Hyödy vuoden 1999 teokraattisen palveluskoulun ohjelmasta
1 Jeesus oli Mestariopettaja. Ihmiset olivat ”perin pohjin hämmästyneitä hänen opetustavastaan” (Mark. 1:22). Vaikka kukaan meistä ei voikaan puhua ja opettaa yhtä hyvin kuin Jeesus, voimme pyrkiä jäljittelemään häntä (Apt. 4:13). Siinä tarkoituksessa osallistuminen teokraattisen palveluskoulun ohjelmaan auttaa meitä parantamaan jatkuvasti puhe- ja opetustaitojamme.
2 Tehtävä numero 1 perustuu vuonna 1999 pääasiassa vuoden 1997 Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtien kirjoituksiin. Hengellisten asioiden ymmärryksemme lisääntyy suuresti, jos luemme tämän aineiston etukäteen ja sitten kuuntelemme, kun se esitetään koulun ohjelmassa. Niiden, joille ohjepuheita määrätään, tulee osoittaa, miten aineisto soveltuu käytäntöön, ja esittää se kiinnostavasti ja eloisasti. Tehtävät numero 3 ja 4 perustuvat Perheonni-kirjaan tai Uuden maailman käännöksen liitteeseen ”Raamatullisia keskustelunaiheita”. Koulunvalvojan tulee pohtia aineistoa huolellisesti ennen tehtävämääräysten jakamista. Kaikkien niiden oppilaiden, joille annetaan tehtäväksi käsitellä Perheonni-kirjan aineistoa, tulee olla esimerkillisiä omassa perhe-elämässään.
3 Sovella neuvoja ja valmistaudu hyvin. Jokainen voi jatkuvasti parantaa puhe- ja opetustaitoaan (1. Tim. 4:13). Meidän tulisi siksi etsiä neuvontaa eikä milloinkaan kartella sitä (Sananl. 12:15; 19:20). Totuuden tehokas esittäminen kokouksissa ja kenttäpalveluksessa vaatii enemmän kuin vain tosiasioiden kertomista tai raamatunkohtien rutiininomaista lukemista. Meidän täytyy tavoittaa sydämet ja kannustaa toimintaan niitä, jotka kuuntelevat meitä. Voimme tehdä tämän kertomalla totuutta vakuuttavasti sydämestämme. (Vrt. Apostolien teot 2:37.) Koulussa saamamme neuvonta auttaa meitä toimimaan näin.
4 Heti kun saat tehtävämääräyksen, ajattele niitä puheen ominaisuuksia, joiden hyväksi sinun on määrä työskennellä ja joita selitetään Teokraattisen palveluskoulun ohjekirjassa. Pohdi, mitä sinun on tehtävä soveltaaksesi aiemmin saamiasi neuvoja. Mietiskele puheesi teemaa, asetelmaa, jota aiot käyttää, jos sellaista vaaditaan, ja sitä, miten sovellat aineistossasi olevia raamatunkohtia. Mieti, miten voit parhaiten käyttää aineistoa opettamiseen ja toimintaan kannustamiseen. (1. Tim. 4:15, 16.)
5 Jos kouluun ilmoittautuminen pelottaa sinua, rukoile asian johdosta ja keskustele sitten tuntemuksistasi koulunvalvojan kanssa. Jokainen voi hyötyä, kun käyttää täysin hyväkseen sitä ohjelmaa, jota esitetään vuoden 1999 teokraattisessa palveluskoulussa.