He eivät ole pidättyneet todistamasta
1 Meidät tunnistetaan nimestämme Jehovan todistajat, ja se kuvailee sitä, mitä teemme. Todistamme Jumalamme Jehovan suurenmoisuuksista (Jes. 43:10, 12). Jokaisen joka aikoo tulla seurakunnan jäseneksi, täytyy osallistua tähän todistamiseen. Todistamme pääasiassa julkisessa palveluksessamme, johon sisältyy talosta-taloon-työ, katutyö, uusintakäyntien tekeminen ja raamatuntutkistelujen johtaminen. Meitä kaikkia kannustetaan sopivasti siihen, että pyrkisimme osallistumaan täysin määrin tähän palvelukseen (1. Kor. 15:58).
2 Joidenkuiden seurakunnan jäsenten on kuitenkin mahdollista toimia vain rajallisesti. Vakava sairaus tai huonokuntoisuus voi pakottaa heidät pysymään kotona. Vastustavat sukulaiset voivat asettaa hyvin suuria esteitä. Ei-uskova isä tai äiti saattaa rajoittaa jonkun nuoren toimintaa. Ne jotka asuvat syrjäisillä seuduilla, mistä ei ole liikenneyhteyksiä, saattavat kokea tilanteensa vaikeaksi. Ujous voisi saada arat vetäytymään sivuun. Joistakuista julistajista, jotka havaitsevat olevansa näissä tai muissa samanlaisissa tilanteissa, saattaa tuntua, ettei heistä ole kristityiksi, koska se, mitä he voivat tehdä, on paljon vähemmän kuin toiset tekevät ja vähemmän kuin he todella haluavat tehdä. Heillä ei ole mitään syytä vähätellä omia ponnistelujaan (Gal. 6:4). He voivat saada lohdutusta sen tietämisestä, että Jehova mielistyy heihin, kun he tekevät parhaansa missä tilanteessa he sitten ovatkin (Luuk. 21:1–4).
3 Etsi keinoja osallistua: On kerrottu tuhansia kokemuksia, jotka osoittavat, miten vaikeissa olosuhteissa olevat ihmiset eivät ole antaneet olosuhteiden estää heitä todistamasta. He ovat olleet aloitekykyisiä ja keksineet useita keinoja todistaa vapaamuotoisesti. Ne, jotka eivät pääse lähtemään kotoaan, ovat käyttäneet puhelinta avatakseen suuren todistamiseen johtavan oven. Jokaista vierailijaa pidetään mahdollisena kuuntelijana. Vaikka vaimo, jolla on vastustava perhe, ei ehkä pysty todistamaan kotonaan, hän käyttää hyväkseen tilaisuuksia puhua naapureille tai muille, joita hän tapaa hoitaessaan päivittäisiä askareitaan.
4 Ei-uskova isä tai äiti on saattanut kieltää jotakuta nuorta osallistumasta julkiseen todistustyöhömme. Sen sijaan että hän pitäisi tätä ylitsepääsemättömänä esteenä, hän voi pitää luokkatovereitaan ja opettajiaan henkilökohtaisena ”alueenaan” ja pystyä antamaan erinomaista todistusta heille ja kenties jopa johtamaan raamatuntutkisteluja. Monet syrjäisillä seuduilla asuvat ovat voineet osallistua todistamiseen kirjoittamalla kirjeitä. Ne, joita ohjaa kristillinen into, löytävät aina jonkin keinon välttää tulemasta ”enempää toimettomiksi kuin hedelmättömiksikään Herramme Jeesuksen Kristuksen täsmällisen tuntemuksen suhteen” (2. Piet. 1:8).
5 Kun on kysymys osallistumisestamme todistustyöhön, Jehova on antanut meille kaikille yhtenäisen normin, nimittäin sen, että meidän tulee olla ”kokosieluisia” (Kol. 3:23). Vaikka käytämmekin todistamistyöhön eri määrän aikaa ja tuloksemme ovat erilaisia, perimmäinen vaikutin on sama: aito rakkaus, joka lähtee ”ehyestä sydämestä” (1. Aik. 28:9; 1. Kor. 16:14). Jos annamme parhaamme, meillä ei ole koskaan syytä tuntea, että meiltä puuttuu uskoa tai olemme hyödyttömiä seurakunnan jäseniä, koska se määrä, jonka voimme tehdä, on pieni. Paavalin tavoin voimme sanoa totuudenmukaisesti: ”En pidättynyt kertomasta – – sitä, mikä oli hyödyllistä, enkä opettamasta – – julkisesti.” (Apt. 20:20.)