Voitko tehdä aikatauluusi muutoksia?
1. Miksi meidän tulisi tehdä muutoksia kenttäpalvelusaikatauluumme?
1 Tosi kristittyinä olemme ottaneet vastaan kutsun tulla ”ihmisten kalastajiksi” (Matt. 4:19). Kirjaimellisten kalastajien tavoin saamme todennäköisesti parempia tuloksia ihmisten kalastamisessa, jos järjestämme aikaa saarnaamiseen silloin kuin ihmiset ovat tavoitettavissa. Päivä pitenee tulevina kuukausina. Useammat ihmiset ovat kotona myöhään iltapäivällä ja alkuillasta. Silloin he ovat monesti rentoutuneempia ja ehkä halukkaampia vastaanottamaan vieraita. Voitko tehdä aikatauluusi muutoksia niin, että voit olla palveluksessa tuolloin? (1. Kor. 9:23.)
2. Miten voimme päästä kertomaan hyvää uutista useammille?
2 Illalla todistaminen. Kun teemme hyvät suunnitelmat ollaksemme kenttäpalveluksessa illalla, pääsemme ehkä kertomaan hyvää uutista useammille (Sananl. 21:5). Nuorilla saattaa olla mahdollisuus lähteä palvelukseen koulun jälkeen, toisilla työpäivän päätyttyä. Jotkin kirjantutkisteluryhmät voisivat järjestää kenttäpalvelusta tunniksi ennen viikoittaista tutkistelua.
3. Miten alueellanne voidaan saarnata myöhään iltapäivällä ja alkuillasta?
3 Myöhään iltapäivällä ja alkuillasta talosta-taloon-työssä päästään ehkä puhumaan niille, jotka eivät yleensä ole kotona. Lisäksi monilla alueilla voidaan illalla tehdä katutyötä ja todistaa muilla julkisilla paikoilla. Monet ovat myös havainneet, että illat ovat parasta aikaa tehdä uusintakäyntejä ja aloittaa raamatuntutkisteluja.
4. Miksi illalla todistettaessa on tärkeää olla arvostelukykyinen ja huomaavainen?
4 Arvostelukyky tarpeen. Kun ollaan kenttäpalveluksessa illalla, hyvä arvostelukyky on tarpeen. Yleensä on parasta sijoittaa palvelus alkuiltaan sen sijaan, että oltaisiin liikkeellä silloin kun ihmiset saattavat olla jo valmistautumassa yöpuulle. (Fil. 4:5.) Kun soitat ovikelloa, seiso siten, että sinut voidaan nähdä. Esittele itsesi selvästi ja kerro heti käyntisi tarkoitus. Jos tulet sopimattomaan aikaan, esimerkiksi kun perhe on syömässä, tarjoudu tulemaan toiste. Ole aina huomaavainen. (Matt. 7:12.)
5. Miten voimme illalla saarnatessamme välttää mahdolliset vaarat?
5 Meidän täytyy olla selvillä myös mahdollisista vaaroista. Jos olette palveluksessa iltahämärässä tai pimeän tulon jälkeen, on viisasta kulkea pareittain tai ryhmissä. Liikkukaa hyvin valaistuilla kaduilla, missä on muitakin ihmisiä. Todistakaa vain paikoissa, missä tunnette olonne turvalliseksi. Välttäkää alueita, jotka saattavat olla vaarallisia pimeällä. (Sananl. 22:3.)
6. Mihin muuhun kenttäpalvelus myöhään iltapäivällä ja alkuillasta voi antaa tilaisuuden?
6 Kun olemme palveluksessa myöhään iltapäivällä ja alkuillasta, voimme ehkä työskennellä osa-aikaisten ja vakituisten tienraivaajien kanssa (Room. 1:12). Voitko tehdä aikatauluusi muutoksia, niin että voit olla palveluksessa tällöin?