”Sinun sanasi on totuus”
Ystävyyttäkö Jumalan vihollisten kanssa?
YKSI Raamatun luotettavuutta kaikkivaltiaan Jumalan, Jehovan, sanana tukeva todiste on sen kirjoittajien vilpittömyys eli suoruus. Kertomukset muinaisista pakanahallitsijoista ylistävät heidän hyveitään ja voittojaan, mutta harvoin jos koskaan ne kertovat heidän heikkouksistaan ja tappioistaan. Jumalan kirjurit kertovat kuitenkin äärimmäisen suorasti Jehovan palvelijoiden erehdyksistä.
Sattuva esimerkki tästä on se, mitä he kirjoittivat muistiin jumalaapelkääväisestä kuningas Joosafatista, joka hallitsi Juudan valtakuntaa 25 vuotta 10. vuosisadan loppupuolella eaa. Hänestä me luemme: ”Herra oli Joosafatin kanssa, sillä . . . hän etsi isänsä Jumalaa ja vaelsi hänen käskyjensä mukaan . . . hänen rohkeutensa kasvoi Herran teillä.” Hän itse meni kansan keskuuteen ja kehotti heitä palvelemaan Jehovaa. Hän lähetti ruhtinaita, pappeja ja leeviläisiä opettamaan kansalle Jehovan lakia, ja kaikkialle maahan hän asetti tuomareita, joita hän kehotti tuomitsemaan jumalisella pelolla. – 2. Aikak. 17:1–19; 19:4–11.
Kaikki tämä ei kuitenkaan estänyt Jumalan kirjureita kirjoittamasta muistiin Joosafatin erehdyksiä ja Jehovan nuhteluita. Eräässäkin tapauksessa jumalaton kuningas Ahab houkutteli kuningas Joosafatia liittymään kanssaan taisteluun Syyrian kuningasta vastaan Gileadin Raamotissa. Joosafat oli epäileväinen asian suhteen ja pyysi, että ensiksi kysyttäisiin neuvoa Jehovan profeetalta. Kun jotkut väärät profeetat olivat antaneet suotuisia ilmoituksia, kuultiin Jumalan tosi profeettaa, ja hän sanoi selvästi, että seuraukset olisivat tuhoisat.
Kaiken tämän olisi pitänyt saada Joosafat luopumaan aikeesta, mutta niin ei käynyt. Hän seurasi kuningas Ahabia taisteluun, ja ellei Jehova olisi puuttunut asioihin, Joosafat olisi tapettu. Kertomus sanoo: ”Joosafat huusi, ja Herra auttoi häntä, ja Jumala houkutteli heidät pois hänestä.” Tässä taistelussa jumalaton kuningas Ahab tapettiin ja ”Joosafat, Juudan kuningas, palasi onnellisesti takaisin”. – 2. Aikak. 18:1–19:1; 1. Kun. 22:1–38.
Kertomus osoittaa, miten typerä Joosafat todellisuudessa oli ollessaan halukas auttamaan jumalatonta Ahabia, sillä Ahab ei ollut suinkaan Joosafatin ystävä. Ahab varmisti oman turvallisuutensa pukeutumalla valepukuun ja pyytämällä sitten Joosafatia ryhtymään taisteluun hänen kuninkaallisissa arvonmerkeissään, minkä hän tekikin. Ovelasti Ahab kuvitteli, että vihollinen luulisi Joosafatia Ahabiksi ja valitsisi hänet hyökkäyksen kohteeksi, koska ei tuntisi Ahabia tämän valepuvun takia. Näin juuri tapahtui. Syyrian kuningas neuvoi käymään taistelua vain kuningas Ahabin kanssa. Kun Syyrian sotavaunujen päällikkö näki Joosafatin kuninkaalliset arvonmerkit, luuli hän häntä Ahabiksi ja alkoi hyökätä hänen kimppuunsa. Mutta sen jälkeen kun Jehova oli pelastanut Joosafatin, sotavaunujen päälliköt näkivät, ettei hän ollutkaan Ahab ja lakkasivat ajamasta häntä takaa.
Joosafat on syystä saattanut olla kiitollinen pelastumisestaan. Mutta Jehova ei aikonut jättää huomioon ottamatta hänen väärää ja typerää menettelyään. Hän lähetti profeettansa Jeehun hänen luokseen nuhtelemaan häntä ankarasti: ”Oliko sinun autettava jumalatonta, ja rakastatko sinä niitä, jotka vihaavat Herraa? Sentähden on sinun päälläsi Herran viha. Kuitenkin on sinussa löydetty myös hyvää, sillä sinä olet . . . kiinnittänyt sydämesi Jumalan etsimiseen.” Muuten, myöhemmin hallituskautenaan hän teki samanlaisen virheen, josta hän ansaitsi samanlaisen nuhtelun. – 2. Aikak. 19:2, 3; 20:35–37.
