”Millainen muutos!”
Herätkää!-lehden Islannin-kirjeenvaihtajalta
MAAILMASSA tapahtuu lukuisia muutoksia. Islannissa kuten muuallakin ihmiset ovat puhuneet niistä. Jos vanhemmat ihmiset vaihtaisivat ajatuksiaan nuoremman sukupolven kanssa, keskustelu saattaisi sujua seuraavanlaisesti:
”Te nuoret voitte tuskin kuvitella, miten suuresti maailma on muuttunut siitä, kun minä synnyin. Ei edes romaanikirjailija Jules Verne olisi voinut kuvitella niin monia muutoksia, vaikka hän eli vähän ennen meidän aikaamme. Näetkö tuon Vesuviuksen kaltaisen tulivuoren tuolla niemen kärjessä? Se oli paikka, mistä hän pani ’matkan maan keskukseen’ alkamaan antamalla sankareittensa laskeutua sen kraatterin kautta matkalle, joka vei heidät suoraan maapallomme läpi Stromboliin Italiaan. Hän kirjoitti tuon mielikuvituksellisen tarinan noin sata vuotta sitten. Paljon muutoksia on kuitenkin tapahtunut sen jälkeen.”
”Voi, kerro minulle lisää; on aina niin kiehtovaa kuunnella, mitä sinä kerrot vanhoista ajoista.”
”Jotkut nuoret eivät ehkä usko, että olosuhteet olisivat koskaan olleet paljonkaan toisin kuin nyt, mutta nämä viimeiset viisi tai kuusi vuosikymmentä ovat tuoneet mukanaan ennen näkemättömiä muutoksia.
Asunto-olot
”Ottakaamme esimerkiksi asunto-olot. Näetkö nuo nykyaikaiset asunnot tuolla? Ne on tehty teräsbetonista ja ovien ja ikkunoiden ympärillä on teräs- ja alumiinikehykset. Sisällä on pitkänukkaiset matot, sähköliedet, jääkaapit ja muut nykyaikaiset laitteet. Ja katso! Ei ole mitään savupiippuja – talot lämmitetään kuumista lähteistä tulevalla vedellä! Talo, jossa minä kasvoin, oli aivan erilainen.”
”Etkö sinä asunutkin sellaisessa vanhanaikaisessa maatalossa?”
”Olet oikeassa. Ja jos haluat nähdä sellaisen, voit mennä tuolla toisella kukkulalla olevaan pieneen ulkoilmamuseoon. Minun kotini oli sellainen torfbær, talo, joka oli rakennettu turpeesta, niin sen seinät kuin kattokin. Sisältä se oli vuorattu laudoilla. Päädyt olivat puisia rakennelmia, joissa oli ovi ja talon ainoat ikkunat. Lattiana oli vanha kunnon maa!
”Käytännöllisesti katsoen jokainen maatalo oli rakennettu tuolla tavoin, jopa kaupungeissakin olevat talot. Niissä ei ollut sähköä, vesijohtoja eikä muita mukavuuksia. Keittiössä meillä oli suuri avoin tulisija. Se olikin ainoa lämmityslaite, vaikka saimme myös hieman lämpöä navetasta. Se oli rakennettu talon vierustalle ja yhdistetty siihen, niin ettei meidän tarvinnut talvella mennä ulos ruokkimaan ja lypsämään lehmiä. Meillä oli tosiaan aika kodikasta!”
”Mutta miksi talot rakennettiin sillä tavoin? Eikö koko talo olisi voitu rakentaa puusta?”
”Puuta oli yksinkertaisesti liian vähän. Se oli tuotava maahan, jokaista lastua myöten. Meren lähellä asuvat käyttivät usein ajopuita. Siinä oli kaikki, mitä heillä oli, ja sitä täytyi säästää tärkeimpiin tarpeisiin.”
”Voi, millainen koti teillä olikaan! Ettekö koskaan kaivanneet jotain parempaa?”
