Arvostamme Jehovan palvontaan liittyviä siunauksia
1 Läpi ihmishistorian Jehova on antanut palvelijoilleen monenlaisia siunauksia – sukupuoleen, ikään tai asemaan katsomatta (Luuk. 1:41, 42; Apt. 7:46; Fil. 1:29). Mitä palvontaan liittyviä siunauksia hän on meille antanut?
2 Esimerkkejä. Saamme olla Jehovan opettamia (Matt. 13:11, 15). Lisäksi saamme ylistää Jehovaa vastauksillamme seurakunnan kokouksissa (Ps. 35:18). Kun meille tällöin tulee tilaisuuksia esittää ajatuksiamme, käytämme ne innokkaasti. Jos samalla tavoin pidämme etuoikeutena kaikkia tehtäviä, joita saamme seurakunnassa, huolehdimme niistä parhaan kykymme mukaan. Osallistummeko esimerkiksi säännöllisesti valtakunnansalin siivoukseen ja kunnossapitoon?
3 Miljoonien ihmisten mieltä askarruttaa, kuullaanko heidän rukouksensa, mutta me tiedämme, että kaikkeuden tärkein Persoona kuulee rukouksemme (Sananl. 15:29). Jehova kuuntelee palvelijoidensa rukouksia henkilökohtaisesti (1. Piet. 3:12). Hän ei ole asettanut rajaa sille, miten usein voimme lähestyä häntä. Miten arvokasta onkaan, että voimme rukoilla ”joka tilaisuudessa”! (Ef. 6:18.)
4 ”Jumalan työtovereita.” Yksi suurimpia etuoikeuksiamme on se, että saamme julistaa Jumalan valtakunnan hyvää uutista ”Jumalan työtovereina” (1. Kor. 3:9). Tämä työ tuo meille tyydytystä ja virvoitusta (Joh. 4:34). Jehovan ei tarvitsisi käyttää tähän työhön ihmisiä, mutta hän on antanut sen meille, koska hän rakastaa meitä (Luuk. 19:39, 40). Jehova ei ole kuitenkaan antanut tätä tehtävää kelle tahansa. Niiden, jotka osallistuvat julkiseen sananpalvelukseen, on täytettävä tietyt hengelliset pätevyysvaatimukset (Jes. 52:11). Osoitammeko arvostavamme tätä etuoikeutta tekemällä kenttäpalveluksesta tärkeän osan viikko-ohjelmaamme?
5 Jehovalta saamamme siunaukset tekevät elämästämme rikkaan (Sananl. 10:22). Älä koskaan pidä niitä itsestäänselvyyksinä! Ilmaisemalla, että todella arvostamme kaikkea sitä, mitä Jehovan palvelukseen sisältyy, tuotamme iloa taivaalliselle Isällemme, ”jokaisen hyvän annin ja jokaisen täydellisen lahjan” Antajalle (Jaak. 1:17).