Avioliiton koulusta oppiminen
NUORILLE on tarjolla monia kursseja, joiden tarkoitus on valmistaa heitä avioliittoon. Niitä voitaisiin kutsua avioliittokouluiksi. Mutta jokainen kypsä naimisissa oleva ihminen, joka voi katsella asioita objektiivisesti, myöntää, että itse avioelämästä on myös paljon opittavaa. Sitä voitaisiin siis kutsua avioliiton kouluksi.
Ei niin, että kokemus avioliitossa olisi paras opettaja. Ei lainkaan. Jumalan sana on paras opettaja. Jumalan puhemiehenä Jobille toiminut Elihu sanoikin: ”Kuka on hänen [Jumalan] kaltaisensa opettaja?” (Job 36:22) Avioliitossa on kuitenkin lukemattomia tilaisuuksia soveltaa Jumalan sanassa opetettuja lakeja ja periaatteita. Tämä auttaa näkemään niiden arvon, niiden järkevyyden, niiden oikeudenmukaisuuden ja niiden viisauden.
Kun kaksi ihmistä todella rakastaa toisiaan ja haluaa avioliittonsa onnistuvan, niin he voivat oppia paljon saamistaan yhteisistä kokemuksista. Hyvällä syyllä on sanottu, että ”kuherruskuukaudet ovat lyhyitä sopeutumiskausia, avioliitot pitkiä sopeutumiskausia”. Sopeutumaan oppimisen voitaisiin sanoa olevan yksi suurimmista avioliitossa opittavista läksyistä. Mutta kuten tiedemiehet ovat havainneet, ihmisen sopeutumiskyky on melkein rajaton.
Rakastunut nuori kuvittelee avioliiton olevan ruusuilla tanssimista. Ja sellaiseksi se hyvinkin saattaa osoittautua. Mutta silloinkin, kun niin on, muista, että ruusuissa on piikkejä. Kun avioliitossa näyttää olevan enemmän piikkejä kuin ruusuja, jotkut saattavat haluta purkaa avioliittonsa. Mutta Jeesuksen Kristuksen sanojen mukaan vain aviorikos antaa syyttömälle pätevän perusteen pyytää avioeroa ja oikeuden mennä uudelleen naimisiin. – Matt. 19:8, 9.
Vaikka avioliitossa kahdesta ihmisestä tulee ikään kuin yhtä lihaa, niin paitsi että he ovat eri sukupuolta myös heidän luonteensa voivat olla vastakkaisia. He saattavat suhtautua asioihin eri tavalla: toinen järkiperäisesti, toinen tunteellisesti. Lisäksi heikkoudet tai rajoitukset voivat toisinaan aiheuttaa jossain määrin ärtymystä ja pettymyksiä. Ajankohtakin voi vaikuttaa asiaan. Kaksi ihmistä ei aina halua samaa asiaa samaan aikaan.
Raamattu, avioliiton oppikirja
Jehova Jumala, avioliiton Alkuunpanija, on myös varannut avioliiton oppikirjan, Sanansa Raamatun. Siinä kerrotaan, että Jumala teki miehen ja vaimon toistensa täydennykseksi eikä kilpailemaan toistensa kanssa: ”Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.” – 1. Moos. 2:18.
Avioliitossa miehellä on siis tilaisuus oppia olemaan todellinen mies, luja, luotettava, suojeleva, johdon ottava, huoltaja ja oppia rakastamaan ja hellästi vaalimaan vaimoaan. Toisaalta vaimolla on tilaisuus oppia naisen osa, olemaan täydennys. Tähän liittyy alistuvaisuus, sillä kuten Jumalan sana sanoo, ”ei . . . miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten”. Kuitenkin miestä käsketään rakastamaan vaimoaan kuin omaa ruumistaan. – 1. Kor. 11:9; Ef. 5:33.
