”Sinun sanasi on totuus”

”Sinä et saa murhata”

SUURIN ruumiillinen vahinko, jonka ihminen voi aiheuttaa toiselle, on riistää hänen elämänsä. Sen vuoksi kymmenestä käskystä kuudes sanoo erittäin sopivasti: ”Sinä et saa murhata.” Ja Mooseksen lain alaisuudessa rangaistus tahallisesta murhasta oli kuolema, kuolemantuomio. Niitä varten, jotka vahingossa surmasivat lähimmäisensä, oli kuitenkin tehty armollinen varaus. – 2. Moos. 20:13, Um; 4. Moos. 35:6–34.

Tämä laki ei ollut suinkaan uusi. Raamattu osoittaa, että Kain ymmärsi olevansa vaarassa tulla tapetuksi, koska oli surmannut veljensä Aabelin. (1. Moos. 4:14) Lisäksi heti vedenpaisumuksen jälkeen Jehova Jumala selvin sanoin varoitti ketään laittomasti riistämästä toisen elämää. Silloin Jumala sanoi: ”Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava, sillä Jumala on tehnyt ihmisen kuvaksensa.” Tuo laki on soveltunut koko ihmiskuntaan siitä lähtien, sillä muuhun osaan Heprealaisia kirjoituksia tai Kristillisiin kreikkalaisiin kirjoituksiin ei sisälly mitään, joka poistaisi tuon lain. – 1. Moos. 9:5, 6.

On siksi ilmeistä, että murha on kielletty myös kristityiltä. Apostoli Paavali kirjoittikin, että ne, jotka ovat ”täynnä kateutta, murhaa” ja muuta sellaista, ”ovat kuoleman ansainneet”. Ja apostoli Johanneksen kirjoitukset osoittavat, että tappaminen estää kristittyä saamasta iankaikkista elämää ja aiheuttaa hänelle tuhon ”toisessa kuolemassa”. – Room. 1:29, 32; 1. Joh. 3:15; Ilm. 21:8.

On herätetty kysymys sen suhteen, mikä on laillista tappamista ja mikä on murhaamista. Eläkkeellä oleva amerikkalainen prikaatinkenraali, joka on nyt lainopin professori Columbia-yliopistossa, esittikin kysymyksen siitä, onko ”mitään merkityksellistä eroa tappaa sylivauva lentokoneesta käsin tai ampua jalkaväen sotilas suorasuuntauksella”. Hän huomautti, että ”toisen maailmansodan aikana monia tuhansia pienokaisia poltettiin kuoliaaksi Berliinissä, Tokiossa, Hampurissa ja muissa viholliskaupungeissa, ja niitä pidettiin ilman muuta laillisina sotatoimina”. Hän jatkoi sitten tehden eron lentokoneista pudotetuilla pommeilla aiheutetun pienokaisten ja muiden siviilien tappamisen sekä niiden välillä, jotka sotilaat olivat ampuneet. – New York Times, 10.1.1970.

Mutta mitä Jumalan sana sanoo? Se ei tee eroa noiden kahden välillä. Menneinä aikoina Israelin kansa tosin toimi Jumalan teloittajana hävittäessään jumalattomat, turmeltuneet kanaanilaiset, mutta mikä kansa nykyään voi osoittaa saaneensa Jumalalta tehtävän toimia hänen teloittajanaan? Jehova Jumalalla, elämän Antajalla, on yksin oikeus sanoa, millaisissa olosuhteissa voidaan riistää ihmiselämää.

Tietysti monet eivät koskaan ajattelisi käyttävänsä ampuma-asetta tai pudottavansa pommia. Voisivatko sellaiset ihmiset siitä huolimatta olla verivelkaisia Jumalan edessä tietämättäänkin? Kyllä. Kuinka niin?

Jumalan Moosekselle antama laki auttaa meitä ymmärtämään asiaa. On totta, ettei lakikokoelmaa annettu kristityille, mutta siitä huolimatta sen ihmiselämää koskeva katsantokanta perustuu terveille, oikeudenmukaisille ja järkeville periaatteille, jotka ovat ikuisesti voimassa.

Esimerkiksi on herätetty kysymys siitä, milloin sikiö voidaan katsoa eläväksi ihmiseksi. Vaikka ihmisen lait ovat tässä kohdin ristiriitaisia, Jumalan Israelille antama laki teki selväksi, että minkä ikäinen sikiö tahansa katsottiin ihmissieluksi. Jos äidiltä väkivalloin riistettiin hänen syntymätön lapsensa, rangaistuksena oli elämä elämästä. Abortit olisivat näin ollen murha. – 2. Moos. 21:22, 23.

