”Sinun sanasi on totuus”

Annatko rukoukselle etusijan?

ETUSIJA on määritelty ”ensimmäiseksi, arvokkaimmaksi, huomatuimmaksi tai tärkeimmäksi sijaksi, etuasemaksi”. – (Nykysuomen sanakirja) Toisen maailmansodan aikana käytettiin paljon sanaa ”etusija”; kaikille teollisuuksille, jotka olivat tärkeitä sotatoimille, annettiin etusija.

Etusijan antaminen rukoukselle merkitsee siis sen tärkeyden tunnustamista. Se merkitsee ajan varaamista sille toisilta vähemmän tärkeiltä asioilta.

Kristityt evankeliuminpalvelijat kuulevat nykyään usein valituksen, että ihmiset ovat liian kiireisiä edes kuuntelemaan Jumalan valtakunnan sanomaa. Mutta onko noilla ihmisillä todella niin kiire, etteivät he ehdi kuunnella lyhyttä raamatullista saarnaa? Ei suinkaan, jos he haluavat kuunnella! Kyse on kokonaan siitä, minkä he ajattelevat olevan itselleen tärkeintä. Monet antavat huvituksille etusijan, koska he ovat ”hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia”. – 2. Tim. 3:4.

Tässä on opetus antautuneelle kristitylle, kun on kyse rukouksesta. Jos olet antautunut kristitty, niin tietysti tiedät, että sinun tulee varata aikaa rukoilemiseen; että sinun tulee varata aikaa rukoillaksesi ennen jokaista ateriaa; että sinun tulee aloittaa ja lopettaa jokainen päivä rukoilemalla Tekijääsi sekä rukoilla muulloinkin. Mutta teetkö aina niin? Vai havaitsetko meneväsi työhön aamulla ilman, että olet ensin varannut aikaa puhuaksesi Jumalalle, kiittääksesi häntä yön levosta, uuden päivän valosta ja kaikista siunauksista, jotka ovat edessäsi niin hengellisessä kuin aineellisessa mielessä, puhumattakaan siitä, että anoisit Jumalalta viisautta ja voimaa päivän varalle ja hänen siunaustaan hänen maailmanlaajuisesti suoritettavan työnsä eduille?

On totta, että sinulla on välttämättömiä askareita ennen työhön lähtöä: kylpeminen tai peseytyminen, hiusten hoitaminen ja ehkä parranajo; on syötävä jotain ja lähdettävä ajoissa, jotta ehtisit bussiin – sinä tiedät, ettei se odota. Nämä seikat ovat välttämättömiä, jos haluaa ’ahkeroida sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten silmissä’. (Room. 12:17) Koska nämä tarpeelliset askareet ovat jokapäiväisiä, niin tiedät jo, miten kauan niihin menee aikaa. Etkö siis voisi nousta hieman aikaisemmin varataksesi joka aamu aikaa puhuaksesi Jumalan kanssa ja harkitaksesi ainakin lyhyesti päivälle varattua Raamatun tekstiä ja sen selitystä Vartiotornista tai englanninkielisestä Jehovan todistajien vuosikirjasta? Siten tehden noudatat apostolin neuvoa ja ’ostat sopivaa aikaa itsellesi, koska päivät ovat pahat’. – Ef. 5:16, Um.

Jeesus Kristus, täydellinen Jumalan Poika, ymmärsi rukouksen arvon ja tarpeen maan päällä ollessaan. Evankeliumit kertovat meille, että kasteensa aikana hän rukoili, että hän vietti kokonaisia öitä rukoillen ja että hän toistuvasti rukoili maallisen evankeliuminpalveluksensa viimeisenä päivänä. Hän opetti myös seuraajilleen, miten tulee rukoilla, ja kehotti heitä: ”Valvokaa ja rukoilkaa [jatkuvasti, Um].” – Matt. 26:41.

Etusijan antaminen rukoukselle merkitsee loppujen lopuksi sitä, että olemme tietoisia hengellisistä tarpeistamme. (Matt. 5:3, Um) Meidän tarvitsee puhua Jumalalle päivittäin. ’Meidän tulee tuntea hänet kaikilla teillämme, niin hän tasoittaa meidän polkumme.’ (Sananl. 3:5, 6) Meidän täytyy jatkuvasti pitää mielessämme Ps. 127:1:ssä esitetty periaate: ”Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo.” Meidän tosiaan tarvitsee jatkuvasti olla tietoisia siitä tosiasiasta, että ’meidän aikamme on Jumalan kädessä’. – Ps. 31:16.