”Ei, emme tienneet mitään parempaa. Eikä meitä olisi auttanut yhtään, jos olisimme olleet epätoivoisia tai esittäneet vastalauseita. Ihmiset, nuoretkin, olivat silloin nöyrempiä ja tyytyväisempiä elämään. He eivät pitäneet suurta ääntä protestoiden milloin mitäkin vastaan. Nuorilla ei ollut aikaa sellaiseen hassutteluun. Työnteosta puheen ollen, näetkö nuo tuolla heinäpellolla työskentelevät ihmiset?”
”He tekevät toden teolla työtä, eivätkö teekin?”
Työ
”Tekevät kyllä nykyisten mittapuiden mukaan, sanoisin. Tuon traktorin ja noiden nykyaikaisten varusteiden avulla heidän pitäisi saada työnsä valmiiksi iltaan mennessä. Mutta minun aikanani me niitimme kaiken viikatteilla ja käänsimme ja haravoimme maan käsivoimin. Kosteassa ilmastossamme meiltä kului usein viikkoja niiden töiden suorittamiseen, jotka voidaan nyt saada valmiiksi yhdessä päivässä koneitten avulla. Se on todella suuri muutos – melkein kaikki on koneellistettu.”
”Mutta eikö se ole hyvä asia, että ihminen antaa koneitten tehdä työn puolestaan?”
”Tietenkään siinä ei ole mitään väärää. Mutta ei työntekokaan ole vahingoksi. Me opimme tekemään monenlaista työtä jo nuorina. Isäni maatilalla meidän oli opittava tekemään kaikkea. Ja koska tila ei voinut elättää meitä kaikkia lapsia, me myös kalastimme paljon. Maanviljelijät omistivat yhteisesti veneen, joten voimme soutaa ulapalle kalastamaan. Me käytimme sitä myös kaupunkimatkojen suorittamiseen ja tavaroitten kuljettamiseen kotiin.
”Vain muutamat veneet olivat silloin niin suuria, että niissä voitiin käyttää purjeita. Myrskyn puhkeaminen saattoi olla vaarallista. Tapahtui monia murhenäytelmiä, kun avoin vene kaatui tai teki haaksirikon ja koko miehistö hukkui. Pienet yhdyskunnat voivat menettää käytännöllisesti katsoen kaikki merikuntoiset miehensä sillä tavoin. Muistan vielä, kun eräs kalastusvene haaksirikkoutui, luulen sen tapahtuneen vuonna 1911, ja 27 miestä hukkui. Jälkeen jääneitä, vaimoja, lapsia ja vanhuksia, jotka olivat olleet heistä riippuvaisia, oli noin 85 henkeä. Voit ymmärtää, miten hirvittävä onnettomuus se oli!”
”Kyllä tosiaan. En usko, että haluaisin lähteä yksikseni merelle, mutta jos menisin, ottaisin mieluummin nykyaikaisen dieselkäyttöisen troolarin, joita on tuolla satamassa. Eivätkö ne ole melkein uppoamattomia, kun niissä on kaikki tutka- ja kaikuluotainvarusteet?”
”Uppoamaton on melko voimakas sana käytettäväksi nykyäänkin. Muistatko Andrea Dorian? Se oli suunnaton, nykyaikainen valtamerialus, mutta se upposi yhteentörmäyksen jälkeen. Mutta pitää paikkansa, että teräsrakenteinen tuhannen tonnin alus voi selviytyä melkein mistä tahansa myrskystä. Sen lisäksi se on paljon tehokkaampi kalastuskone, niin sanoaksemme, kuin mikään minun nuoruudessani tunnettu. Mutta minäkin pysyisin mieluummin kuivalla maalla, esimerkiksi maatilalla. Se oli paljon kodikkaampi paikka, melkein omavarainen yksikkö, oma pieni maailmansa itsessään. Me emme lähteneet autolla lähimpään valintamyymälään, kun ajattelimme ruokaa. Ja mitä muihin tavaroihin tulee, niin me teimme useimmat niistä itse, ja meillä oli hauskaa niitä valmistaessamme.”
Ruoka ja vaatteet
”Mutta miten se oli mahdollista? Mikäli minä tiedän, maanviljelys ei Islannissa ole koskaan ollut kovin tuottavaa. Ettekö te kasvattaneet etupäässä heinää?”
