Ilmoituksia
◼ Kirjallisuus, jota käytetään helmikuussa: Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä. Niihin paikkoihin, johon tämä kirja jää, tulee tehdä uusintakäynti ja pyrkiä aloittamaan raamatuntutkistelu. Maaliskuu: Ilmestyksen suurenmoinen huipentuma on käsillä!. Huhti- ja toukokuu: Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet. Usein käydyllä alueella voidaan käyttää mitä tahansa lehtikokoista kirjasta (paitsi Koulu-kirjasta). Jos uusintakäynneillä havaitaan kiinnostusta, voidaan tarjota tilauksia. HUOM.: Edellä mainittua rynnistyskirjallisuutta tarvitsevien seurakuntien tulee sisällyttää sitä koskeva tilaus seuraavaan kuukausittaiseen kirjallisuustilaukseensa (S(d)-14).
◼ Sihteerin ja palvelusvalvojan tulee tarkastella kaikkien vakituisten tienraivaajien toimintaa. Jos jollakulla on vaikeuksia saavuttaa tuntitavoitettaan, vanhinten tulee järjestää hänelle apua. Tarkastelkaa ehdotuksia 1.10.1993 ja 1.10.1992 päivätyistä Seuran kirjeistä (S-201). Katsokaa myös vuoden 1986 elokuun Valtakunnan Palveluksemme sisäliitteestä kappaleita 12–20.
◼ Muistonvietto pidetään perjantaina 14. huhtikuuta 1995. Vaikka puhe voi alkaa aiemmin, muistakaa, että muistonviettoleivän ja -viinin tarjoilun ei tule alkaa ennen auringonlaskua. Tarkistakaa, milloin aurinko laskee teidän paikkakunnallanne. Tuona päivänä ei pidetä muita kokouksia kuin kenttäpalveluskokouksia. Jos seurakunnallanne on tavallisesti kokoukset perjantaina, haluatte kenties pitää ne jonakin toisena viikonpäivänä, jos valtakunnansali on käytettävissä.
◼ 23. huhtikuuta 1995 pidettävien seurakunnan kokousten ja kierroskonventin ja erikoiskonventtipäivän ohjelmien lopuksi esitetään ilmoitus erikoistyön aloittamisesta, jonka yhteydessä levitetään laajalti ajankohtaisen sanoman sisältävää nelisivuista traktaattia. Julistajia kannustetaan kiinnittämään erikoishuomiota vilpitönsydämisiin ihmisiin, jotka pohtivat vakavasti eteensä tulleita hämmentäviä ongelmia ja jotka etsivät luotettavaa ohjausta. Jokainen julistaja, myös ne uudet, jotka aloittavat kenttäpalveluksen maalis-, huhti- tai toukokuun aikana, haluavat varmasti osallistua täysin määrin tähän erikoisrynnistykseen ja tukea sitä.
◼ Julistajien, jotka haluavat toimia osa-aikaisina tienraivaajina maalis- ja huhtikuussa, tulee tehdä suunnitelmansa nyt ja jättää anomuksensa hyvissä ajoin. Tämä auttaa vanhimpia tekemään tarpeelliset kenttäpalvelusjärjestelyt ja huolehtimaan siitä, että kirjallisuutta on tarpeeksi.
◼ Englanninkielinen kierroskonventti tullaan järjestämään Hämeenlinnan konventtisalissa 25. ja 26.2.1995. Arvostamme, jos ne ystävät, jotka aikovat tulla tähän konventtiin ja jotka voisivat osallistua vapaaehtoiseen palvelukseen, lähettäisivät siitä tiedon haaratoimistoon. Tämä auttaa huolehtimaan valmisteluista asianmukaisesti. Ohjelma alkaa lauantaina klo 13.20 ja sunnuntaina klo 9.50.
◼ Tullut varastoon:
Liettua: He tutkivat Raamattua päivittäin 1995; Jehovan todistajien kalenteri 1995; Mikä on elämän tarkoitus? Miten voit löytää sen?. Ruotsi: He tutkivat Raamattua päivittäin 1995; Jehovan todistajien kalenteri 1995. Suomi: He tutkivat Raamattua päivittäin 1995; Jehovan todistajien kalenteri 1995; Kirjani Raamatun kertomuksista; Puhu perustellen käyttämällä Raamattua; Mikä on elämän tarkoitus? Miten voit löytää sen?; ”Katso! Minä teen kaiken uudeksi”. Venäjä: He tutkivat Raamattua päivittäin 1995; Miten veri voi pelastaa elämäsi?. Viro: He tutkivat Raamattua päivittäin 1995; Jehovan todistajien kalenteri 1995; Kirjani Raamatun kertomuksista.