Lisäksi Mooseksen lain mukaan rikollisesta laiminlyönnistä aiheutunut kuolema aikaansai verivelan, ja se oli johdonmukaista. Jos esimerkiksi härkä lävisti miehen kuoliaaksi, härkä tapettiin. Mutta jos sen omistaja tiesi, että hänen härkänsä oli vaarallinen eikä pitänyt sitä kahlittuna, niin sekä härkä että sen omistaja maksoivat siitä hengellään. Samoin laki vaati, että kun mies rakensi talon, hänen piti rakentaa matala muuri sen tasaisen katon reunoille. Jos hän ei tehnyt siten, ja katolla kävellyt putosi ja sai surmansa, omistajaa syytettiin verivelkaisuudesta. – 2. Moos. 21:28, 29; 5. Moos. 22:8.

Tähän sisältynyt periaate liittyy suoranaisesti nykyiseen autojen käyttöön. Jos ajaja tappaa jonkun autollaan siksi, että hän ajaa liian lujaa, huolimattomasti tai huimapäisesti tai koska hän on huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alainen, niin silloin hänelle aiheutuu verivelka Jumalan silmissä.

Tapa, jolla tahtomattaan voi tulla verivelkaiseksi, on yhteiskunnan vastuuperiaate. Jos joku kuuluu uskonnolliseen järjestöön, joka on vuodattanut verta menneinä aikoina, tai ehkä siunaa ne, jotka vuodattavat viatonta verta, niin silloin hän yhteytensä perusteella siihen tulee osalliseksi sen verivelasta. Raamattu osoittaakin, että koko Benjaminin heimoa pidettiin vastuullisena erään naisen kuolemasta, koska he kieltäytyivät luovuttamasta hänen murhaajiaan rangaistusta varten. – Tuom. 20:8–48.

Se, että tämä periaate soveltuu myös nykyään, käy ilmi Jumalan käskystä, joka koskee Suureksi Babyloniksi kutsuttua väärän uskonnon maailmanmahtia. Jumalan enkeli kehottaa Ilm. 18:4:ssä: ”Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.” Väärän uskonnon maailmanmahti on tosiaankin syyllistynyt moniin vääryyksiin. Jumalan enkeli sanoo: ”Hänestä on löydetty . . . kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut.” (Ilm. 18:21, 24) Niiden, jotka eivät halua Jumalan havaitsevan heitä syyllisiksi, täytyy erota kaikista uskonnollisista järjestöistä, jotka eivät opeta eivätkä noudata hänen Sanassaan Raamatussa esitettyjä käskyjä.

Kristityt voivat tulla vielä eräällä tavalla verivelkaisiksi, nimittäin vihaamalla kristittyä lähimmäistään. On totta, että tietynlainen viha on täysin sopivaa. Jehovan palvelijoita käsketään esimerkiksi ’vihaamaan pahaa’ ja myös ’kammomaan pahaa’. Psalmista Daavid kirjoittikin Jehova Jumalan hyväksymänä: ”Herra, enkö minä vihaisi niitä, jotka sinua vihaavat, enkö inhoaisi niitä, jotka sinua vastustavat?” Kaikki sellainen viha on sopivaa, koska se perustuu periaatteeseen eikä voimakkaaseen tunteeseen, vanhurskaudenrakkauteen eikä itsekkyyteen. Sitä paitsi sellainen, joka siten vihaa Jumalan vihollisia, tyytyy odottamaan, että Jumala hävittää viholliset. – Ps. 97:10; Room. 12:9; Ps. 139:21, 22.

Mutta jos kristitty vihaa lähimmäistään, niin se on lähellä hänen tappamistaan, kuten apostoli Johannes osoittaa: ”Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.” (1. Joh. 3:15) Sillä, joka vihaa kristittyä veljeään, on itse asiassa murha sydämessään, sillä hän haluaa hänelle pahaa, mikä on vastoin Jehovan päätöstä siunata sellaiset, jotka uskovat hänen Poikaansa. Jokaisen kristityn tulee sen vuoksi tutkia sydäntään ja juuria pois kaikki viha tai katkeruus, jota hänellä saattaa olla sydämessään kristittyä lähimmäistään kohtaan. Hänen tulisi rukoilla sitä vilpittömästi ja tehdä kaikki voitavansa voittaakseen sellaisen tunteen.

Epäilemättä käsky olla riistämättä toisen elämää on paitsi ajankohtainen ja nykyajan kristittyjä sitova myös kauaskantoinen ja laajasisältöinen.