”Kyllä enimmäkseen, vaikka ei siinä kaikki. Mutta sillä me voimme ruokkia kotieläimet. Joten suurin osa tarpeistamme oli täytetty.”
”En oikein käsitä sitä. Eläimistä voitte saada lihaa ja vähän maitoa, mutta se tuskin riitti täyttämään tarpeenne?”
”Ei aivan. Mutta kun meillä oli erilaista lihaa, lampaan-, lehmän- ja hevosenlihaa ja saimme maitoa lehmistä, niin meillä todella oli jo paljon perustarpeittemme tyydyttämiseksi. Me voimme saada kermaa, kokkarejuustoa ja muuta juustoa ja myös maitoheraa lihan säilömiseen, kun suolaa oli niukalti. Me kasvatimme joitakin vihanneksia – perunoita, nauriita, kaalia ja muuta sellaista – mutta emme viljaa. Viljaa emme tietenkään voineet kasvattaa, koska kesämme on niin lyhyt. Me ostimme sitä säkeittäin kaupungista samoin kuin sellaisia tavaroita, jotka yhä tunnetaan ’siirtomaantavaroina’, kuten sokeria ja kahvia, sekä nauloja, puutavaraa ja monia muita tavaroita.
”Me tavallisesti maksoimme niistä ylitse jääneellä karstaamattomalla tai kehrätyllä villalla, kuivatulla kalalla, kalaöljyllä ja haahkanuntuvilla. Meillä oli tapana käydä vaihtokauppaa ja yrittää saada hyvä hinta. Ja koska me saimme tarpeeksi villaa kotona lampaista, niin teimme suurimman osan vaatteistamme kotona kehrätystä ja kudotusta villasta. Sellaiset sukat, neulepuserot ja alusvaatteetkin ovat yhä parhaat meidän ilmastossamme.”
”Sinä siis tarkoitat, että te vain pysyttelitte tuolla maatilalla ja teitte kaikki nuo tavarat itse?”
”Niin suurin piirtein. Meillä oli omat ruokatavaramme, ja toisinaan meillä oli myös tuoretta kalaa ja lintujen munia ja lisäksi isoa hirvenjäkälää ja luonnonvaraisia marjoja erilaisia ruokia varten. Ja kun meillä oli ruokaa, vaatteita ja katto päämme päällä, niin mitä muuta olisimme tarvinneet?”
Virkistäytyminen ja kulkuvälineet
”No, mitä te sitten teitte virkistykseksenne?”
”Meillä ei kyllä ollut paljonkaan vapaata aikaa. Iltaisin teimme myös työtä. Me tavallisesti työskentelimme villan, kehruun, kutomisen ja muun sen kaltaisen parissa, niin miehet kuin naisetkin. Oli itse asiassa piristävää istua ja nauttia koko perheen seurasta, kun olimme tehneet pitkän päivän ulkotöitä. Meillä oli myös tapana lukea vuorotellen toisillemme muinaisia sankaritaruja tai runoja tai Raamattua – tämä kaikki tapahtui kotitekoisten kynttilöiden tai hylkeen tai valaan öljyllä valaisevien lamppujen valossa. Toisinaan vieraat viihdyttivät meitä ja kertoivat tarinoita tai lausuivat runoja kaukaisten aikojen tapahtumista.”
”Se on saattanut olla hauskaa, mutta ettekö te koskaan käyneet missään?”
”Kyllä me kävimme joskus. Oli tapana ajaa kirkkoon joka sunnuntai, ja usein me kävimme toisten maanviljelijöiden luona matkan varrella. Jotkut lähtivät matkaan jo lauantaina, jotta heillä olisi enemmän aikaa seurustella toisten kanssa.
