Jumalan sana opastaa
1 ”Me elämme maailmassa, jossa ongelmia on liian paljon ja ratkaisuja aivan liian vähän. Useat miljoonat ihmiset ovat jatkuvasti nälissään. Huumeita käyttävien määrä lisääntyy. Yhä useammat perheet hajoavat. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja perheväkivalta ovat jatkuvasti uutisaiheina. Vähitellen hengitysilmamme ja juomavetemme myrkyttyvät. Samaan aikaan yhä useammat meistä joutuvat rikoksen uhreiksi.”
2 Näin alkaa kirja Raamattu – Jumalan vai ihmisen sana?. Sen johdanto on nyt vieläkin ajankohtaisempi kuin silloin, kun kirja julkaistiin seitsemän vuotta sitten. Ihmisten on saatava tietää, että Jumalan sanasta saa opastusta ja että siinä on ratkaisut kaikkiin heitä vitsaaviin ongelmiin. Joulukuussa yritämme auttaa ihmisiä tarjoamalla heille Uuden maailman käännöstä ja kirjaa Raamattu – Jumalan vai ihmisen sana?. Pelkästään se, että jätämme jollekulle kirjallisuutta, ei tietenkään takaa sitä, että hän hyväksyy Jumalan opastuksen. Meidän täytyy tehdä uusintakäyntejä ja pyrkiä aloittamaan raamatuntutkistelu. Saamme varmasti apua, jos ryhdymme työskentelemään näiden tavoitteiden hyväksi. (Matt. 28:19, 20.) Tässä on muutamia esitysehdotuksia:
3 Jos tapaat iäkkään ihmisen, voisit yrittää tätä lähestymistapaa:
◼ ”Saanko kysyä: kun olitte nuorempi, miten paikkakunnan ihmiset kohtelivat toisiaan? [Anna tilaisuus vastata.] Tilanne on muuttunut melkoisesti, eikö vain? Mistä muutos mielestänne johtuu? [Anna tilaisuus vastata.] Tosiasiassa näemme erään Raamatun ennustuksen täyttyvän. [Lue 2. Timoteukselle 3:1–5.] Sen lisäksi, että Raamatussa kuvataan täsmällisesti nykyajan maailmaa, siinä luvataan, että maailma muuttuu paremmaksi lähitulevaisuudessa. Sen vuoksi kannustamme kaikkia lukemaan Raamattua. Näytä kirjaa Raamattu – Jumalan vai ihmisen sana? ja siitä lukua 10, jossa kerrotaan eräästä toisesta profetiasta, jonka olemme nähneet täyttyvän. Tarjoa kirjaa. Jos hän ottaa sen, voimme kertoa hänelle myös Uuden maailman käännöksestä ja siitä, että voisimme hankkia sellaisen hänelle. Jos hän tiedustelee tämän julkaisun hintaa, selitä, että maailmanlaajuista työtämme tuetaan lahjoituksin.
4 Kun käyt uudelleen sellaisen iäkkään ihmisen luona, jolle levitit kirjan, voisit sanoa:
◼ ”Kun viimeksi keskustelimme, olimme yhtä mieltä siitä, että nyky-yhteiskunta on muuttunut monessa mielessä huonompaan suuntaan verrattuna siihen, millaista elämä oli joitakin vuosia sitten. Palasin kuitenkin näyttämään, että Raamatun mukaan edessämme on paljon parempi maailma. [Lue Ilmestyksen 21:3, 4.] Huomasitteko, miten selkeää kieltä käytetään tässä Raamatussa, Uuden maailman käännöksessä, josta luin? [Selitä, että se on kirjoitettu nykysuomeksi, minkä vuoksi Raamattua on helpompi ymmärtää.] Sen tietämisen, että Raamattu on Jumalan sana, tulisi kannustaa meitä ottamaan selvää, mitä muuta Raamatulla on sanottavana.” Avaa Jumalan sana -kirja luvun 14 kohdalta ja lue kappaleet 3 ja 4. Tarjoa Uuden maailman käännöstä ja ilmaista Raamatun kotitutkistelua.
