Tietoa elämän pidentämiseksi
1 Jokainen järkevä ihminen haluaa elää. Kuitenkin vain harvat ponnistelevat elämänsä pidentämiseksi. Tyypillistä tälle ajalle on kohtuuttomuus monissa elämän asioissa. Väkivalta ja levottomuus on leviämässä niillekin seuduille, missä aikaisemmin vallitsi rauhaisa elämänmeno ja lainkuuliaisuus. Kunnioitus elämää kohtaan on jyrkästi laskenut.
2 Tiedämme kuitenkin, että jos joku alkaa toimia Jumalan sanan mukaisesti, hänen elämänsä muuttuu parempaan suuntaan. Jehova pidentää sellaisten ihmisten elinpäiviä. – Sananl. 3:1, 2.
3 Vuosien varrella olemme saaneet lukuisia erinomaisia julkaisuja, joiden sisältämällä opetuksella on ollut suotuisa vaikutus meidän itsemme elämään ja satojentuhansien muidenkin elämään. Varastossamme on yhä suuri määrä aikaisempina vuosina julkaistuja kirjoja, joiden oikea paikka ei kuitenkaan ole varasto vaan lukuisat kodit. Heinä- ja elokuussa tarkoituksemme on saada mahdollisimman monia kirjoja varastostamme ihmisten luettavaksi ja siksi tarjoamme kolmea vanhempaa taskukokoista kirjaa yhdessä 10 markan korvauksesta.
4 Monet seurakunnat ja julistajat työskentelevät näinä kesäkuukausina harvemmin käydyillä maaseutualueilla, ja he huomaavat varmasti, ettei ole vaikeata saada tarjouksia jätetyksi ihmisille. Jos olet kenttäpalveluksessa autolla, pidä riittävä varasto kirjoja mukanasi autossa. Olisi kovin ikävää, jos monet jäisivät ilman arvokasta tietoa siksi, että varasit mukaasi liian vähän kirjoja.
5 Jos tapaat nuoria ihmisiä tai miespuolisia, heitä voi kiinnostaa suuresti se aineisto mitä kirja Onko ihminen kehityksen vai luomisen tulos? sisältää. Ota jokin sen luvuista ja herätä siitä kysymys. Monia iäkkäämpiä voi kiinnostaa tämän kirjan luku ”Miksi pahuutta on sallittu näin kauan?”
6 Jos huomaat puhuteltavan olevan uskonnollismielinen, niin voisit ehkä valita kirjan Nykyinen elämämme – siinäkö kaikki? esiteltäväksi. Valitse sen luvuista joku, jonka uskot kiinnostavan puhuteltavaa. Se voisi kenties olla ”Onko helvetti kuuma?” tai ”Keitä ylösnousemus tulee hyödyttämään?” tai jokin muu 21 luvun valikoimasta.
7 Joku tapaamamme ihminen saattaa olla hyvin kiinnostunut siitä, miten Raamatun ennustukset ovat toteutuneet Messiaan yhteydessä. Kirja Jumalan ”ikuinen tarkoitus” nyt saamassa voiton ihmisen hyödyksi voisi olla juuri sopiva hänelle. Ja on monia muitakin vanhempia kirjoja, joita voidaan käyttää tarjouksessa. Mikä tahansa niistä voi olla sellainen, joka antaa tarvittavan sysäyksen ihmiselle jatkaa elämään johtavan tiedon hankkimista. ”Vanhurskas antaa säästelemättä”, sanoo sananlasku. Soveltukoon tämä myös parhaaseen, mitä voimme antaa, elämän tielle johtavaan tietoon. – Sananl. 21:26.
8 Mistä sitten aina tiedämme, mikä ketäkin saattaisi kiinnostaa? Joskus sitä voidaan suoraan tiedustella puhuteltavalta. Asetu hänen asemaansa ja yritä ajatella, mistä sinä olisit hänen asemassaan kiinnostunut. Mistä senikäiset tai sellaiset ihmiset yleensä ovat kiinnostuneita? Mikä on lähellä heidän sydäntään? Usein menestys huomion kohdistamisessa johonkin julkaisuun ja sen hyödyllisyyteen ei riipu vain sopivan aiheen valinnasta vaan myös siitä, miten innostuneesti ja vilpittömästi esitämme asian puhuteltaville. Jos oman kokemuksemme perusteella olemme vakuuttuneita jonkin julkaisun arvosta, antakaamme sen heijastua esityksestämme sekä kasvoistamme. – Sananl. 15:13.
9 Nähdessämme, miten kaikkialla maailmassa parhaatkin inhimilliset yritykset rauhan ja turvallisuuden saavuttamiseksi valuvat hiekkaan, meidän arvostuksemme aina vain lisääntyy sitä opetusta kohtaan, joka on käytännössä saanut aikaan niin ylivoimaisia tuloksia ihmisten muuttamisessa sydämeltään. Tämä innostaa meitä levittämään tietoa, joka merkitsee pidennystä vastaanottavaisten ihmisten elämään. – Joh. 17:3.