Parhaat paikat illallisilla
Ensimmäisellä vuosisadalla syötiin tavallisesti pitkällään pöydän ääressä. Ruokailijat nojasivat vasemmalla kyynärpäällä tyynyyn ja söivät oikealla kädellä. Kreikkalais-roomalaisen tavan mukaan ruokasalissa oli yleensä matalan pöydän ympärillä kolme leposohvaa. Roomalaiset kutsuivat tällaista ruokasalia nimellä triclinium (latinan sana tulee kreikan sanasta, joka merkitsee ’kolmivuoteista huonetta’). Vaikka ruokailuryhmässä oli alun perin tilaa yhdeksälle ruokailijalle, kolmelle kullakin leposohvalla, myöhemmin alettiin käyttää pidempiä leposohvia, joille mahtui vielä useampia. Kaikkia paikkoja ruokasalissa ei pidetty samanarvoisina. Yksi leposohvista oli vähäarvoisin (A), yksi arvostetumpi (B) ja yksi kaikkein arvostetuin (C). Silläkin oli merkitystä, millä paikalla ruokailija oli leposohvalla. Huomattavimpana pidetty henkilö oli leposohvan vasemmassa päässä, toiseksi huomattavin oli hänen oikealla puolellaan, ja kolmanneksi huomattavin oli tämän oikealla puolella. Virallisilla juhlapäivällisillä isäntä oli kuitenkin vähäarvoisimman leposohvan vasemmassa päässä (1) ja kunniapaikka oli hänen vieressään keskimmäisellä leposohvalla (2). Ei ole selvää, missä määrin juutalaiset noudattivat näitä tapoja, mutta ilmeisesti Jeesus viittasi niihin opettaessaan seuraajilleen, että heidän piti olla nöyriä.
Raamatunkohtia: