Elämää Kanadan eskimoitten parissa
Herätkää!-lehden Kanadan-kirjeenvaihtajalta
KANADAN kylmillä arktisilla alueilla asuu yhä pääasiassa eskimoita. Yleisesti otaksutaan, että joskus kaukaisessa menneisyydessä heidän esi-isänsä ylittivät kapean Beringinsalmen asettuakseen ainoiksi kanta-asukkaiksi Pohjois-Amerikan koko pohjoisimpaan osaan itäänpäin aina Grönlantiin saakka.
Eskimot kutsuvat itseään nimellä ”inuit”, mikä sana merkitsee yksinkertaisesti ’ihmisiä’. Heitä on nyt noin 50000 tai enemmänkin, ja suurin osa heistä asuu Pohjois-Kanadassa. He ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia ihmisiä, jotka ovat tunnettuja hyväntuulisuudestaan. He puhuvat kaikki samaa kieltä, vaikkakin se vaihtelee jonkin verran eri paikoissa.
Inuit ovat yleensä lyhyempiä kuin heidän etelässä olevat valkoiset naapurinsa, ja heidän ihonsa on jonkin verran tummempi. Toisaalta he ovat vaaleampia kuin Amerikan intiaanit, joille he ovat sukua. Molemmat kuuluvat rodullisesti mongolideihin. Eskimoilla on suora musta tukka, vinot silmät, korkeat poskipäät ja leveät kasvot. Heidän ulkonäössään on paljon itämaalaista.
Eskimot soveltuvat fyysisesti kylmään ilmastoonsa. Esimerkiksi koska he ovat lyhyitä ja tanakoita, he pysyvät paremmin lämpiminä kuin ihminen, joka on pitkä ja laiha. Sen lisäksi heidän kasvoissaan on paksu ihokerros.
Vielä noin 70 vuotta sitten eskimot olivat hyvin paljon omissa oloissaan. Valaanpyyntialukset tosin pystyttivät kesäisin leirejä heidän keskuuteensa 1800-luvulla, ja aikaisemminkin oli tutkimusmatkailijoilla ja turkiskauppiailla yhteyksiä heihin, mutta vasta tällä vuosisadalla eskimot ovat ylläpitäneet läheistä kosketusta ulkomaailmaan. Niinpä heidän elintapansa on muuttunut melkoisesti varsinkin toisen maailmansodan jälkeen. Monien elämä on suuresti erilaista kuin heidän vanhempiensa ja isovanhempiensa elämä vain jonkin aikaa sitten.
Lumimajoja
Nykyään lumimajasta on tulossa harvinainen näky. Eskimot kuitenkin yhä rakentavat niitä ja varsinkin yöpymistä varten pieniä igluja, jollaisen eskimo rakentaa ollessaan riistanpyyntimatkoilla. Tunnissa hän voi saada katon päänsä päälle suojaksi purevia arktisia tuulia vastaan. Pysyvämmän asumuksen rakentaminen vie jonkin verran enemmän aikaa, mutta senkin voi saada valmiiksi ennen pimeän tuloa.
Ainoa rakentamiseen tarvittava työväline on pitkäteräinen veitsi, jolla voi leikata lohkareita jäätyneestä lumesta. Kun maja on valmis, se näyttää halkaistulta maapallolta. Sen läpimitta on tavallisesti 2,5–3 metriä perheen koon mukaan. Korkeus lattiasta kattoon on keskimäärin 1,8–2,1 metriä. Joihinkin lumimajoihin mennään jonkin matkaa ulkopuolta kiertävän tunnelin kautta, niin että itse majan sisäänkäynti on täysin tuulensuojassa.
Perhe nukkuu matalalla lumesta tehdyllä lavitsalla, jolle asetetaan pajunoksia ja joka sen jälkeen peitetään karibun nahoilla. Joskus nahat ulottuvat puoleen väliin seiniä ja niiden reunat kiinnitetään kahden lumilohkarekerroksen väliin. Lämmitysjärjestelmä on yksinkertainen. Siihen tarvitaan ”kudlik”, joka on kivestä veistetty laakean vadin kaltainen astia. Siinä poltetaan hylkeen tai valaan rasvaa. Se ei kehitä paljon lämpöä, mutta sitä varmasti kaipaa, kun rasvavarasto loppuu. Menneinä aikoina tarmokas eskimo saattoi rakentaa useita lumimajoja talven mittaan, varsinkin jos metsästyksen takia oli välttämätöntä siirtyä usein paikasta toiseen.
Toimeentulon hankkiminen
Metsästäminen ja ansoilla pyydystäminen ovat kauan olleet eskimon toimeentulokeinoja. Jos jollain alueella oli heikosti riistaa, hän muutti koko perheensä kanssa alueelle, jossa oli runsaammin eläimiä ja kaloja. Pojilla oli tapana seurata isäänsä metsästysretkelle, ja he saivat siten käytännöllistä valmennusta tulevaisuutta varten. Pääruokalajeja olivat valas, mursu, hylje, karibu ja kuuluisa jääkarhu, mutta pienempi riista, kuten linnut ja kalat, täydensi näitä. Yleensä liha syötiin joko kuivattuna, jäädytettynä tai raakana.
Eskimonaisten velvollisuutena on aina ollut kotiaskareista huolehtiminen sekä nahkojen puhdistaminen ja käsitteleminen niin, että niistä voi valmistaa vaatekappaleita. Sukupolvien ajan on äidiltä tyttärelle periytynyt taito pehmentää nahat siten, että niistä voi helposti ommella anorakkeja, kintaita ja muklukeja (hylkeennahkasaappaita).
Sinä lyhyenä aikana, jona vesi ei ole jäässä, eskimot tekevät hylkeennahasta kajakin kalastusta ja matkustamista varten. Se on niin kevyt, että sen jaksaa kantaa yhdellä kädellä, ja se on tehty vahvoista vedenpitävistä nahoista, jotka on pingotettu kevyeen, kummastakin päästä suippenevaan puukehykseen. Kaksilapaista melaa käyttäen eskimo voi kulkea tällä pienellä veneellä hämmästyttävän nopeasti. Eskimoiden valmistama suurempi vene on umiak. Se voi kuljettaa useampia henkilöitä, ja myös se on tehty pingottamalla nahkoja puukehykseen.
Eskimo on usein suuresti riippuvainen eskimokoiristaan, joiden turkki on tuuhea päältä ja jolla on lähellä ihoa toinen hienompi karvakerros, joka estää niitä koskaan kastumasta ihoon saakka. Näitä koiria on käytetty kolmenlaisten rekien vetämisessä. Suurin on komatik, joka on joskus 6,5 metriä pitkä. Tällaista kelkkaa vetää tavallisesti yhdeksän koiran valjakko. Koirat voivat olla valjakossa viuhkamaisesti tai parittain, jolloin johdossa oleva koira on edessä yksinään. On myös käytetty sellaisia kelkkoja, joissa on telttakankaiset sivut ja joissa on takana kaksi puutankoa ohjausta varten. Näitä vetää 3–5 koiraa. Ja kolmas kulkuväline on korikelkka. Se on irti maasta jalasten avulla. Siinä on sivussa poikkipuut kuorman putoamisen estämiseksi, ja ajaja voi pitää niistä kiinni.
Nykyaikaisia muutoksia
Vaikka koirien vetämiä kelkkoja käytetään yhä, niiden tilalle on tulossa moottorikelkat. Ne ovat erittäin kysyttyjä eskimoiden keskuudessa. Monet haluaisivat kovasti omistaa sellaisen. Mutta tämä on vain yksi eskimoiden nykyisessä elämäntavassa tapahtuneista suurista muutoksista.
Toisin kuin paimentolaiselämää viettävät esi-isänsä inuit kokoontuvat yhteen asutuskeskuksiin valkoisten työntekijöiden rinnalle ja harjoittavat ammatikseen vuorityötä, öljynporausta, partiolentoja jne. Niinpä monet asuvat halvoissa Kanadan hallituksen varaamissa elementtitaloissa eivätkä lumimajoissa. Monissa näistä taloista on sähkö, vesijohdot, viemäri ja keskuslämmitys.
Silti useimmat eskimot yhä turvautuvat metsästämiseen toimeentulonsa hankkimisessa. Mutta koska turkisten hinnat ovat hyvin epävakaita, niin Kanadan hallitus kehottaa näitä eskimoita hankkimaan lisätuloja valmistamalla veistoksia vuolukivestä, suorittamalla hylkeennahkapainantaa ja tekemällä pieniä humoristisen näköisiä eskimonukkeja, joita kutsutaan nimellä ”ookpik”. Monet inuit osaavatkin erittäin hyvin sellaisia taitoja.
Vielä vähän aikaa sitten eskimonuorten koulutus rajoittui pääasiassa vanhempien antamaan valmennukseen aikuisen ihmisen velvollisuuksiin. Vielä 25 vuotta sitten Kanadan arktisella seudulla oli hyvin vähän kouluja. Mutta nyt niitä on niin paljon, että jokainen kouluikäinen poika ja tyttö voi saada lakisääteisen koulutuksen.
Eskimoiden pääruokana on yhä etupäässä liha ja kala, mutta he syövät nyt lisäksi hyvin monia muita ruokia. Aivan viime aikoihin asti elintarvikkeet oli tilattava vuotta aikaisemmin Etelä-Kanadasta, ja joka vuosi saapuva laiva toi purkitettuja ja kuivattuja ruokatavaroita sinä lyhyenä kautena, jona vesi on jäätön. Vaikka suurin osa elintarvikkeista toimitetaan yhä laivalla, niin lentoliikenteen avulla on yhteys etelään mahdollinen käytännöllisesti katsoen ympäri vuoden. Lentoteitse tuodaan postia ja tuoreita ruokatarvikkeita joskus kaksi ja kolmekin kertaa viikossa, ja näin on myös pohjoisen asukkaiden mahdollista päästä osallisiksi nykyajan mukavuuksista.
Tällaisten elintarvikkeiden käyttöön otto ja mahdollisuudet parempaan terveydenhoitoon ovat lisänneet inuit-väestöä hyvin nopeasti kuluneina viime vuosina. Vuosia sitten lapsikuolleisuus eskimoiden keskuudessa oli erittäin suuri, ei pelkästään sairauksien takia vaan myös siksi, että vastasyntyneiden surmaaminen oli yleistä.
Lasten surmaaminen oli tavallista tässä maassa, missä ei ollut vihannesruokaa eikä teitä, koska äidin oli hoidettava lastaan ja kuljetettava sitä kaikkialle selässään, kunnes lapsi oli noin kolmivuotias. Toisen lapsen hoitaminen olisi ollut hänelle tänä aikana ylivoimaista. Vaikka siis eskimot ovat tunnetusti lapsirakkaita, niin he eivät epäröineet tappaa vastasyntynyttä lasta, varsinkin jos se oli tyttö.
Kanadan arktisten asukkaiden elämässä on tapahtunut vielä yksi muutos, nimittäin heidän uskonnossaan. Menneinä aikoina he palvoivat melkein jokaista luonnonilmiötä. Sila-nimiselle taivasjumalalle annettiin ylimmän olennon ominaisuudet. Ja Sedna-nimistä jumalatarta palvottiin hyljekannan valvojana. Mutta 20. vuosisadan puolessa välissä melkein kaikista eskimoista oli tullut ainakin nimellisesti kristittyjä protestanttisten ja katolisten lähetyssaarnaajien saarnaamisen ansiosta.
Muutamina viime vuosina monet ovat kuitenkin tulleet ymmärtämään, että nämä kristikunnan uskonnot ovat vain nimellisesti kristillisiä. Niinpä monet eskimot, jotka rakastavat ja kunnioittavat Raamattua, ottavat vastaan Jehovan todistajien saarnaaman Jumalan valtakuntaa koskevan hyvän uutisen. Jotkut heistä toimivat nyt aktiivisesti auttaakseen toisia eskimoita oppimaan Jehova Jumalan päätöksiä elämästä hänen vanhurskaassa uudessa järjestyksessään. On todella sopivaa, että eskimot haluavat heistä käytettävän nimitystä ”inuit” (’ihmiset’), sillä Jumalan uudessa järjestyksessä ihmisiä ei jaeta kansallisryhmiin, vaan he tulevat olemaan Jumalan ihmisiä. – Ilm. 21:3, 4.