Kysymyspalsta
◼ Tulisiko seurakunnan koota Valtakunnan Palveluksemme vuosikertoja?
Vuoden 1972 joulukuun Valtakunnan Palveluksen numerossa osoitettiin, että on hyvä pitää valtakunnansalin kirjastossa arkistoa kuukausittaisista Valtakunnan Palveluksistamme tietojen hakemista silmällä pitäen. On edelleen sopivaa pitää sellaista arkistoa jokaisen valtakunnansalin kirjastossa vanhinten ja julistajien käyttöä varten.
Kun sellaiset vuosikerrat ovat käytettävissä, julistajat voivat etsiä aiemmin julkaistua aineistoa, jossa käsitellään kenttäpalvelusesityksiä, raamatuntutkistelujen johtamista, uusintakäyntien tekemistä ja muuta sellaista. Näin voidaan löytää myös hyviä ideoita kenttäpalvelusta varten. Aika ajoin ajankohtaiset Valtakunnan Palveluksemme viittaavat numeroihin, jotka julkaistiin ennen kuin jotkut veljet olivat seurakunnan yhteydessä. Vasta mukaan tulleet voivat hyötyä, jos sellaiset vuosikerrat ovat olemassa. Viimeiset Valtakunnan Palveluksemme voidaan varastoida valtakunnansalissa esimerkiksi uudenmalliseen Vartiotornin arkistointikoteloon, joita on tulossa varastoon.
Vanhimmat voivat antaa joko teokraattisen koulun valvojalle tai pätevälle avustavalle palvelijalle tehtäväksi varmistaa sen, että tämä arkisto pysyy ajan tasalla kuukausittain. Vaikka Valtakunnan Palveluksemme aineisto esitetäänkin ehdotuksina eikä tiukkoina sääntöinä, se on silti hyvä tietolähde, jonka tulisi olla osa jokaisen seurakunnan valtakunnansalin kirjastoa. Valtakunnan Palveluksemme vanhoja numeroita ei ole kuitenkaan saatavissa haaratoimistostamme.