Käy kokouksissa ”sitä enemmän”
1 Yhteen kokoontuminen on aina ollut Jehovan kansalle hyvin tärkeää. Israelilaisten temppeli ja synagogat olivat tosi palvonnan, jumalallisen opetuksen ja iloisen yhdessäolon keskuksia. Samoin varhaiskristitytkään eivät jättäneet yhteen kokoontumista. Koska paineet ja koettelemukset lisääntyvät näinä kriittisinä viimeisinä päivinä, mekin tarvitsemme seurakunnankokouksissa saatavaa hengellistä vahvistusta – ja me tarvitsemme sitä koko ajan ”sitä enemmän” (Hepr. 10:25). Pane merkille kolme syytä, joiden vuoksi käymme kokouksissa.
2 Seuran vuoksi. Raamatussa kehotetaan: ”Lohduttakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne jatkuvasti” (1. Tess. 5:11). Jumalinen seura täyttää mielemme hyvillä ajatuksilla ja kannustaa meitä hyviin tekoihin. Mutta jos eristäydymme, olemme taipuvaisia vaalimaan typeriä, itsekkäitä tai jopa moraalittomia ajatuksia (Sananl. 18:1).
3 Opetuksen vuoksi. Kristillisissä kokouksissa annetaan jatkuvasti raamatullista opetusta, jonka tarkoitus on pitää rakkaus Jumalaan elävänä sydämessämme. Niissä annetaan käytännöllistä ohjausta ”kaiken Jumalan neuvon” soveltamisessa (Apt. 20:27). Kokoukset auttavat meitä kehittämään taitoamme saarnata ja opettaa hyvää uutista. Tarvitsemme noita taitoja nyt enemmän kuin koskaan saadaksemme sitä sanoin kuvaamatonta iloa, jota voi kokea, kun löytää ja auttaa niitä ihmisiä, jotka ottavat vastaan Raamatun totuuden.
4 Suojan vuoksi. Tässä pahassa maailmassa seurakunta on todellinen hengellinen turvapaikka, rauhan ja rakkauden tyyssija. Kun olemme läsnä seurakunnan kokouksissa, Jumalan pyhä henki vaikuttaa meissä voimakkaasti ja tuottaa ”rakkauden, ilon, rauhan, pitkämielisyyden, huomaavaisuuden, hyvyyden, uskon, lempeyden, itsehillinnän” hedelmää (Gal. 5:22, 23). Kokoukset voimistavat meitä pysymään lujina ja vahvoina uskossa. Ne valmistavat meitä kohtaamaan edessä olevia koettelemuksia.
5 Käymällä säännöllisesti kokouksissa voimme kokea sen, mitä psalmista kuvaili psalmissa 133:1, 3: ”Katso! Kuinka hyvää ja kuinka miellyttävää onkaan, kun veljekset asuvat yhdessä ykseydessä!” Missä tahansa Jumalan kansa palvelee ja kokoontuukin nykyään, ”sinne on Jehova käskenyt siunauksen, elämän, ajan hämärään asti”.