Viides luterilainen yleiskokous
Herätkää!-lehden Ranskan-kirjeenvaihtajalta
LUTERILAINEN maailmanliitto piti viidennen yleiskokouksensa 14.–24. heinäkuuta Evianissa, ranskalaisessa kylpyläkaupungissa Genevenjärven rannalla. Kokouksessa oli läsnä 210 valtuutettua, jotka edustivat monia luterilaisia kirkkoja eri puolilta maailmaa. Euroopan maista tuli 112, Pohjois-Amerikasta 33, Afrikasta 27, Aasiasta 27 ja latinalaisesta Amerikasta 11. Näiden virallisten valtuutettujen mukana oli 131 neuvonantajaa ja tarkkailijaa.
Luterilaisuutta on sanottu kristikunnan ”vanhimmaksi ja suurimmaksi ei-roomalaiskatoliseksi, ei-ortodoksiseksi” uskonnoksi, ja sen jäsenmäärä on arviolta 70–80 miljoonaa, joista useimmat asuvat Saksassa, Skandinaviassa ja Amerikan Yhdysvalloissa. Luterilainen maailmanliitto edustaa kahta kolmattaosaa luterilaisista kirkoista noin neljässäkymmenessä maassa.
Maailmanliiton kokous Evianissa alkoi huonoissa merkeissä. Ensin Itä-Saksa kieltäytyi antamasta lupaa sen pitämiseksi Weimarissa. Sitten valittiin Pôrto Alegre Brasiliasta, mutta poliittisista syistä päätettiin lopulta, että ajankohta ei olisi sopiva tuossa maassa kokoontumista varten, ja niin tehtiin viime hetkellä järjestelyt kokouksen pitämiseksi Ranskassa. Tämä loukkasi kuitenkin Brasilian kirkkoa, joka kieltäytyi lähettämästä valtuutettuja ja lähetti vain kaksi tarkkailijaa.
Tyytymättömyyden ja epäsovun merkit huolestuttivat näin alusta pitäen kokousta. Kun Frederick A. Schiotz, Luterilaisen maailmanliiton amerikkalainen presidentti, piti avauspuhettaan, niin noin neljäkymmentä nuorta valtuutettua, joilla oli mustat käsivarsinauhat, nousi seisomaan ja protestoi äänettömästi. Kokouksen jälkeen he selittivät mielenosoituksensa syytä seuraavasti: ”Euroopan ja Amerikan [luterilaisten] kirkkojen johtajat tekivät kehitysmaiden edustajia kuulematta päätöksen kokouksen pitämisestä Evianissa eikä Brasiliassa.” Osoittaen, missä määrin luterilaiset kirkot olivat jakaantuneet tämän kysymyksen suhteen pariisilainen päivälehti Le Monde huomautti etusivun kirjoituksessa: ”Jos kokous olisi pidetty Brasiliassa, niin monet olisivat jääneet pois. Esimerkiksi saksalaiset ja Skandinavian valtuuskunnat olisivat varsin todennäköisesti jääneet tulematta.” – 16.7.1970.
Kokouksen teemana oli ”Lähetettyinä maailmaan”. Esityslistan pääaiheet olivat seuraavat: esteet evankeliumin levittämiselle, ekumenia ja ykseyden ongelma, osallistuminen nyky-yhteiskuntaan ja yhteisvastuu siitä, rauha ja nälkä maailmassa.
