Hanki täysi hyöty teokraattisesta palveluskoulusta
1 Kaikki ovat jo saaneet ensi vuotta koskevan teokraattisen palveluskoulun ohjelman. Johdantoaineisto olisi hyvä lukea huolellisesti. Kiinnitä huomiota myös siihen, milloin sitä tarkastellaan palveluskokouksessa.
2 Ohjelman mukaan koulussa tullaan käsittelemään Raamatun kirjoja Joosuasta Kuningasten kirjoihin saakka. Kustakin kirjasta pidetään ohjepuhe ennen kuin tuon kirjan lukeminen alkaa. Nämä puheet eivät perustu ainoastaan kirjan ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen” aineistoon, vaan aineistoa löytyy lisäksi myös Vartiotornin kirjoituksista, jotka ilmestyvät riittävän ajoissa, jotta ohjepuheitten pitäjät voivat käyttää niitä hyväkseen. Nämä kirjoitukset lisäävät epäilemättä tuoreutta ohjepuheisiin, ja ne ovat myös hyvin opettavia. Ohjelmaan merkityissä Joosuan, Tuomarien ja Ruutin kirjaa koskevissa ohjepuheissa voidaan mainittujen Vartiotornin kirjoitusten lisäksi käyttää myös ”Koko Raamattu” -kirjan aineistoa.
3 Koulunvalvojien on hyvä kiinnittää erityistä huomiota myös seuraaviin seikkoihin: Ensiksikin, heidän tulisi huolehtia siitä, että he käsittelevät kyseistä puhetta koskevat kirjalliseen kertaukseen sisältyvät kohdat, jos puheenpitäjä ei ole tehnyt sitä. Toiseksi, heidän tulisi esittää oppilaille rakentavia ja käytännöllisiä neuvoja ennen kuin he esittävät sellaisia kiinnostavia yksityiskohtia, joita harjoituspuheessa ei mainittu. Kolmanneksi, koulunvalvojien on hyvä kiinnittää huomiota ajoitukseen. Heidän ei pitäisi itse ylittää aikaa, ja jos jotkut ohjepuheitten pitäjät eivät kiinnitä huomiota ajoitukseensa, heille tulisi antaa neuvoja yksityisesti.
4 Esivalvojan ja koulunvalvojan olisi kokousten ohjelmaa suunnitellessaan hyvä olla yhteistoiminnassa siten, ettei mikäli mahdollista samalla vanhimmalla olisi samana iltana ohjelmaa molemmissa kokouksissa. Jos on tarpeellista, myös päteviä avustavia palvelijoita voidaan käyttää ohjepuheitten pitämiseen ja kohokohtien esittämiseen raamatunlukuosuudesta.