”Vaikka et ehkä pidäkään silloista elämää suuriarvoisena, niin älä ajattele, että se oli ikävää ja synkkää. Se oli todella rikasta elämää. Ja milloin tahansa vaihtaisin nykyisen maailman kiireen ja tuhlauksen mieluummin siihen. Meillä oli enemmän aikaa. Me voimme miettiä Luojamme kätten töitä. Me emme ryntäilleet ympäriinsä autoilla ja lentokoneilla, vaan me ratsastimme hevosella ja monet kävelivät, koska heillä ei ollut varaa hevoseen. Ja usein he kävelivät monia kilometrejä lampaitten ja hevosten tallaamia polkuja laavakerrostumia pitkin. Te nuoret ette ehkä ymmärrä sitä, mutta me nautimme siitä suuresti.”
”Millainen muutos! Luulen, että melkein täytyy itse elää ja nähdä se omin silmin, jotta ymmärtäisi sen – ja muutokset, jotka sinä olet nähnyt.”
Suurin muutos – ihmisissä!
”Mutta kun oikein ajattelen, niin suurin muutos ei ole se, mitä tiede ja nykyaikainen tekniikka ovat saaneet aikaan. Se on muutos, joka vaikuttaa ihmisten mieleen ja sydämeen.”
”Mitä sinä sillä tarkoitat?”
”Ihmiset ovat muuttuneet hyvin paljon; raja-aidat ovat ikään kuin poissa. Mikään ei näytä olevan nykyään useimpien ihmisten esteenä; mikään ei pidätä heitä. Yleensä ei kunnioiteta lainkaan auktoriteettia tai toisten oikeuksia tai heidän omaisuuttaan. Voit tuskin luottaa enää kehenkään. Ihmiset eivät tunne olevansa turvassa. Näin ei ollut ennen. Minun nuoruudessani mies oli mies ja sana oli sana, mutta niin ei yksinkertaisesti ole enää asia. Epärehellisyys, lahjominen ja kaikenlainen varastaminen ovat vallalla. Mutta tämä uusi suuntaus laittomuuteen ei tule minään yllätyksenä kristityille. Nykyisten ihmisten enemmistön henkinen asenne kuvailtiin kauan etukäteen Raamatun ennustuksessa. Muistatko 2. Timoteuksen kirjeen 3. luvun jakeet 1–5?”
”Kyllä minä muistan ne. Siinä apostoli Paavali sanoo, että on tuleva aika, jolloin ihmiset ovat ’itserakkaita, rahanahneita . . . [ja] hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia’.”
”Aivan oikein. Paavali sanoo myös, että ’viimeisinä päivinä’ on oleva ’vaikeita aikoja’, koska moraalinen rappeutuminen ihmisten keskuudessa on yleistä. Ei silti, emmehän me suinkaan olleet täydellisiä ihmisiä silloinkaan ennen vuotta 1914, mutta eivät ihmiset kuitenkaan olleet vajonneet apostoli Paavalin kuvailemalle alhaiselle tasolle. He olivat vilpittömämpiä, rehdimpiä ja turmeltumattomampia. Nykyään monet olisivat pitäneet heitä lapsellisen yksinkertaisena väkenä. Mutta elämä oli rauhallisempaa, onnellisempaa kuin tänä aikana, jolloin ihmiset elävät henkisen ja fyysisen paineen alaisina. Muutos ihmisten asenteissa ei ole sen pienempi kuin kaikki aineellisissa asioissa tapahtuneet muutokset yhteensä, ja luulen, että sinäkin voit nähdä eron, vai mitä?”
”Kyllä, ja kun mietin sanojasi ja sitä, mitä olet kertonut minulle aikaisemmin, niin odotan saavani enemmän tietoa siitä, mitä Raamatulla on sanottavana Jumalan uudesta asiainjärjestelmästä.”
”Niin tulee nuoren pojan ajatellakin ja vanhempienkin, koska Jehovan ja hänen tarkoitustensa tuntemus on erittäin tärkeätä nyt. Etkö muistakin Johanneksen evankeliumin 17:3:n ytimen?”
”Kyllä, siinähän Jeesus sanoo: ’Tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.’”
”Oikein. Ja se, mitä tiedät maailmassa vuoden 1914 jälkeen tapahtuneista muutoksista, auttaa sinua näkemään, että me elämme ennustettuja ’viimeisiä päiviä’.”