Ihmisen ainutlaatuisuus kehityksen vai luomisen tulos?

”KEHITYSOPISSA kaikki on hyvin, hyvin teoreettista.” Tämä on johtavan kehitysopin kannattajan esittämäksi todella suora lausunto. Kuitenkin S. L. Washburn, joka on antropologian professori Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä Yhdysvalloissa, todella esitti juuri tuon lausunnon. Vielä merkittävämpää on se, että hän teki sen ”Ihmisen ainutlaatuisuus” -aiheisessa Nobel-konferenssissa pidetyssä esitelmässä, jonka nimenä oli ”Ihmisen käyttäytymisen kehitys”.

Tämän eräässä amerikkalaisessa keskilännen yliopistossa pidetyn konferenssin puhujat viittasivat niihin moniin tapoihin, joissa ihminen on ainutlaatuinen eläimiin verrattuna. Silti nämä miehet viittasivat toistamiseen kehitykseen ikään kuin se olisi todistettu tosiasia. Eri puhujien ihmisen ainutlaatuisuudesta esittämiä näkökohtia ovat mm. seuraavat, jotka on nyt julkaistu J. D. Roslanskyn toimittamassa kirjassa The Uniqueness of Man (Ihmisen ainutlaatuisuus):

”Kuitenkaan mikään tunnettu ihmisryhmä ei yksinkertaisesti heitä pois kuolleitaan ilman jotakin rituaalia tai juhlamenoa. Tämän jyrkkänä vastakohtana mikään eläin ei harrasta oman lajinsa kuolleiden yksilöiden hautaamista.” ”Ihminen on ainoa elävä olento, jolla on kehittynyt tietoisuus itsestään ja tietoisuus kuolemasta.” – Theodosius Dobzhansky, venäläissyntyinen tiedemies.

Miksi ihminen on näin huomiota herättävän erikoinen tai ainutlaatuinen, jos hän on kehittynyt eläimistä? Eikö niissä, joiden väitetään olevan ihmisen esi-isiä, pitäisi olla ainakin jossain pienessä määrin tietoisuutta itsestään ja tietoisuutta kuolemasta? Kehitys ei voi selittää tätä ainutlaatuisuutta, mutta Jumalan sana voi. Raamattu selittää, että ainoastaan ihminen luotiin Jumalan kuvaksi. Yksin hänelle annettiin järki, mielikuvitus ja moraalitaju. – 1. Moos. 1:26–28.

Mitä tulee ihmisen kykyyn käyttää kieltä, vastakohtana eläinten parissa käytetyille viestintäjärjestelmille, niin Notre Damen yliopiston opettajakuntaan kuuluva tri Ernan McMullin sanoi seuraavaa:

”Viime aikoina on tutkittu paljon mehiläisten, muurahaisten, delfiinien ja muiden yhdyskunniksi järjestäytyneiden eläinten ’kieliä’. Mutta näiden ’kielien’ monet piirteet erottavat ne jyrkästi ihmisen kielistä. Ne ovat ensiksikin lajille ominaisia, perittyjä eivätkä opittuja. Niiden käyttö on vaistomaista, ei ajattelun tulosta. Tiettyyn lajiin kuuluvat mehiläiset eivät pysty ’seuraamaan’ toisen lajin kieltä, eivätkä ne voi oppia sitä. Jopa lajin puitteissa voi esiintyä maantieteellisestä eristyneisyydestä johtuvia perinnöllisiä erilaisuuksia; italialainen mehiläinen ei osaa seurata saksalaisten serkkujen parven antamia vihjeitä. Italialainen mehiläinen pysyy aina italialaisena mehiläisenä! Yksilö ei voi mitenkään muuntaa tai unohtaa ’kieltään’, koska se (sikäli kuin voimme sanoa) on määräytynyt täysin perinnöllisesti, alkuperältään täysin vaistomaisesti. Toiseksi, kaikki käytetyt merkit ovat tarkasti sanoen signaaleja, so. ne herättävät välittömään toimintaan. Niiden ei ole syytä katsoa olevan ominaisuuksiltaan ehdotuksen luontoisia. Niitä ei käytetä lausuntojen esittämiseksi sokerinlähteestä, vaan pikemminkin palvelemaan kiihokkeena vaistomaisen vastakaiun saamiseksi toisilta mehiläisiltä, mikä lähettää ne oikeaan paikkaan. Kolmanneksi, nämä kielet ovat täysin rajoittuneet tiettyyn tilanteeseen, jolla on biologista merkitystä lajille, esimerkiksi ruoan keräämiseen tai kosiskeluun.”

