Ole kokosieluinen!
1 Meillä on yllin kyllin syitä olla kiitollisia Jehovalle. Olemme kiitollisia muun muassa siksi, mitä hän on menneisyydessä tehnyt, parhaillaan tekee ja vielä tulevaisuudessa tulee tekemään hyväksemme. Mitä kiitollisuutemme tulisi saada meidät tekemään? Daavid vastaa eräässä psalmissaan: ”Tahdon siunata Jehovaa kaikkina aikoina, hänen ylistyksensä on alati suussani.” (Ps. 34:1.)
2 Raamatussa meitä selvästi käsketään saarnaamaan. Me teemme tämän työn ”kokosieluisesti niin kuin Jehovalle” (Kol. 3:23). Kuinka paljon teemme palvelusta, jos olemme todella kokosieluisia? Kun ajattelemme sitä, miten Jehova on rakastanut meitä, sydämemme saa meidät varmasti kertomaan innokkaasti toisille hänestä ja hänen suurenmoisista tarkoituksistaan! Se saa meidät tekemään voitavamme.
3 Olisi järkevää olettaa, että kokosieluinen ihminen haluaa alituisesti keskittää huomionsa pyhään palvelukseen. Psalmista, joka selvästikin tunsi siten, julisti: ”Seitsemästi päivässä olen ylistänyt sinua.” (Ps. 119:164.) Ne jotka tuntevat samoin kuin psalmista, pyrkivät hyödyntämään tilaisuudet ylistää Jehovaa. Sikäli kuin heidän olosuhteensa sallivat, he osallistuvat palvelukseen palavan innokkaasti mahdollisimman paljon.
4 Ympärillämme on lukuisia tilaisuuksia ylistää Jehovaa: Meidän ei tarvitse rajoittaa hyvän uutisen saarnaamista ovelta-ovelle-työhön. Työ- tai koulutovereidemme, sukulaistemme ja tuttaviemmekin täytyy kuulla Valtakunnan sanoma. Matkustaessamme voimme aloittaa keskusteluja, jotka voivat johtaa todistuksen antamiseen hotellin henkilökunnalle, ravintolan tai huoltoaseman työntekijöille tai taksinkuljettajille. Kotona voimme kenties todistaa naapureille tai tavarantoimittajille. Sairaalassa ollessamme voimme saarnata vapaamuotoisesti hoitajille, lääkäreille ja toisille potilaille.
5 Vapaamuotoinen todistaminen tuottaa tulosta: Kaksi todistajaa käveli eräänä päivänä puistossa ja ryhtyi juttelemaan erään nuoren miehen kanssa, joka oli kävelyllä lapsensa kanssa. Aikanaan hän ja hänen vaimonsa omaksuivat totuuden. Myöhemmin tämä nuori mies paljasti, että hän oli vain hetkeä ennen näiden kahden todistajan tapaamista rukoillut Jumalaa ja pyytänyt: ”Jos olet olemassa, annathan minun oppia tuntemaan sinut.” Hänen mielestään tapaaminen puistossa oli Jehovan vastaus hänen rukoukseensa.
6 Ne jotka haluavat kokosieluisesti auttaa toisia hengellisesti, kokevat suurta iloa. He tietävät, että sellainen ”ehyin sydämin” suoritettu palvelus miellyttää Jehovaa (1. Aik. 28:9).