Syyrian Antiokia – varhaiskristillisen toiminnan keskus
Syyrian Antiokia oli Rooman Syyrian-provinssin pääkaupunki. Ensimmäisellä vuosisadalla Rooma, Aleksandria ja Antiokia olivat Rooman imperiumin kolme tärkeintä kaupunkia. Antiokia sijaitsi Orontesjoen itärannalla (1), ja osa siitä oli alun perin rakennettu saarelle (2). Joen suulla muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsi Seleukian satamakaupunki. Antiokiassa oli oman aikansa suurimpiin kuuluva hippodromi (3), jossa ajettiin kilpaa hevosilla ja vaunuilla. Kaupunkia halkoi näyttävä pylväiden reunustama katu (4), jonka Herodes Suuri päällysti marmorilla. Myöhemmin keisari Tiberius lisäsi sen varrelle katettuja pylväskäytäviä ja koristeli sen mosaiikeilla ja patsailla. Tässä monikulttuurisessa kaupungissa oli suuri juutalaisyhteisö (5). Monista sikäläisistä juutalaisista ja sen jälkeen myös ei-juutalaisista tuli kristittyjä. Antiokiassa Jeesuksen opetuslapsia kutsuttiin ensimmäisen kerran kristityiksi (Ap 11:26). Noin vuonna 49 heräsi ympärileikkausta koskeva kysymys, ja siksi apostoli Paavali, Barnabas ja muutamat muut veljet lähetettiin Jerusalemiin pyytämään ohjausta hallintoelimeltä (Ap 15:1, 2, 30). Antiokiasta Paavali lähti kaikille kolmelle lähetysmatkalleen (Ap 13:1–3; 15:35, 40, 41; 18:22, 23). Pikkukarttaan on merkitty eri vuosisadoilla rakennettujen kaupunginmuurien sijainnit.
Raamatunkohtia: