeesus rohkaisi sukulaisiaan kuuntelemaan sitä, mitä hänellä oli sanottavana, ja että jotkut hänen lähisukulaisistaan tulivat uskoviksi, esimerkiksi Maria ja Jeesuksen veljet Juudas ja Jaakob. – Apt. 1:14; Gal. 1:19; Juud. 1.
4 22.–28. maaliskuuta: Esitä kutsu Vartiotornin ja Herätkää-lehden tilaajille ja niille, jotka kuuluvat lehtikierrokseesi. Oletko saanut Vartiotornin tai Herätkää-lehden tilauksia kuluneen vuoden aikana? Jos olet, niin epäilemättä tiedät, mistä sait nuo tilaukset. Ottavatko jotkut sinulta säännöllisesti lehtiä lehtikierroksellasi? Sekä nämä ihmiset että tilaajat ovat voineet saada säännöllisesti hengellistä ravintoa näiden lehtien välityksellä. He eivät yleensä ole vain tilapäisesti kiinnostuneita hengellisistä asioista. Ponnistelkaamme erityisesti tavoittaaksemme heidät ja kutsuaksemme heidät erikoisesitelmään sunnuntaina 28. maaliskuuta ja muistonviettoon 8. huhtikuuta.
5 29. maaliskuuta – 4. huhtikuuta: Käy toimettomien luona ja sovi lopullisesti kuljetuksesta ja muista tarpeellisista asioista niiden kanssa, jotka tulevat muistonviettoon. Sihteeri voi antaa kaikkien niiden nimet ja osoitteet, jotka joskus aikaisemmin ovat olleet toimivia, mutta eivät ole enää. Ne, joita vanhimmat ovat pyytäneet tutkimaan toimettomien kanssa, voivat noudattaa niitä ehdotuksia, jotka annettiin maaliskuun 8.–14. päivän välistä viikkoa varten. Ei ole hyvä vain otaksua, että kiinnostuneet pääsevät tulemaan tilaisuuteen. On parempi tiedustella asiaa ja tarjota apua. Silloin kiinnostuneet vakuuttuvat siitä, että me haluamme vilpittömästi heidän olevan mukana.
6 Seuran painamaa erityistä kutsua voidaan käyttää kaikissa edellä mainituissa tilanteissa. Kutsu on hyvä jättää myös niille alueellamme oleville kiinnostuneille, joiden luo teemme uusintakäyntejä. Kutsussa on sanoma, joka kannustaa tulemaan tilaisuuteen, ja siitä ilmenee myös kokouksen aika ja paikka. Jos noudatamme viikoittain edellä olevia ehdotuksia, on todennäköistä, että entistä useampia kannustetaan olemaan läsnä.