5 Jos pääset aloittamaan keskustelun nuoren kanssa, voisit sanoa:
◼ ”Haluaisin kysyä sinulta erästä asiaa: Tuntuuko sinusta nuorena siltä, että sinulla on syytä suhtautua myönteisesti siihen, mitä huominen tuo tullessaan? Miltä tulevaisuus mielestäsi näyttää? [Anna tilaisuus vastata.] Onneksi voimme aivan aiheellisesti suhtautua tulevaisuuteen myönteisesti. [Lue psalmi 37:10, 11.] Koska ihmisillä on monenlaisia käsityksiä Raamatusta ja sen sisällöstä, on julkaistu tämä kirja, Raamattu – Jumalan vai ihmisen sana?. Pane merkille, mitä syitä lukea Raamattua siinä esitetään. [Lue kappaleet 16 ja 17 sivuilta 10 ja 11.] Sen jälkeen kun olemme vakuuttuneet siitä, että Raamattu puhuu totta, saamme varman tulevaisuudentoivon. Jos haluat lukea tämän kirjan, jätän sen sinulle mielelläni.”
6 Palatessasi tapaamaan sellaista nuorta, joka otti ”Jumalan sana” -kirjan, voisit aloittaa näin:
◼ ”Oli mukava kuulla, että olet kiinnostunut tulevaisuudesta. Muistat varmaan, että näytin sinulle raamatunkohdan, jossa luvattiin onnellinen ja turvallinen tulevaisuus. Tässä on toinen samanlainen kohta. [Lue Ilmestyksen 21:3, 4.] Jättämässäni kirjassa esitetään vakuuttavia todisteita siitä, että Raamattu on Jumalan, ei ihmisen, sana. Tästä tosiasiasta seuraa muita hyvin tärkeitä seikkoja. Pane merkille, mitä ne ovat. [Lue sivuilta 184 ja 185 kappaleet 1 ja 2.] Jos haluat, tutkin mielelläni kanssasi Raamattua ilmaiseksi.” Jos puhuteltava haluaa tutkistelun, kysy, onko hänellä Raamattua. Jos hänellä ei ole, tarjoa Uuden maailman käännöstä.
7 Ihminen, joka ei tiedä, mistä etsiä opastusta elämän ongelmista selviytymiseksi, saattaisi jäädä kuuntelemaan tällaista aloitusta:
◼ ”Me elämme aikaa, jolloin lähes jokainen painii vakavien ongelmien kanssa. Monet etsivät opastusta erilaisilta neuvojilta. Jotkut hakevat apua meedioilta. Mitä ajattelet, mistä voimme löytää järkeviä neuvoja, jotka todella toimivat? [Anna tilaisuus vastata.] Raamatussa mainitaan eräs tärkeä seikka, joka meidän kaikkien tulisi ymmärtää.” Lue Jeremian 10:23. Ota esille kirjasta Raamattu – Jumalan vai ihmisen sana? sivu 187 ja lue kappale 9. ”Tämä kirja auttaa ymmärtämään, miten kaikki ongelmamme poistetaan Jumalan valtakunnan alaisuudessa. Haluaisitko lukea sen?” Jos puhuteltava ottaa kirjan ja kysyy, mitä se maksaa, selitä lahjoitusjärjestelymme.
8 Jos keskustelit ensimmäisellä käynnillä siitä, että ihmiset tarvitsevat opastusta, voisit jatkaa keskustelua uusintakäynnillä sanomalla:
◼ ”Viime kerralla olimme yhtä mieltä siitä, että tarvitsemme Jumalan opastusta, jotta voisimme selvitä menestyksellisesti elämän ongelmista. Sen vuoksi ajattelin, että yhdyt varmaan siihen, mitä jättämäni kirjan lopussa sanotaan. [Lue Jumalan sana -kirjan sivulta 189 kappaleet 12 ja 13.] Tarjoan sinulle mielelläni ilmaista Raamatun kotitutkistelukurssia ja voisin näyttää heti, miten Raamattua tutkitaan.”
9 Jehova siunaa ponnistelumme, kun autamme niin vanhoja kuin nuoriakin ymmärtämään, mikä on Jumalan sanan arvo ja millaista opastusta se antaa elämäämme (Ps. 119:105).