”Sinun sanasi on totuus”

Keiden sananlaskuja?

KETKÄ kirjoittivat Sananlaskujen kirjassa olevat sananlaskut? Raamatun todistus hyväksyttiin yleisesti noin 3000 vuotta.

Esimerkiksi Sananl. 1:1:stä luemme: ”Salomon, Daavidin pojan, Israelin kuninkaan, sananlaskut.” Sananl. 10:1:stä löydämme maininnan: ”Salomon sananlaskut.” Sananl. 25:1:ssä sanotaan: ”Nämäkin ovat Salomon sananlaskuja, Hiskian, Juudan kuninkaan, miesten kokoamia.” Sananl. 30:1 mainitsee ”Aagurin, Jaaken pojan,” ja 31. luku alkaa: ”Lemuelin, Massan kuninkaan, sanat, joilla hänen äitinsä kasvatti häntä.”

Sananlaskujen kirjassa on siis viisi mainintaa sen kirjoittajista. Se seikka, että kaksi viimeistä lukua ilmoitetaan muiden kuin Salomon sepittämiksi ja että Lemuel jopa antaa niistä ansion äidilleen, todistaa hyvin vakuuttavasti, ettei luvuissa 1–29 olevia sananlaskuja ole katsottu Salomon sepittämiksi vain hänen kuuluisan viisautensa takia, kuten jotkut ovat väittäneet. Ne ovat epäilemättä kuuluneet niihin 3000:teen, jotka hänen sanotaan puhuneen. Raamatun todistuksen lisäksi on perimätiedon todistus, joka on aina pitänyt näitä sananlaskuja hänen sepittäminään. – 1. Kun. 4:29–34.

Nykyajan uskonnolliset kriitikot kuitenkin työntävät yleensä kaikki sellaiset todistukset ja perustelut syrjään. Niinpä uusi katolinen tietosanakirja New Catholic Encyclopedia (1967) väittää, että ”koska Salomolla oli viisaan miehen maine”, niin esimerkiksi Sananlaskujen kirja ”salanimellä” – ts. väärennetyllä nimellä – ”luettiin hänen ansiokseen, vaikka se olikin koottu aineistosta, jolla alun perin ei ollut tekijännimeä”. Huomattava protestanttinen teos The Interpreter’s Dictionary of the Bible (1962) sanoo, että ”on epäilyksenalaista, ovatko mitkään sananlaskut Salomon ajalta saakka”.

Miksi monet nykyajan uskonnolliset asiantuntijat eivät anna kuningas Salomolle kunniaa niiden sananlaskujen kirjoittamisesta, jotka löytyvät Sananlaskujen kirjan luvuista 1–29? Voisiko se johtua siitä, että heitä on petetty heidän uskonpuutteensa vuoksi, koska he eivät halua uskoa? Heidän perusteensa ovat kaikkea muuta kuin vakuuttavia. – 2. Kor. 4:4; 2. Tess. 3:2.

Raamatun sanakirja Harper’s Bible Dictionary (1957) väittää kriittisesti, että ”se arvoa alentava tapa, jolla hallitsijoista puhutaan, ei edusta Salomon aikaa . . . vaan jotain myöhäisempää kautta. (Sananl. 16:14; 19:12; 20:2; 25:3)” Mutta alentavatko nämä raamatunkohdat todellisuudessa hallitsijoiden arvoa? Eivät suinkaan. Nehän vain tähdentävät sitä, että kuningasta kohtaan piti osoittaa kunnioittavaa pelkoa. Voimakkain mainituista raamatunkohdista sanoo: ”Kuninkaan peljättäväisyys on kuin nuoren leijonan kiljunta; joka hänet vihoittaa, se henkensä rikkoo.” – Sananl. 20:2.

Tällaiset raamatunkohdat eivät alenna hallitsijoiden tai kuninkaiden arvoa, vaan todellisuudessa korottavat sitä, sillä kuninkaita piti pelätä heidän valtansa vuoksi, samoin kuin on viisasta pelätä Jumalaa. (Sananl. 9:10) Tämän seikan tuo esiin Sananl. 24:21, joka kuuluu: ”Pelkää, poikani, Herraa ja kuningasta.” Jerobeamin menettely valaisee tätä periaatetta. Hän joutui kuninkaan, itse kuningas Salomon, epäsuosioon, ja hänen oli paettava säilyttääkseen henkensä. – 1. Kun. 11:26, 40.

