Sandaalit
Raamatun ajan sandaaleissa oli litteä nahka-, puu- tai kuitupohja, joka sidottiin jalkaan nahkahihnoilla. Sandaaleilla oli symbolista merkitystä joissain liiketoimissa, ja lisäksi niitä käytettiin kielikuvana. Esimerkiksi jos mies kieltäytyi Mooseksen lain alaisuudessa menemästä naimisiin veljensä lesken kanssa, leski veti häneltä sandaalin jalasta ja miehen sukua alettiin kutsua halveksivasti nimellä ”Sen suku, jolta on vedetty sandaali pois” (5Mo 25:9, 10). Omaisuuden tai lunastusoikeuden siirtoa kuvattiin sillä, että mies riisui sandaalinsa ja antoi sen toiselle osapuolelle (Ru 4:7). Jonkun toisen sandaalien kantamista tai niiden hihnojen avaamista pidettiin halpa-arvoisena tehtävänä, jonka yleensä hoiti orja. Johannes Kastaja havainnollisti tämän tavan avulla sitä, että hän oli alempiarvoinen kuin Kristus.
Raamatunkohtia: