Nauti valtakunnanlauluista
Jumalan palvelijat pitävät musiikkia kauniina lahjana Jehovalta (Jaak. 1:17). Monissa seurakunnissa on tapana soittaa valtakunnanlauluja hiljaisella äänenvoimakkuudella ennen kokouksia ja niiden jälkeen. Rauhoittava teokraattinen musiikki toivottaa tervetulleeksi kokouksiin ja virittää oikeaan mielentilaan palvontaa varten. Lisäksi laulukirjamme uusien laulujen kuuleminen painaa niiden melodiat mieleemme, niin että meidän on helpompi laulaa niitä. Musiikin ansiosta voimme kokouksen jälkeenkin nauttia kohottavasta ilmapiiristä samalla kun iloitsemme toistemme rohkaisevasta seurasta. Seurakunnan vanhimmistojen tulee siksi järjestää niin, että ennen kokouksia ja niiden jälkeen soitetaan Laulakaa Jehovalle – pianosäestyksiä. Äänenvoimakkuus tulee pitää kohtuullisena, niin ettei se häiritse keskustelua.