Sananlaskujen kirja ei siis suinkaan alenna hallitsijoitten arvoa, vaan se sisältää monta kohtaa, jotka puhuvat erittäin suosiollisesti heistä. Mainitsemme pari esimerkkiä: ”Laupeus ja uskollisuus on kuninkaan turva, ja laupeudella hän valtaistuimensa tukee.” ”Joka sydämen puhtautta rakastaa, jolla on suloiset huulet, sen ystävä on kuningas.” (Sananl. 20:28; 22:11) Voisimme siis syystä kysyä: onko rehellistä lainata sellaisia raamatunkohtia, jotka puhuvat kuninkaan vihasta, esimerkiksi todistamaan, ettei Sananlaskujen kirjaa ole voitu kirjoittaa Salomon aikana, ja jättää huomioon ottamatta kohdat, jotka puhuvat kuninkaan suosiosta ja laupeudesta, kun sellaisia kohtia esiintyy jopa useammin? – Sananl. 16:10; 20:8, 26; 29:4, 14.

Yhtenä perusteena, jolla on yritetty todistaa Sananlaskujen kirjan olevan myöhäisempää perua, on käytetty sitä, että kirja osoittaa ’yksiavioisuuden olevan tuon aikakauden vallitseva perhe-elämän muoto’. Mutta merkitseekö pelkästään se seikka, että Mooseksen laki salli moniavioisuuden, sitä, että se olisi ollut Salomon ajan vallitseva perhe-elämän muoto? Ei suinkaan, vaikkei muista niin taloudellisista syistä.

Arameankielisten sanojen esiintymistä Sananlaskujen kirjassa käytetään myös perusteena väitteelle, että kirja on peräisin myöhäisemmältä ajalta. Mutta kuningas Salomo on saattanut hyvin oppia tuntemaan aramealaisia ilmaisutapoja ollessaan kanssakäymisissä naapurimaiden kanssa tai ulkomaalaisten vaimojensa välityksellä. Sitä paitsi aramea oli syyrialaisten äidinkieli, ja Syyria oli osa hänen valtakuntaansa.

Sananlaskujen kirjan väitetään olevan peräisin myöhäisemmältä ajalta vielä silläkin perusteella, että Sananl. 31:10–31:ssä kukin jae alkaa perättäisillä heprealaisilla aakkosilla, ja tämän tyylin väitetään olevan ”suhteellisen myöhäinen heprealainen muoto”. Mutta asia ei ole siten. Monet kuningas Daavidin, kuningas Salomon isän, kirjoittamista psalmeista ovat akrostisia eli perättäisillä heprealaisilla aakkosilla alkavia runoja, esimerkiksi Psalmit 9, 10, 25, 34, 37 ja 145.

Nykyajan kriitikot viittaavat mielellään myös Sananlaskujen kirjan sananlaskujen ja joidenkin pakanallisten sananlaskujen välillä esiintyviin rinnakkaisuuksiin. Paljon merkitsevämpi kristityille Raamatun tutkijoille on kuitenkin se seikka, että Kristillisissä kreikkalaisissa kirjoituksissa on lukuisia sekä suoranaisia että epäsuoria lainauksia Sananlaskujen kirjasta.a Erittäin merkille pantava on myös se tosiseikka, että alkutekstissä viitataan Luojaan sanalla ”Jumala” vain seitsemän tai kahdeksan kertaa, mutta sanalla ”Jehova” noin 75 kertaa, ja Jehova-nimi esiintyykin melkein joka luvussa. Varmastikaan neuvo: ”Herran [Jehovan, Um] nimi on vahva torni; hurskas juoksee sinne ja saa turvan” ei ole pakanallisesta alkulähteestä. – Sananl. 18:10.

Lisäksi sen, miten tärkeänä Sananlaskujen kirja pitää kuvaannollista sydäntä, voidaan sanoa ilmaisevan sen jumalallisen alkuperän. Sydäntä tarkoittava heprealainen sana lebh mainitaan Raamatun Sananlaskujen kirjassa useammin kuin missään muussa kirjassa Psalmien kirjaa lukuun ottamatta, joka on neljä kertaa Sananlaskujen kirjaa pitempi. Yksi tämän kirjan huomiota herättävistä sanontatavoista on ”sydämen puutteessa [tarpeessa]” (Um). Se löytyy tästä kirjasta yksitoista kertaa, jakeiden 6:32 ja 24:30 väliltä, mutta sitä ei löydy mistään muualta Raamatusta. ”Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.” (Sananl. 4:23) Myös se, miten tärkeänä tämä kirja pitää Jehovan pelkoa, joka mainitaan siinä noin viisitoista kertaa, todistaa sen jumalallisesta alkuperästä.

Todellakin todisteet siitä, että Sananlaskujen kirjan sisällys on sitä, mitä Raamattu esittää sen olevan, ovat painavia ja vakuuttavia. Ei ole mitään syytä epäillä kirjan omaa todistusta siitä, ketkä olivat sen kirjoittajia.

[Alaviitteet]