”Tyytymättömyys ja huono omatunto”
Sitä mukaa kuin kokouksen yksitoista päivää kuluivat, pettymyksen ja tyytymättömyyden tunne voimistui valtuutetuissa, nimenomaan nuorissa. Tämä tunne heijastui konferenssia koskevien uutisten otsikoista. Seuraavassa on muutamia poimintoja kahdesta arvostetusta ranskalaisesta sanomalehdestä: ”Luterilaisen maailmanliiton viides kokous avattiin eilen Evianissa monen ahdistuksen jälkeen” (Le Figaro, 15.7.); ”Nuoret valtuutetut väittävät Luterilaisen maailmanliiton toimintaperiaatteita vääriksi” (Le Monde, 16.7.); ”Ekumeniset ongelmat huolestuttavat Luterilaisen maailmanliiton valtuutettuja” (Le Figaro, 17.7.); ”Nuorten luterilaisten valtuutettujen hiljainen mielenosoitus kongressipalatsin edessä Evianissa” (Le Figaro, 18/19.7.); ”Kirkon valtuutetut katsotaan edustuskelvottomiksi Luterilaisessa maailmankokouksessa” (Le Monde, 22.7.); ”Luterilaiset koettavat voittaa pidättyvyytensä poliittisten ja sosiaalisten ongelmien suhteen.” – Le Monde 26/27.7.
Kokouksen loppupuolella luterilaisen maailmanliiton ranskalainen pääsihteeri André Appel luetteli seuraavat ratkaisemattomat ongelmat: 1) kysymys niin sanotusta evankeliumin ”pystysuorasta ulottuvuudesta” (ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta); 2) osa, mikä kirkolla tulisi olla politiikassa, etenkin universaalisella kirkolla, jonka ristiriitaiset kansalliset edut ja mielipide-erot ovat pakottaneet vaikenemaan; 3) missä määrin kirkko voi ja missä määrin sen pitäisi osoittaa yhteisvastuuta kärsiviä kohtaan (jotka taistelevat vapauden ja vallankumousten puolesta) ja 4) Luterilaisen maailmanliiton määritteleminen yhteisönä.
Pastori Marc Lienhard luterilaisesta ekumeenisen tutkimuksen instituutista Strasbourgista Ranskasta sanoi suorasukaisesti, että kokous rohkeni näyttää ”kirkolliselta nukketeatterilta, jossa lankoja vedetään yksinkertaisesti valtuutettujen pelastumishalun mukaan”.
Le Monde esitti seuraavan kommentin: ”Tyytymättömyys ja huono omatunto – nämä ovat hallitsevat tunteet niillä noin 250 valtuutetulla, jotka osallistuvat Luterilaisen maailmanliiton kokoukseen Evianissa.” Eräässä lehdistötilaisuudessa mainitsi muuan nuorisovaltuutettujen edustaja: ”Me emme odota tältä kokoukselta yhtään mitään.”
Siitä huolimatta kokouksen sihteeristö kirjoitti riisikaupalla muistioita ja raportteja. Eräs valtuutettu huomautti: ”Neljä evankelistaa tarvitsi vain muutaman sivun kirjoittaakseen muistiin sen sanoman, jota Jeesus julisti julkisen elämänsä kolmen vuoden aikana, kun sen sijaan Evianin mietinnöt ovat täyttäneet kymmeniätuhansia monistettuja sivuja.”
Eräässä vaiheessa ryhmä nuorisovaltuutettuja osoitti mieltään kokoussalin edessä, repi raporttiluonnoksia, heitti niitä paperikoreihin ja selitti: ”Me tekisimme viisaammin, jos tunnustaisimme olevamme kyvyttömiä ilmaisemaan itsemme selvästi sen sijaan, että hokisimme niin paljon tyhjiä sanoja.” Selostaessaan samaa tapahtumaa Le Monde lisäsi: ”Älkää erehtykö! Nämä Evianin mielenosoittajat eivät ole kapinallisia. Monet heistä ovat pappien poikia ja teologian opiskelijoita.” – 22. heinäkuuta.
Yhteenvedossaan viidennestä luterilaisesta yleiskokouksesta Le Figaro kirjoitti: ”Pitkä raportti kokouksen ja jaostojen mietinnöistä korostaa ennen kaikkea eri luterilaisten kirkkojen välisiä eroavaisuuksia . . . ja esittää toivomuksen, että hedelmällisempi neuvottelu niiden välillä johtaisi yhteyteen, joka perustuisi yhteen kasteeseen, yhteen Herran ehtoolliseen ja yhteen Pyhään Raamattuun.” – 24. heinäkuuta.
Selostuksessa suositellaan myös, että neuvottelu laajennettaisiin käsittämään myös reformoidut (kalvinistiset) kirkot, roomalaiskatolisen kirkon, anglikaanisen kirkon sekä ortodoksiset kirkot. Aktiivisempaa kanssakäymistä Kirkkojen maailmanneuvoston kanssa ehdotettiin. Lopuksi raportti korosti voimakkaasti tarvetta lisätä yhteyksiä metodisteihin, baptisteihin, helluntailaisiin, vieläpä ateisteihinkin paremman yhteisymmärryksen saavuttamiseksi näiden välillä!
”Suoko historia meille riittävästi aikaa?”
Puhuessaan Evianissa sovinnon etsimisen tarpeellisuudesta kristikunnan kanssa ja erikoisesti roomalaiskatolisen kirkon ja luterilaisten kirkkojen välillä tohtori Kent S. Knutson, Wartburgin teologisen seminaarin rehtori, Dubuquesta Iowasta Yhdysvalloista kysyi: ”Suoko historia meille riittävästi aikaa?”
Ilmeisesti Knutson aavistaa, että aika on päättymässä kristikunnalta. Hän on oikeassa. Verrattaessa nykyhistoriaa Raamatun ennustuksiin havaitsemme näin olevan. Kristikunnan kirkkojen täytyy toimia nopeasti, jos ne toivovat voivansa yhtyä ennen kuin historia – Jumalan säätämä historia – saavuttaa heidät. On kuitenkin varsin vähän merkkejä vilpittömästä tahdosta voittaa ne esteet, jotka erottavat kirkot toisistaan ja keskenään.
Puhuessaan viidennessä luterilaisessa yleiskokouksessa kardinaali Willebrands luetteli esteitä, jotka ovat luterilaisen ja roomalaiskatolisen kirkon ykseyden tiellä, ja mainitsi pappeuden, paavin arvovallan, paavin erehtymättömyyden, neitsyt Marian aseman jne. Hän myönsi, että joittenkin näiden kiistakysymysten suhteen ”vastakkaiset mielipiteet ovat käyneet entistä ilmeisemmiksi”.
Tohtori Tödt, Heidelbergin yliopiston teologian professori Saksasta, sanoi Evianissa ykseyden toivosta protestanttisten kirkkojen keskuudessa: ”Kirkkojen maailmanneuvoston jäsenten keskuudessa voidaan myös havaita taannehtivaa liikettä. Tyytymättöminä niihin tuloksiin, mitkä on saavutettu ensimmäisen kymmenen vuoden aikana, monet näistä kirkoista palaavat takaisin paikalliseen tai alueelliseen eristäytyneisyyteensä.”
Luterilainen kirkko itse on varsin jakautunut. Kuten tässä viidennessä yleiskokouksessa nähtiin, luterilaiseen maailmanliittoon ryhmittyneet kirkot ovat kaukana ykseydestä. Lisäksi noin kaksikymmentä miljoonaa luterilaista kuuluu sellaisiin luterilaisiin kirkkoihin, jotka kieltäytyvät liittymästä Maailmanliittoon. On sanottu, että ”Ruotsissa on eräs luterilainen kirkko, joka on kanssakäymisessä Englannin kirkon kanssa, mutta kieltäytyy yhteistyöstä toisten luterilaisten kirkkojen kanssa”. – Le Monde, 26/27.7.
”Onko Kristus jaettu?” (1. Kor. 1:13) Varmasti ei! Jos sinä siis kuulut jakautuneeseen kirkkoon, joka on osa jakautuneesta kristikunnasta, niin eikö sinun ole aika etsiä Kristuksen tosi seurakuntaa muualta? ’Suoko historia sinulle riittävästi aikaa’ sen tekemiseen?