Raamatun periaatteiden käyttökelpoisuus voidaan nähdä siitä, että kerran toisensa jälkeen rikkoutumaisillaan olevat avioliitot on pelastettu avioerolta näitä periaatteita noudattamalla. Esimerkiksi Bermudassa oli aviovaimo, jonka avioliitto oli ajautumaisillaan karille, kun eräs Jehovan todistaja tuli käymään hänen luonaan. Saatuaan raamatuntutkistelun avulla raamatullisen näkemyksen aviomiehen ja vaimon osasta hänellä on nyt onnellinen suhde aviomieheensä. Samoin Tanskassa kaksi todistajaa tapasi talosta-taloon-työssään naisen, joka oli valmis eroamaan aviomiehestään, vaikka heillä oli kolme pientä lasta. Molempia kehotettiin soveltamaan Raamatun periaatteita avioiittoonsa, minkä ansiosta heidänkin avioliittonsa pelastui. Myös he ovat nyt onnellisia yhdessä. Samaten Ranskassa oli perheenäiti, joka oli valmis jättämään aviomiehensä tämän runsaan juopottelun ja väkivaltaisten raivonpuuskien takia. Raamatun periaatteet pelastivat tämänkin avioliiton ja saivat aikaan onnellisen perheen.
Raamattu antaa yksityiskohtaisia neuvoja naimisissa oleville. Se kehottaa vaimoja olemaan vaatimattomia, kieltää heitä korostamasta liikaa ulkonaista olemustaan ja juoruamasta. Se neuvoo aviomiehiä kohtelemaan vaimoaan taidollisesti, tiedon mukaan, ’osoittamaan hänelle kunnioitusta’, koska hän on heikompi astia. Se käskee myös sekä aviomiehiä että vaimoja täyttämään aviovelvollisuutensa toisiaan kohtaan. – 1. Piet. 3:1–7; 1. Kor. 7:3–7; 1. Tim. 2:9, 10; 5:13.
Oppiminen kestämään
Miten avioliitto vai auttaa Raamatun periaatteiden oppimisessa? Esimerkiksi pitämällä avioliiton onnistumista velvollisuutenaan ja muistamalla, että on luvannut pysyä avioliitossa ’niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin’, voi hyvinkin oppia kestävyyden ominaisuutta, jota kaikki kristityt tarvitsevat. Guadeloupen saarella oli mies, jota hänen epäuskoinen vaimonsa ankarasti vastusti hänen Jehovan palvelijaksi tulonsa takia. Lannistaakseen ja estääkseen miestään käymästä todistajien kokouksissa vaimo ei valmistanut hänelle aterioita eikä pessyt, silittänyt eikä korjannut hänen vaatteitaan. Moneen päivään hän ei puhunut miehelleen sanaakaan. Mies kykeni kuitenkin kestämään tuon kaiken kehittämällä kestävyyden ominaisuutta ja etsimällä Jehovalta apua rukouksessa. Kuinka kauan? Parikymmentä vuotta, jonka jälkeen vaimo vähitellen sai sydämenmuutoksen. Nyt mies iloitsee siitä, että hän kesti ja että hänen vaimollaan ja hänellä on yhteinen toivo Jumalan valtakunnasta.
Eräs amerikkalainen mies alkoi kiinnostua Raamatun tutkimisesta. Hänen vaimonsa, jota hän suuresti rakasti, vastusti häntä erittäin määrätietoisesti ja väkivaltaisestikin. Koska mies ei halunnut avioliittonsa särkyvän, hän kesti. Ja mitä hän kestikään! Hänen vaimonsa ärsytti häntä, kun hän halusi tutkia Raamattua, ja piti häntä valveilla öisin uuvuttaakseen hänet. Hän teeskenteli olevansa sairas ja saattoi hänet melkein vararikon partaalle lääkärinlaskuillaan. Hän uhkasi myös polttaa heidän talonsa ja tehdä itsemurhan, ellei hänen miehensä lakkaisi tutkimasta todistajien kanssa. Sitten hän alkoi heittää astioita hänen päälleen. Lopulta hän kuitenkin muuttui ja niin paljon, että sekä hän että hänen aviomiehensä kastettiin todistajiksi samalla kertaa. Oppiko mies jotain avioliitostaan? Aivan varmasti hän oppi kestävyyttä, pitkämielisyyttä ja itsehillintää!
Oppiminen turvautumaan enemmän Jehovaan
Moni naimaton pelkää avioliittoon liittyviä velvollisuuksia ja lisätaakkoja. Eräässä mielessä näitä voitaisiin kuitenkin pitää avioliiton hyvänä puolena, sillä ihminen voi kasvaa henkisesti omaksumalla velvollisuuksia. Kun velvollisuudet lisääntyvät, niin järkevä kristitty oppii turvautumaan aina enemmän Jehovaan. Ja koska hän ei voi ennustaa tulevaisuutta, hänen täytyy jättää se Jehovan käsiin.
