Maailmanlaajuinen kampanja kaikkien toivottamiseksi tervetulleiksi piirikonventtiin
Julistajat levittävät jälleen erikoiskutsua
1 Viime vuonna järjestetyllä maailmanlaajuisella kampanjalla, jonka aikana levitimme erikoiskutsua ”Vapautus on lähellä!” -piirikonventtiin, oli voimakas vaikutus kiinnostuneisiin. Ne jotka vastasivat kutsuun, saivat ensi kertaa kokea, millaisia yltäkylläisiä hengellisiä juhlia Jehovan todistajilla on (Jes. 65:13). Lisäksi he saivat nauttia yksimielisen kristillisen veljesseuran lämmöstä (Ps. 133:1). Tänä vuonna tulemme jälleen levittämään maailmanlaajuisesti vastaavanlaista erikoiskutsua, jotta voisimme kannustaa mahdollisimman monia olemaan läsnä tulevassa piirikonventissa, jonka teema on ”Seuraa Kristusta!”
2 Kokemuksia viime vuodelta. Ympäri maailmaa saadut raportit osoittavat, että viimevuotinen erikoiskutsukampanja johti erinomaisiin tuloksiin. Saimme monin paikoin myönteistä julkisuutta. Esimerkiksi eräässä kaupungissa paikallinen sanomalehti julkaisi kampanjasta laajan kirjoituksen, jossa sanottiin: ”Tavoittaakseen kaikki asuinalueen ihmiset todistajat ovat lisänneet vauhtia: he työskentelevät pitempään, kävelevät pitempiä matkoja ja puhuvat nopeammin.” Myös eräässä toisessa kaupungissa kutsukampanja kiinnosti tiedotusvälineitä, ja sitä käsiteltiin perusteellisesti. Ainakin kolme paikallista sanomalehteä kirjoitti myönteiseen sävyyn toiminnastamme ennen konventtia. Erään sanomalehden toimittaja kirjoitti meistä monta laajaa kirjoitusta, jotka täyttivät yli kaksi sivua lehden sunnuntaipainoksesta. Niissä kerrottiin uskonkäsityksistämme, veljesseurastamme, kutsukampanjasta ja konventista. Kun julistaja esitti kutsua eräälle naiselle, tämä keskeytti hänet ja sanoi: ”Tiedän. Luin siitä juuri lehdestä!” Eräs toinen nainen huudahti: ”Luin juuri teistä, ja nyt te olette täällä! Onko tuo minun kutsuni?” Sitten hän lisäsi: ”Tämä on erittäin huomaavaista teiltä Jehovan todistajilta.”
3 Monien kiinnostuneiden nähtiin tulevan konventtipaikalle kutsu kädessään. Jotkut tulivat matkojen takaa. Kampanjan ansiosta konventtien läsnäolijamäärät kasvoivat. Eräässä maassa piirikonventin läsnäolijamäärä nousi edelliseen vuoteen nähden 27 prosenttia.
4 Seurakunnan alueen käyminen. Kutsun levittäminen voidaan aloittaa kolme viikkoa ennen konventtia. Meidän tulisi tehdä kaikkemme, jotta koko seurakunnan alue saataisiin käytyä läpi. Jos seurakunnalla on runsaasti aluetta, julistajat voivat viimeisellä viikolla ennen konventtia pudottaa kutsun postiluukusta tai jättää sen postilaatikkoon niihin paikkoihin, joissa ketään ei tavata kotoa. Seurakuntien tulee pyrkiä levittämään kaikki saamansa kutsut ja käymään läpi mahdollisimman paljon alueita. Mikäli kutsuja jää yli, seurakunnan tienraivaajat voivat auttaa niiden levittämisessä.
5 Mitä sanoa? Voisit esittää kutsua seuraavasti: ”Osallistumme maailmanlaajuiseen kampanjaan, ja haluamme antaa kaikille kutsun tärkeään tilaisuuteen. Olkaa hyvä. Kutsussa kerrotaan tilaisuudesta enemmän.” Kun kutsua esitetään lyhyesti, se ehditään jakaa mahdollisimman monille. Jos jollakulla on kysymyksiä, vastaamme niihin tietysti kiirehtimättä. Merkitse muistiin, jos joku ilmaisee kiinnostusta, ja käy hänen luonaan uudelleen niin pian kuin mahdollista.
6 On todella tärkeää, että pyrimme seuraamaan Kristusta! (Joh. 3:36.) Tulevassa piirikonventissa, jonka teema on ”Seuraa Kristusta!”, kaikkia läsnäolijoita autetaan tekemään niin. Piirikonventtia koskeva kutsukampanja johtaa varmasti jälleen erinomaisen todistuksen antamiseen. Levitä innokkaasti kutsua mahdollisimman monille. Siunatkoon Jehova runsaasti ponnistelujasi, kun teet oman osasi tässä maailmanlaajuisessa kampanjassa.