Vetoomus vilpittömille luterilaisille
Kyllä, mutta aikaa ei ole hukattavissa. Mitä sinun siis pitäisi tehdä? Etsi tosi kristillisyyttä, joka ’perustuu yhteen Pyhään Raamattuun’. Paradoksaalista kyllä, kardinaali Willebrands antoi Lutherille seuraavan tunnustuksen Evianissa: ”Luther teki aikanaan huomattavan palveluksen tekemällä Raamatusta kristillisen teologian ja elämän lähtökohdan.” Ja luterilaisuutta koskevassa kirjoituksessaan Britannica-tietosanakirja (Encyclopædia Britannica, 1965, 14. osa, s. 447) sanoo: ”Luterilaisen teologian muodollinen periaate on siitä kiinni pitäminen, että kanoniset Kirjoitukset ovat kristillisen uskon ja käytännön ainoa lähde ja normi.”
Mutta kun roomalaiskatoliset ja luterilaiset oppineet kohtasivat heinäkuussa 1965 Baltimoressa Yhdysvalloissa, he sanoivat yhteisessä julkilausumassaan: ”Me tunnustamme yhteisen Nikean uskontunnustuksen.” Nikean uskontunnustus selittää kuitenkin arvoituksellista kolminaisuusoppia, jota ei esitetä missään kohdassa Raamatussa. Eräs luterilainenkin teologi, professori N. Leroy Norquist, myönsi: ”Kolminaisuusopista ei voi ’päästä perille’ . . . Miehet, jotka laativat sen, suunnittelivat sen aseeksi kerettiläisyyttä vastaan . . . sellaisella tavalla, että he saattoivat lopuksi sanoa: ’Ellet usko siihen, et ole tosi uskova.’” (The Lutheran, 15.6.1960, s. 11, 12) Kumpaan sinä siis uskot, Nikean uskontunnustukseen vai Raamattuun? Valinta on väistämätön.
Toinen luterilaisten kirkkojen perusoppi on Augsburgin tunnustus. Tämä uskontunnustus väittää, että ”Kristus on . . . tuleva . . . tuomitsemaan jumalattomat ja perkeleet helvettiin ja iankaikkiseen rangaistukseen”. Kanoniset Kirjoitukset sanovat kuitenkin: ”Synnin palkka on kuolema.” (Room. 6:23) Uskotko Augsburgin tunnustukseen vai Raamattuun? Sinun täytyy valita, ja määräaika on kulumassa loppuun!
Vuosi 1970 sattuu olemaan Lutherin ensimmäisten uskonpuhdistustutkielmien ”Saksan kansan aatelille” ja ”Kirkon Baabelin vankeudesta” julkaisemisen 450. juhlavuosi. ”Kirkolla” Luther tarkoitti roomalaiskatolista kirkkoa. Valitettavasti luterilaisetkin kirkot ovat lakanneet pitämästä ’kiinni siitä, että kanoniset Kirjoitukset ovat kristillisen uskon ja käytännön ainoa lähde ja normi’ ja osoittavat olevansa osa babylonilaisten uskontojen maailmanmahdista, jota profeetallisesti sanotaan ”Suureksi Babyloniksi”. Viimeaikaiset tapahtumat ja Raamatun ennustukset osoittavat, että tämä väärän uskonnon maailmanmahti kiirehtii kohti loppuaan. Historia ei anna sille aikaa yhtyä säilyäkseen. Babylonin täytyy hävitä! Mutta sinun ei tarvitse tuhoutua sen mukana. Raamattu sanoo: ”Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.” – Ilm. 17:1–5; 18:1–5.
Ota vastaan apu! Kirjoita tämän lehden julkaisijoille ja pyydä ilmaista kuuden kuukauden Raamatun kotitutkistelua. Jehovan todistajat auttavat jo satojatuhansia ihmisiä rakentamaan uskonsa Pyhälle Raamatulle ”kristillisen uskon ja käytännön ainoana lähteenä ja normina”.