Voimme antaa lohdutusta murehtiville
1 Kirjoittaessaan Tessalonikan kristityille Paavali esitti seuraavan toivomuksen: ”Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja antanut ikuisen lohdutuksen ja hyvän toivon ansaitsemattoman hyvyyden välityksellä, lohduttakoot sydämiänne ja tehkööt teidät lujiksi jokaisessa hyvässä teossa ja sanassa.” (2. Tess. 2:16, 17.) Jehova Jumala ja Jeesus Kristus ovat näiden sanojen mukaisesti todella antaneet meille kestävää lohdutusta ja hyvän toivon. Suuren ahdistuksen lähestyessä murhetta tuovat ongelmat lisääntyvät ja koettelevat ihmisiä. Suurten luonnononnettomuuksien aiheuttamat tuhot kuuluvat näihin. Jehova voi tehdä meidät ”lujiksi jokaisessa hyvässä teossa ja sanassa”, niin että voimme auttaa ihmisiä heidän murheessaan.
2 Sairaus, omaisten menetys, epäoikeudenmukaisuus ja monet muutkin seikat saattavat synkistää ihmisten elämää ja tehdä heistä toivottomia. He kaipaavat lohdutusta. Jeesus sovelsi itseensä Jesajan 61:1, 2:ssa olevan profetian: ”Jehova on voidellut minut – – lohduttamaan kaikkia surevia.” Jeesuksen esimerkki rohkaisee meitä lohduttamaan myös seurakunnan ulkopuolella olevia. Heille voitaisiin lukea 1. Johanneksen kirjeen 4:8, jossa vakuutetaan, että ”Jumala on rakkaus”. Sananlaskujen 10:22 osoittaa, ettei Jumala aiheuta meille tuskaa. Ikävät tapahtumat voivat kohdata keitä tahansa ihmisiä, sillä kuten Salomo totesi Saarnaajan 9:11:ssä, ”aika ja sattuma kohtaavat heitä kaikkia”.
3 Murhenäytelmän kohdatessa ei ole aika vihoitella Jumalalle, vaan pyrkiä lähemmäs häntä, koska hän on ”hellän armon Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala” (2. Kor. 1:3). Jumalan tarkoitus on herättää kuolleet maan päälle ennallistettavaan paratiisiin. Jeesus sanoi: ”Tulee hetki, jolloin kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin.” (Joh. 5:28, 29.) Hän pyyhkii pois kaikki kyyneleet ja murheellisten asioiden seuraukset (Ilm. 21:1–4). Tämänkaltaiset ajatukset ja sopivien raamatunkohtien käyttö voivat olla korvaamaton apu murehtiville.
4 Voisi olla hyvä pitää kenttälaukussamme lohduttavia traktaatteja ja kirjasia. Yksi hyvin sopiva väline myös tutkittavaksi ihmisten kanssa on kirjanen Välittääkö Jumala todella meistä? Sen tai jonkin muun aineiston tarkastelu voi auttaa murehtivia näkemään Jumalan antaman loistoisan toivon ja pääsemään elämän tielle.