Rukouksen avulla me voimme parhaiten pysytellä lähellä Jehova Jumalaa, Tekijäämme, Elämänantajaamme, Ylläpitäjäämme ja Tuomariamme. Rukous voi auttaa meitä vaeltamaan nöyrästi Jumalamme edessä. (Miika 6:8) Mitä ’kestävämpiä olemme rukouksessa’, sitä lähempänä Jehova Jumala on meitä (Room. 12:12; 1. Tess. 5:17), ja sitä enemmän me vahvistumme kristillisen elämämme kahdessa tärkeimmässä piirteessä. Mitkä ne ovat?

Toisaalta mitä lähempänä elämme Jehova Jumalaa rukouksen kautta, sitä enemmän pelkäämme olla miellyttämättä häntä. Tuo pelko on viisauden alku, sillä se auttaa meitä pysymään erossa pahasta, se tosiaan vahvistaa meitä vastustamaan kiusausta. Ja toisaalta mitä lähempänä elämme Jehova Jumalaa, sitä paremmin opimme tuntemaan hänet ja rakastamaan häntä, ja sitä enemmän meillä on intoa hänen käskyjensä noudattamiseen, sillä sitä rakkaus Jumalaan merkitsee, kuten apostoli Johannes osoittaa. – Sananl. 8:13; 9:10; 1. Joh. 5:2, 3.

Jos me todella annamme Jehovan rukoilemiselle etusijan muiden asioiden suhteen, niin silloin meillä on aikaa sisällyttää niihin ylistystä ja kiitosta, emmekä rajoita niitä vain anomusten esittämiseen Jumalalle. Psalmit varaavat meille hyviä esimerkkejä tässä suhteessa, sillä vaikka ne tarkasti sanoen ovat lauluja, niin monet niistä ovat sisällykseltään myös ylistys- ja kiitos- sekä anomusrukouksia.

Esimerkiksi Psalmi 136 käskee meitä: ”Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti. Kiittäkää jumalien Jumalaa, . . . Kiittäkää herrain Herraa, . . . Kiittäkää taivaan Jumalaa.” – Ps. 136:1–3, 26.

Ja tullessamme Jehova Jumalan luo anomuksin ja pyynnöin älkäämme koskaan olko niin julkeita, että havaitsemme vaativamme tai käskevämme Jumalaa. Älköön meidän koskaan havaittako saarnaavan tai luennoivan Hänelle. Ei, me olemme pyytäjiä, ja asenteemme täytyy olla sama kuin Jeesuksella, joka sanoi: ”Ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä.” – Matt. 26:39.

Jos annamme rukouksillemme etusijan, me voimme esittää anomuksemme perustellen, jotta Jumala myöntyisi pyyntöömme. Se saattaa johtua siitä, että hänen nimensä on kysymyksessä tai koska me tiedämme, että hän on Jumala, joka mielellään osoittaa armoa, oikeudenmukaisuutta ja laupeutta. (2. Moos. 34:6, 7; Dan. 9:16–19) Tai me voimme pyytää anteeksiantoa, koska olemme perineet synnin vanhemmiltamme, kuten kuningas Daavidkin pyysi. – Ps. 51:3–7.

Ja kun rukoilemme, niin käyttäkäämme parhaita sanoja ja parasta kieltä muistaen kenelle puhumme – korkeimmalle, kaikkeuden suvereenille Hallitsijalle. Tämän seikan huomioon ottaminen saa meidät myös tulemaan hänen luokseen todella nöyrinä ja suurinta mahdollista kunnioitusta tuntien. Ja pyyntöjä esittäessämme älkäämme koskaan ”sanoko samoja asioita yhä uudelleen”, niin kuin ne, jotka eivät usko Raamattuun, sanovat. – Matt. 6:7, Um.

Meidän ei myöskään tule olla sen vanhan miehen kaltaisia, joka rukoili: ”Jumala, siunaa minua ja vaimoani, poikaani Johnia ja hänen vaimoaan; meitä neljää eikä muita.” Sisällyttäkäämme pikemminkin rukoukseemme asioita hyvin laajalta alalta. Me haluamme rukoilla Jumalan nimen pyhittämisen puolesta, hänen valtakuntansa tulemisen puolesta ja sitä, että hänen tahtonsa tapahtuisi maan päällä. Ja me haluamme myös muistaa ympäri maailman olevan ’koko veljesseuramme’ hyvinvointia. – 1. Piet. 5:9, Um; Matt. 6:9, 10.

Jos me myönnämme, että se, mitä Jumalan sana sanoo, on totuus, me annamme rukoukselle etusijan, me emme koskaan laiminlyö sitä. Me teemme rukouksistamme niin sisällökkäitä kuin niiden tulee olla ja ilmaisemme ne niin oivallisin sanoin kuin ne ansaitsevat.