Palveluskokoukset maaliskuussa
2. maaliskuuta alkava viikko
8 min. Paikallisia ilmoituksia. Valikoituja ilmoituksia Valtakunnan Palveluksestamme.
15 min. ”’Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni’.” Vanhimman puhe. Esitä lyhyesti ajatuksia Palveluksemme-kirjan sivuilta 80 ja 81 ja tähdennä sitä, kuinka tärkeää on olla läsnä muistonvietossa.
22 min. ”Juurruta toisiin ikuisen elämän toivo.” Keskustelu yleisön kanssa. Selitä lyhyesti, miten kysymysten avulla voidaan jatkaa keskustelua tehokkaasti. Kerro esimerkkejä sekä johdattelevista että näkemystä koskevista kysymyksistä, joita voitaisiin käyttää esityksessä (ks. Teokraattisen palveluskoulun ohjekirja s. 51, 52 kpl 10–12). Pyydä pätevää julistajaa esittämään johonkin kirjoituksen ehdotukseen perustuva näyte ensimmäisestä käynnistä ja uusintakäynnistä, joka johtaa raamatuntutkisteluun. Mainitkaa lyhyesti lahjoitusjärjestely.
Laulu 88 ja loppurukous.
9. maaliskuuta alkava viikko
8 min. Paikallisia ilmoituksia. Tiliraportti.
15 min. Hyödy täysin vuoden 1998 Vuosikirjasta. Isä tarkastelee perheensä kanssa sivuja 3–6 ja 31, joilla esitellään kuluneen vuoden teokraattisen toiminnan tuloksia eri puolilla maailmaa. Perheenjäsenet miettivät, miten he ovat hyötyneet käsitellessään yhdessä päivän tekstin ja lukiessaan Vuosikirjaa aterian yhteydessä. Perhe päättää noudattaa samaa tapaa koko vuoden.
22 min. ”Pystymmekö siihen jälleen?” (Kappaleet 1–11.) Kysymyksiä ja vastauksia. Kerro kohokohtia viime kevään kampanjasta, jossa kannustettiin osa-aikaiseen tienraivaukseen ja josta kerrotaan vuoden 1998 Vuosikirjassa. Mainitse, kuinka monta osa-aikaista tienraivaajaa seurakunnassanne oli noina kuukausina. Käsittele välittömiä hyötyjä, joita tienraivaus tuo itselle, ja osoita, miten tämä ylimääräinen ponnistelu myötävaikuttaa koko seurakunnan edistymiseen. Kerro, millaisia palvelusjärjestelyjä seurakunnassa on suunniteltu huhti- ja toukokuuksi, jotta useammat voisivat olla tienraivaajina. Julistajat voivat saada anomuksia kokouksen jälkeen.
Laulu 195 ja loppurukous.
16. maaliskuuta alkava viikko
8 min. Paikallisia ilmoituksia. Kutsukaa kaikkia kiinnostuneita erikoisesitelmään, joka pidetään 29. maaliskuuta. Puheen teema on ”Miksi voit luottaa Raamattuun”.
15 min. Paikallisten tarpeiden mukaan.
22 min. ”Pystymmekö siihen jälleen?” (Kappaleet 12–19.) Kysymyksiä ja vastauksia. Kertaa Palveluksemme-kirjan sivuilla 113 ja 114 olevat pätevyysvaatimukset. Selitä, miten osa-aikainen tienraivaus valmentaa vakituiseen tienraivauspalvelukseen. Pyydä joitakuita niistä, jotka olivat viime keväänä osa-aikaisina tienraivaajina, kertomaan, millaisen aikataulun avulla he pääsivät 60 tunnin tavoitteeseen. Mikä sisäliitteen takasivun malliaikatauluista sopi heille parhaiten? Jos aika sallii, kerro kokemuksia vuoden 1987 Vuosikirjan sivuilta 48, 49, 245 ja 246. Kehota julistajia ottamaan anomuksia kokouksen jälkeen.
Laulu 224 ja loppurukous.
23. maaliskuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Kannusta kaikkia kutsumaan kiinnostuneita jo nyt muistonviettoon, joka pidetään 11. huhtikuuta. Näytä painettua kutsua ja kehota kaikkia ottamaan niitä ja aloittamaan niiden jakaminen tällä viikolla. Kerro, ketkä ovat ilmoittautuneet osa-aikaisiksi tienraivaajiksi huhtikuuksi. Selitä, ettei anomuksen jättäminen ole liian myöhäistä. Kerro kaikista huhtikuuksi suunnitelluista kenttäpalvelusjärjestelyistä.
20 min. Valmista uusia kenttäpalvelukseen. Puhe ja keskustelu yleisön kanssa. Niiden, jotka johtavat tutkistelua Tieto-kirjasta, tulisi miettiä, voisivatko he valmistella tutkisteluoppilasta osallistumaan kenttäpalvelukseen. Kiinnitä huomio siihen, mitä sanotaan Tieto-kirjan sivuilla 105 ja 106 kappaleessa 14 ja sivulla 179 kappaleessa 20. Kertaa käytäntö, joka koskee kastamattomaksi julistajaksi hyväksymistä ja joka on hahmoteltu Vartiotornin 15.11.1988 sivuilla 16 ja 17 kappaleissa 7–10. Tarkastele vuoden 1996 kesäkuun Valtakunnan Palveluksemme sisäliitteen kappaleessa 19 olevia ehdotuksia siitä, miten uusia kastamattomia julistajia voidaan auttaa aloittamaan palvelus.
15 min. Kysymyspalsta. Kysymyksiä ja vastauksia. Vanhin tarkastelee Palveluksemme-kirjan sivun 131 kappaleissa 1 ja 2 olevaa aineistoa.
Laulu 47 ja loppurukous.
30. maaliskuuta alkava viikko
12 min. Paikallisia ilmoituksia. Muistuta kaikkia, että he jättävät maaliskuun kenttäpalvelusraporttinsa. Näytä ajankohtaisia lehtiä, ehdota, mitä kirjoituksia voitaisiin käyttää esityksissä, ja mainitse joitakin keskustelunaiheita. Tarkastele ”Muistutuksia muistonviettoa varten” ja kerro paikallisista järjestelyistä. Kaikkien tulisi tehdä lopulliset suunnitelmat siitä, miten raamatuntutkisteluoppilaita ja muita kiinnostuneita voidaan auttaa olemaan läsnä. Muistuta kaikkia noudattamaan muistonviettoa edeltävää raamatunlukuohjelmaa, joka on merkitty He tutkivat Raamattua päivittäin -kirjaseen ajalle 6.–11. huhtikuuta.
13 min. ”Lapset – te olette meille ilonaihe!” Kysymyksiä ja vastauksia. Kerro kokemus Vartiotornin 1.8.1987 sivulta 26.
20 min. Miten taistella hengellistä uupumusta vastaan. Kaksi vanhinta keskustelee Vartiotornin 15.1.1986 sivulla 19 olevasta tekstiruudusta. Selittäkää raamatunkohtien avulla, miten mainittuja ”Uupumuksen oireita” vastaan voi taistella, kun noudattaa niitä vastaavia neuvoja, jotka ovat otsikon ”Apukeinoja kestämiseen” alla. Haastatelkaa sitten kahta julistajaa, jotka kertovat, miten tällaisten kohtien soveltaminen on auttanut heitä säilyttämään hengellisen voimansa.
Laulu 140 ja loppurukous.