Kokoukset jotka auttavat meitä tekemään opetuslapsia
11. HUHTIKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 113
12 min. Paikallisia ilmoituksia ja Ilmoituksia. Palauta mieleen edellisen sunnuntain erikoisesitelmä. Paljonko vastakiinnostuneita oli sekä muistonvietossa että erikoisesitelmässä? Johdetaanko heille kaikille jo raamatuntutkistelua? Olisiko heidän joukossaan niin edistyneitä, että he voisivat aloittaa palveluksensa tämän kuun aikana saadessaan rohkaisua siihen? Emme tietystikään halua kutsua mukaamme palvelukseen sellaisia, jotka eivät olisi raamatullisesti sopivia esiintymään Jehovan todistajina.
14 min. Lastemme auttaminen ymmärtämään lunnaat. Käytä Vartiotornissa 15.2.1983 olevaa kirjoitusta ”Mitä Jeesuksen kuolema merkitsee meille?” Vanhin johtaa lavalla olevan lapsiryhmän kanssa käytävää keskustelua. Tätä tulisi harjoitella etukäteen.
10 min. Ehdotamme, että siirrätte tähän 4.4. alkavalle viikolle merkityn ohjelman Herätkää-lehden nuorten kirjoituksista ja käsittelette tuolla viikolla kirjoituksen ”Älä jää pois erikoisesitelmästä” aineiston tästä Valtakunnan Palveluksestamme kysymyksin ja vastauksin. Korostakaa kappaleessa 6 mainittua erikoisilmoitusta ja läsnä olemisen tärkeyttä tuossa huhtikuun 10. päivän tilaisuudessa.
9 min. Lyhyt Keskustelunaiheen käsittely ja ajatuksia huhtikuun tarjouksesta. ”Tilausten käsittely”.
Laulu 96 ja rukous.
18. HUHTIKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 78
6 min. Paikallisia ilmoituksia. Tiliraportti.
15 min. ”Rakennatko tulenkestävistä aineksista?” Puhe. Erittele 1. Korinttolaiskirjeen 3:10–15 kuulijoitten kanssa. (Ks. Vartiotorni 15.2.1967 s. 88–101.) Esitä huomautuksia joistakin viime vuosina Vartiotornissa olleista aiheista, jotka kasvattavat tulenkestäviä aineksia lapsia, vastakiinnostuneita ja uskon koetuksiin joutuvia ajatellen.
10 min. ”Hyvän uutisen esittäminen Vartiotornin tilausta tarjoamalla.” Kysymyksiä ja vastauksia. Sisällytä mukaan kaksi lyhyttä näytettä osoittamaan, miten voidaan sopivasti lähestyä uskonnollismielisiä sekä ei-uskonnollismielisiä ihmisiä. Kannusta kaikkia jatkamaan tilauksen tarjoamista myönteisesti huhti- ja toukokuun aikana.
14 min. Tarkastelkaa ensimmäiset 10 kappaletta sisäarkista ”’Viisaus kutsuu’ tilausten välityksellä” kysymyksin ja vastauksin. Muistuta lopuksi siitä, että seuraava lauantai on kuukauden neljäs lauantai. Kehota kaikkia tekemään siitä erikoislehtipäivä.
Laulu 89 ja rukous.
25. HUHTIKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 66
5 min. Paikallisia ilmoituksia. Kehota kaikkia tuomaan seuraavalla viikolla mukanaan Vartiotorni 15.11.1982.
14 min. ”Käytätkö vuoden 1983 kalenteria?” Kysymyksiä ja vastauksia. Järjestä lavalle lapsiperhe. Asetelma on seuraava: kuukauden lopussa pidetty perhetutkistelu on juuri päättynyt. Puheenjohtaja tekee kysymykset kaikkiin kappaleisiin. Suuntaa kysymyksensä kuulijoille kappaleista 1, 3, 5, 7 ja 9. Käsittelee kappaleitten 2, 4, 6 ja 8 pääkohdat hyvin lyhyitten näytevälähdysten muodossa, jotka perheryhmä esittää käyttäen kalenteria.
20 min. Tarkastelkaa kappaleet 11–22 sisäarkista ”’Viisaus kutsuu’ tilausten välityksellä”. Kysymyksiä ja vastauksia.
6 min. Muistuta seurakuntaa siitä, että seuraava sunnuntai on toukokuun ensimmäinen. Joitakin ajatuksia tai kokemuksia tilausten hankkimisesta.
Laulu 70 ja rukous.
2. TOUKOKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 14
8 min. Ilmoituksia. ”Teokraattisia uutisia.”
15 min. Puhe ”Lempeydessä on voimaa.” (Ks. Vartiotorni 1.12.1982, s. 8–11.) Sisällytä joitakin kuulijoitten henkilökohtaisia kokemuksia tapauksista, joissa he tietävät tämän periaatteen tepsineen, ja miten joidenkuiden on ollut tarpeellista kehittää tätä ominaisuutta oppiessaan totuuden.
12 min. ”Vaikeuksien selvittäminen rakkaudellisesti.” (Ks. Vartiotorni 15.11.1982, s.16, 17.) Kysymyksiä ja vastauksia.
10 min. Järjestäkää paikallisten tarpeitten mukaan.
Laulu 108 ja rukous.