Ei ollut epäilystäkään siitä, että vaikka Jehovaa miellytti suuresti Joosafatin oikeudenmukainen menettely ja into puhtaan palvonnan puolesta, Häntä ei miellyttänyt hänen liittymisensä Jumalan vihollisiin ja heidän auttamisensa. Erään kerran se melkein maksoi hänen henkensä ja toisen kerran se maksoi hänelle hänen laivastonsa.
Koska Jumalan sana on ”hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa”, niin mitä voidaan oppia Joosafatin kokemuksista? – 2. Tim. 3:16.
Ensiksikin voidaan saada lohtua Jehovan armosta ja laupeudesta. Siitä huolimatta, että Joosafat teki väärin ja toimi epäviisaasti liittyessään jumalattomaan Ahabiin ja auttaessaan tätä, Jumala ei hylännyt häntä, kun hän oli suuressa ahdingossa, vaan pelasti hänet hänen hyvän entisyytensä ansiosta. Me voimme siis luottaa siihen, että Jumala auttaa meitä, kun joudumme vaikeuksiin jonkin tekemämme virheen takia, jos olemme olleet uskollisia.
Paljon tärkeämpi on se opetus, jonka Jehovan toimesta profeetta Jeehu sai Joosafatin tajuamaan: ”Oliko sinun autettava jumalatonta, ja rakastatko sinä niitä, jotka vihaavat Herraa?” Joosafat oli tehnyt tässä vakavan virheen, mitä tuli hänen uskollisuuteensa Jumalalle, sillä uskollisuuteen kuului se, ettei hän auttanut Jehova Jumalan vihollisia.
Ketkä ovat nykyään Jumalan vihollisia, joita hänen palvelijoidensa ei tule auttaa? Ensiksi huomautettakoon, että tässä tarkastellaan järjestöjä, kansoja, aatteita ja sen kaltaisia. Joosafat oli taivutettu auttamaan Israelin luopiokansaa sen sodassa Syyriaa vastaan. Ei ollut kyse tavallisen kohteliaisuuden tai inhimillisen ystävyyden osoittamisesta toisille, mikä on aina sopivaa. Näin ollen kristityt nykyään ”[tekevät] hyvää kaikille” osoittaen hyvyyttä sitä tarvitseville. (Gal. 6:10; Mark. 12:31) On kuitenkin eri asia, kun maailmalliset järjestöt haluavat Jehovan kansan auttavan tämän pahan asiainjärjestelmän pystyssä pitämistä. – Gal. 1:4.
Tämän vuoksi saatettaisiin kysyä kristikunnan uskonnollisista järjestöistä, jotka etsivät Jehovan palvelijoiden apua taistelussa yhteiskunnallisia ongelmia vastaan samalla tavalla kuin Ahab etsi Joosafatin apua: Pysyttelevätkö ne erossa maailmasta, kuten Jeesus sanoi seuraajiensa pysyttelevän? Tekevätkö ne tunnetuksi Jumalan nimeä ja osoittavatko ne ihmisille Jumalan valtakunnan ihmiskunnan ainoaksi toivoksi? Elävätkö ne Raamatun periaatteiden mukaan? Osoittavatko ne rakkautta, jonka Jeesus sanoi olevan tunnusomaista seuraajilleen? Eivät! – Matt. 24:14; Joh. 13:34, 35; 15:19; 17:16, 17.
Mihin lopputulokseen voimme siis tulla? Siihen, että nämä uskonnolliset järjestöt eivät ole Jehova Jumalan vaan hänen vihollistensa ystäviä. Muuta mahdollisuutta ei ole. Ne ovat osa maailmasta ja jos kristityt tulevat ’maailman ystäviksi, heistä tulee Jumalan vihollisia’. Ei ole ’mitään yhteyttä valkeudella ja pimeydellä, Kristuksella ja Beliarilla’. Jeesus itse lausui periaatteen, jonka tulee ohjata hänen seuraajiaan: ”Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.” – Jaak. 4:4; 2. Kor. 6:14, 15; Matt. 12:30.
Ja uskollisuus Jumalalle ei vaadi ainoastaan sitä, että kieltäytyy liittymästä sellaisiin uskonnollisiin järjestöihin, vaan myös sitä, että pysyy puolueettomana polttavien kiistakysymyksien suhteen, jotka pitävät maailman sekasortoisena, olkootpa nuo kysymykset ideologisia, poliittisia, yhteiskunnallisia, rodullisia tai kansallisia. Vain tällä tavalla voi osoittaa toteuttaneensa tarkoituksen, jota varten Jehova Jumala antoi kirjoittaa muistiin nuhteen: ”Oliko sinun autettava jumalatonta, ja rakastatko sinä niitä, jotka vihaavat Herraa?”