APOSTOLIEN TEOT
14. luvun tutkimisviitteet
ihmisiä: Tai ”ihmisten sieluja”. (Ks. liite A2 ja sanasto, ”Sielu”.)
Jehovan valtuuttamina: Kirjaim. ”Herralla”, ”Herran päällä”. (Ks. liite C.) Ap 14:3:ssa preposition epí (-lla, ’päällä’) katsotaan viittaavan siihen, mihin opetuslasten rohkeus perustui. Loppujakeen mukaan Jumala vahvisti, että heidän saarnaamansa sanoma todella oli lähtöisin häneltä ja että heillä oli tuossa työssä hänen hyväksyntänsä ja tukensa. (Vrt. Ap 4:29–31.) Sama kreikan ilmaus (”Herran päällä”) esiintyy myös Septuagintassa kohdissa, joissa on Tetragrammi heprealaisessa alkutekstissä (Ps 31:6 [30:7, LXX]; Jer 17:7). Sopusoinnussa tämän kanssa ilmaus välittää joidenkin mielestä myös sellaisen ajatuksen, että puhutaan ”luottaen Jehovaan”. (Ks. liite C3, johdanto, ja liite C3, Ap 14:3.)
ihmeitä: Tai ”ennusmerkkejä”. (Ks. Ap 2:19, tutkimisviite.)
Zeukseksi: Ks. sanasto.
Hermeeksi: Kreikkalainen jumala, jonka sanottiin olevan Zeuksen poika ja jumalien sanansaattaja. Hermeen ajateltiin olevan mytologian sankareiden hienovarainen neuvonantaja ja kaupankäynnin, puhetaidon, voimistelun, unitilan ja unien jumala. Koska pääasiassa Paavali puhui, roomalaisen Lystran kaupungin asukkaat luulivat häntä Hermeeksi, jumalien sanansaattajaksi ja puhetaidon jumalaksi. Nimen Hermes kanssa samaan sanaryhmään kuuluvia sanoja käytetään Raamatussa kääntämisestä ja tulkkaamisesta. (Esimerkiksi kreikan verbi hermēneúō on käännetty Joh 1:42:ssa vastineella ”käännettynä” ja substantiivi hermēnía 1Ko 12:10:ssä vastineella ”tulkkaaminen [”tulkitseminen”, alav.]”; ks. myös Lu 24:27, tutkimisviite.) Arkeologit ovat löytäneet muinaisen Lystran lähistöltä Hermes-jumalan patsaan, ja lisäksi tuolta alueelta on löydetty Zeukselle ja Hermeelle omistettu alttari. Roomalaiset samastivat Hermeen kaupankäynnin jumalaansa Mercuriukseen.
seppeleitä: Paavali ja Barnabas aiottiin ehkä seppelöidä, kuten joskus seppelöitiin epäjumalia, tai seppeleitä aiottiin laittaa papin, palvomaan tulleiden ihmisten ja uhrieläinten päähän. Seppeleet oli tavallisesti tehty lehdistä ja kukista, joskus villasta.
opetuslapsia: Tai ”opetuslasten sieluja”. (Ks. liite A2 ja sanasto, ”Sielu”.)
nimittivät: Raamattu osoittaa tässä, että matkavalvojat – tässä tapauksessa Paavali ja Barnabas – nimittivät vanhimmat. He tekivät niin rukoiltuaan ja paastottuaan, mistä käy ilmi, että he suhtautuivat vanhinten nimittämiseen vakavasti. Myös Tituksen ja ilmeisesti Timoteuksenkin kerrotaan nimittäneen seurakuntiin ”vanhimpia” (Tit 1:5; 1Ti 5:22). Vastineella ”nimittää” käännetty kreikan verbi kheirotonéō merkitsee kirjaimellisesti ’ojentaa käsi’, ’kohottaa käsi’. Siksi jotkut ovat arvelleet, että seurakunta valitsi vanhimmat kättä nostamalla. Tätä kreikan sanaa käytetään kuitenkin myös yleisemmässä merkityksessä, nimitystavasta riippumatta. Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefus vahvistaa tämän, kun hän käyttää samaa kreikan verbiä sanoessaan Saulia Jumalan nimittämäksi kuninkaaksi (Antiquities of the Jews, 6. kirja, luvut 4 ja 13 [Loeb 6:54 ja 6:312]). Israelin seurakunta ei äänestänyt Saulia kuninkaaksi kättä nostamalla. Raamattu kertoo, että profeetta Samuel kaatoi öljyä Saulin päähän ja sanoi: ”Jehova on voidellut sinut kansansa johtajaksi.” Saulin siis nimitti Jehova Jumala. (1Sa 10:1.) Lisäksi kreikan kieliopillinen rakenne Ap 14:23:ssa osoittaa, että nimenomaan apostolit Paavali ja Barnabas nimittivät vanhimmat (kirjaim. ”ojensivat kätensä”), ei seurakunta. Kun päteviä miehiä nimitettiin muulloin vastuuasemiin ensimmäisen vuosisadan seurakunnassa, apostolit ja muut valtuutetut miehet laittoivat kirjaimellisesti kätensä heidän päälleen sen merkiksi, että heidät nimitettiin tehtävään tai nimitys vahvistettiin tai hyväksyttiin. (Vrt. Ap 6:6, tutkimisviite.)
