Kysymyspalsta
● Mitä tulisi tehdä, kun aluekotelossa on huomautus asunnosta, jossa ei tulisi käydä?
Silloin tällöin tapaamme alueellamme ihmisiä, joilla on jyrkän kielteinen asenne työtämme ja sanomaamme kohtaan. Jotkut ovat jopa uhkailleet meitä. Jos jotkut pyytävät ehdottoman päättäväisesti, ettei kukaan Jehovan todistaja kävisi uudelleen heidän luonaan, heidän pyyntöään tulisi kunnioittaa. Sellaisen henkilön nimi ja osoite tulisi antaa paperilla alueista huolehtivalle veljelle. Hänen tulisi myös merkitä huomautukseen päiväys ja maininta kiellon luonteesta. Sen jälkeen jokaisen julistajan, jota pyydetään käymään kyseistä aluetta, tulisi erittäin huolellisesti varoa ärsyttämästä kyseistä henkilöä ja olla käymättä hänen luonaan. – Kertaa Kysymyspalstan aineisto Valtakunnan Palveluksemme vuoden 1974 heinäkuun numerosta.
Silloin tällöin ihmiset kuitenkin muuttavat tai saattavat tulla toisiin ajatuksiin. Jos olosuhteitten valossa tuntuu sopivalta, pätevä julistaja voi ajoittain tiedustella asiaa senhetkisen tilanteen selville saamiseksi.
Meidän ei tulisi pikaisesti päätellä, että sellaisia huomautuksia tarvitaan, vain koska henkilö on huonolla tuulella tai hiukan vihainen siksi, että olemme tulleet sopimattomaan aikaan. Jos joku kuitenkin pyytää, ettemme tulisi uudelleen, tai jos varoitus on tarpeen, asia voidaan hoitaa edellä esitetyllä tavalla. Siten suojelemme veljiämme, ’emmekä anna millään tavalla aihetta kompastumiseen tai perustetta palveluksemme moittimiseen’. – 2. Kor. 6:3.