Romanttinen nuori ihminen voi odottaa, että hänen aviopuolisonsa ymmärtää häntä täysin, niin että hän voi kaikkina aikoina uskoutua hänelle ja saada häneltä apua taakkojensa kantamisessa. Mutta näin ei välttämättä ole asian laita. Toisinaan hän ei ehkä saa osakseen myötätuntoista ymmärtämystä, koska hänen taakkansa voivat olla sellaisia, että toinen ei pysty niitä ymmärtämään, tai ne voivat olla sen luonteisia, ettei niitä voi paljastaa. Hän oppii, että naimisissa olevankin on tarpeellista ’heittää kaikki huolensa Jehovalle, koska hän huolehtii häntä palvelevista’. – 1. Piet. 5:7, Um.
Kun voi tehdä siten, voi sanoa niin kuin erittäin onnellisessa avioliitossa oleva isä, jolla on kolme oivaa lasta: ”Jos minulla naimattomana ollessani olisi ollut edes jonkinlainen käsitys avioliiton mukanaan tuomista velvollisuuksista, ongelmista, koettelemuksista ja pettymyksistä, en olisi ottanut sitä askelta. Mutta olen erittäin iloinen, etten tiennyt niistä, sillä silloin minulla ei olisi ollut rakastavan, uhrautuvaisen ja uskollisen vaimon sekä kolmen herttaisen, hyvin käyttäytyvan ja onnellisen lapsen mukanaan tuomia siunauksia.”
Oppiminen olemaan järkevä
Myös järkevyys on ominaisuus, jonka naimisissa oleminen voi opettaa – jos haluaa opetusta. Usein se merkitsee halukkuutta antaa myöten. On kiinnostavaa, että se kreikkalainen sana, joka on käännetty ”järkeväksi” Jaak. 3:17:ssä (Um), jossa sanotaan: ”Ylhäältä tuleva viisaus on . . . järkevä”, on epiekees’ ja merkitsee kirjaimellisesti ’myöntyväistä’.
Aviomiehellä ja vaimolla voi olla erilainen maku tai mieltymys musiikin suhteen. Toinen saattaa pitää enemmän klassisesta musiikista, toinen viihdemusiikista; toinen saattaa haluta sen kuuluvan hiljaa, toinen taas äänekkäästi. Varmasti on sellaistakin musiikkia, joka miellyttää molempia. Tai voi olla kyse lomasta. Mies saattaa haluta mennä nähtävyyksiä katselemaan, kun taas vaimo voi haluta viettää ajan vanhempiensa luona. Lomanviettotapojen vuorotteleminen tai jokin muu järjestely osoittaisi järkevyyttä, kun kumpikin antaa myöten.
Järkevyys näyttäisi myös osoittavan, että yleensä pelkkien mielitekojen tulisi väistyä käytännöllisempien näkökohtien tieltä. Vaimo saattaa mieluummin syödä ravintolassa, mutta mies pitää parempana syödä kotona kustannusten takia. Ehkä heillä ei ole varaa syödä usein ravintolassa, mutta heillä voi olla mahdollisuus siihen aika ajoin. Järkevyys ei merkitse sitä, että antaa periksi koko ajan, eikä sitä, että pitää oman päänsä koko ajan. Näyttäisi parhaalta olla vaatimatta jotain nautintoa, jos se todella merkitsee toiselle kärsimystä. Sellainen ei olisi järkevää eikä rakkaudellista.
Nöyryys – yksi opetus
Yksi ominaisuus, jonka voi oppia avioliitossa, on nöyryys. Jos vaimo naimattomana ollessaan ei asunut isänsä talossa, hän oli suuressa määrin riippumaton, vapaa tekemään omat ratkaisunsa. Mutta naimisissa olevana naisena hänen tarvitsee alistua aviomiehensä johtoon. Jos hän oppii alistumaan, ei vastahakoisesti, vaan halukkaasta sydämestä, niin hän todella oppii nöyryyttä. Hän on saattanut olla nöyrä aikaisemminkin, mutta jatkuva alamaisuus aviomiehelle vaatii vielä enemmän nöyryyttä.
Aviomieskin voi oppia nöyryyttä avioliitossa. Hän voi ylpeillä joistakin taidoista tai tiedoista ja havaitseekin, että hänen vaimonsa on häntä etevämpi noissa suhteissa. Tai hänen vaimonsa saattaa nolata hänet tekemällä jonkin suuren tyhmyyden toisten seurassa. Nöyryys auttaa miestä, niin ettei hän suhtaudu sellaisiin pikkuseikkoihin liian vakavasti. Tosiaankin, avioliittonne takia ”pukeutukaa . . . keskinäiseen nöyryyteen”. – 1. Piet. 5:5.
Kasvaminen epäitsekkyydessä
Naimisissa olevien on todella syytä kasvaa epäitsekkyydessä. Avioliitto tuo mukanaan monia tilaisuuksia osoittaa epäitsekkyyttä ja suo runsaasti palkintoja sitä ilmentäville. Perityn epätäydellisyyden takia ihmisellä on taipumus olla itsekäs, ajatella ensin itseään. Mutta toisen ajatteleminen ensiksi on todiste rakkaudesta. Raamattu kiinnittää aviomiesten huomion Jeesuksen Kristuksen esimerkkiin, kun hän antoi elämänsäkin morsiamensa, kristillisen seurakunnan, edestä. Se oli morsiamen rakastamista enemmän kuin itseään. Hän sanoi, että antamisessa on enemmän onnea kuin saamisessa, ja jokainen onnellisessa avioliitossa oleva aviopari voi vahvistaa sen todeksi. Kuten on sattuvasti sanottu, avioliitto ei ole pelkästään järjestely omien makusilmujensa miellyttämiseksi ja tyydyttämiseksi, vaan se varaa myös tilaisuuden miellyttää ja tyydyttää toisen makusilmuja. – Ef. 5:25; Apt. 20:35.
Apostoli Paavali tähdensi tätä periaatetta, kun hän neuvoi aviomiehiä sanoen: ”Joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä.” (Ef. 5:28, 29) Siitä ei päästä mihinkään. Aviomies ja vaimo ovat niin läheisesti yhdessä – he elävät yhdessä, syövät yhdessä, rentoutuvat yhdessä jne. –, että toisen henkinen, tunneperäinen ja fyysinen tila vaikuttaa varmasti toiseen. Jos siis aviomies pyrkii viisaasti ja rakkaudellisesti tekemään vaimonsa onnelliseksi ja onnistuu siinä, niin vaimon onnellisuus pakostakin tarttuu häneen.
Ja tietysti päinvastainenkin pitää paikkansa. Kun vaimo viisaasti ja rakkaudellisesti yrittää tehdä aviomiehensä tyytyväiseksi ja onnelliseksi ja onnistuu siinä, niin miehen onnellisuus pyrkii tarttumaan häneen.
Jumalan sana varoittaa: ”Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” (Gal. 6:7) Onko jompikumpi puolisoista välinpitämätön tai tunteeton, sokea toisen tarpeiden, ongelmien, tunteiden, toiveiden tai hyvinvoinnin suhteen? Jos näin on, niin vaikka se, jota vastaan syntiä tehdään, kärsii, kuitenkin ennemmin tai myöhemmin syyllisen eli rikkovan on myös maksettava siitä. Se saattaa johtaa kireisiin suhteisiin, toisen osapuolen välinpitämättömyyteen ja tunteettomuuteen, tai seurauksena saattaa olla vakavia psykosomaattisiakin vaikutuksia. – 2. Kor. 9:6.
Jeesus sanoi Pietarille, ettei hänen tule antaa anteeksi ainoastaan seitsemän kertaa vaan 77 kertaa. Aviosuhteessa olevan täytyy ehkä antaa anteeksi vielä useammin. Sen tekemisestä koituu onnea sekä sille, joka antaa anteeksi, että sille, joka saa anteeksi. – Matt. 18:21, 22, Um.
Avioliitto on tosiaankin koulu, josta voi oppia paljon. Siinä on monia tilaisuuksia soveltaa Raamatun periaatteita, ja se auttaa hankkimaan aina lisää viisautta vuosien varrella. Ne, jotka toimivat siten, palkitaan runsaasti mielenrauhalla, tyytyväisyydellä ja onnellisuudella sekä ennen kaikkea avioliiton Alkuunpanijan Jehova Jumalan hyväksynnällä.