vanhimpia: Kirjaim. ”vanhempia miehiä”. Kreikan sana presbýteros tarkoittaa Raamatussa ensisijaisesti niitä, joilla on valtaa ja vastuuta yhteisön tai kansan keskuudessa, joskin se viittaa joskus kirjaimellisesti vanhempiin miehiin (ks. Mt 16:21, tutkimisviite). Muinaisessa Israelissa vanhemmat, kypsät miehet huolehtivat hallinto- ja johtotehtävistä, ja samaan tapaan ensimmäisen vuosisadan kristillisissä seurakunnissa palveli hengellisesti kypsiä miehiä (1Ti 3:1–7; Tit 1:5–9). Vaikka Paavali ja Barnabas olivat lähetysmatkallaan ”pyhän hengen lähettämiä”, he silti rukoilivat ja paastosivat ennen kuin nimittivät vanhimpia. Sitten he ”jättivät heidät Jehovan huolenpitoon”. (Ap 13:1–4; 14:23.) Paavalin ja Barnabaan lisäksi Tituksen ja ilmeisesti myös Timoteuksen kerrotaan nimittäneen seurakuntiin ”vanhimpia” (Tit 1:5; 1Ti 5:22). Missään ei mainita, että seurakunnat olisivat itse nimittäneet omat vanhimpansa. Ensimmäisellä vuosisadalla seurakunnissa oli ilmeisesti useita vanhimpia, jotka palvelivat yhdessä ”vanhimmistona” (1Ti 4:14; Fil 1:1).
jättivät heidät Jehovan huolenpitoon: Ilmauksella ”jättää huolenpitoon” käännetty kreikan verbi esiintyy myös Ap 20:32:ssa, jossa Paavali sanoo Efesoksen vanhimmille: ”Jätän teidät nyt Jumalan – – haltuun”, ja Lu 23:46:ssa, jossa Jeesus sanoo: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Jeesuksen sanat ovat lainaus Ps 31:5:stä, jossa Septuaginta (30:6, LXX) käyttää sanan ”uskoa” vastineena samaa kreikan verbiä ja jonka tekstiyhteydessä on Jumalan nimi heprealaisessa alkutekstissä. Useissa kohdissa Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa on ajatus itsensä jättämisestä Jehovan käsiin (Ps 22:8; 37:5; San 16:3). (Ks. liite C3, johdanto, ja liite C3, Ap 14:23.)
sanaa: Monet luotettavat käsikirjoitukset tukevat tässä lukutapaa ”sanaa” (ton lógon), ja useimmat nykyiset käännökset noudattavat sitä. Joissain kreikkalaisissa käsikirjoituksissa lukee kuitenkin ”Herran sanaa” (ton lógon tū Kyríū; ks. liite C ja Ap 8:25, tutkimisviite) ja muutamissa vanhoissa käsikirjoituksissa ”Jumalan sanaa”. Lisäksi ainakin kaksi Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten hepreankielistä käännöstä (ks. liite C4, viitteet J17, 28) käyttää tässä Jumalan nimeä, jolloin kohta voidaan kääntää ”Jehovan sanaa”.
oven uskoon: Tai ”uskon oven”. Jehova avasi tämän kuvaannollisen oven, kun hän antoi kansojen ihmisille eli ei-juutalaisille mahdollisuuden saada usko. Uskon hankkimiseen sisältyy Raamatussa ajatus sellaisen luottamuksen rakentamisesta, joka näkyy tekoina ja tottelevaisuutena (Ja 2:17; ks. Joh 3:16, tutkimisviite). Paavali käytti kirjeissään sanaa ”ovi” kuvaannollisessa merkityksessä kolme kertaa (1Ko 16:9; 2Ko 2:12; Kol 4:3).