Niin, kielen ongelma esittää kehitysopin kannattajille arvoituksen. Kielitieteilijät ovat tarjonneet monia teorioita, mutta mikään niistä ei ole ollut niin järkevä tai vakuuttava, että se olisi saanut osakseen yleisen hyväksymyksen. Papukaija, pieni lintu, osaa puhua, vaikkakaan ei älykkäästi, mutta apina, jonka monet fyysiset piirteet – hampaat, huulet, kieli, äänijänteet ja papukaijan älykkyyden verrattomasti ylittävä älykkyys – ovat samanlaisia kuin ihmisen, ei osaa. Miksi ei? Koska apina ei ole tarpeeksi älykäs, kuten Wooten osoittaa teoksessaan Up from the Ape.

Esittäen vielä lisäesimerkin ihmisen ainutlaatuisuudesta professori W. H. Thorpe, johtava englantilainen etologia, sanoi seuraavaa:

”Ihminen voi käsitellä täysin käsitteellisiä symboleja paljon laajemmin kuin on mahdollista eläinmaailmassa; tälle kyvylle perustuu matematiikka. En usko, että eläimet pystyvät koskaan luomaan matematiikkaa. . . . Ihmisellä on käsitteellinen moraalitaju, joka pystyy oivaltamaan täydellisesti yleisiä moraalilakeja – hän toisin sanoen pystyy oivaltamaan olennaisen eron sen välillä, mitä on ja mitä pitäisi olla, ja tämän vuoksi pidän . . . ihmistä filosofisena, metafyysisenä ja uskonnollisena eläimenä.”

Nobelin palkinnon saaja John Eccles puhui konferenssissa aiheesta ”Kokeva minä”. Hän mainitsi muun muassa, että ”ihmisen pyrkimys ymmärtää maailmaa on hänen ainutlaatuisuutensa yksi mitta”. Eläimet tyytyvät eläimen mukavuuksiin ja nälkänsä ja sukupuolisten vaistojensa tyydyttämiseen. Mutta ihmisellä, ja ainoastaan ihmisellä, on tiedon nälkä, halu tietää, ymmärtää, ei vain maailmaa vaan myös olemassaolonsa tarkoitusta. Jumalan sana Raamattu varaa tämän valistuksen. – Ps. 119:105.

Aivan alussa lainattu professori Washburn jatkoi edelleen teemaa ihmisen ainutlaatuisuudesta huomauttamalla:

”Koko käsityksemme tilasta eroaa täysin kädellisten eläinten käsityksestä. Apinat viettävät koko elämänsä 5–8 neliökilometrin alueella. Gorilla viettää elämänsä noin 40 neliökilometrin alalla . . . Nämä ovat eläimiä, jotka pystyvät liikkumaan paljon nopeammin kuin me, niillä on hyvä liikkumiskykyinen elimistö ja erikoisaisteja, jotka muistuttavat paljon meidän aistejamme, mutta ne asuvat koko elämänsä tuolla äärimmäisen pienellä alueella. . . . Luulisi, että apinat voisi varsin helposti ajaa liikkeelle. . . . Se on aika helppoa . . . kunnes ne saapuvat tuntemansa alueen rajalle. Ja jos niitä sitten yrittää ajaa pitemmälle, joukko raivaa tiensä ajajan ohitse ja palaa takaisin; ne eivät mene tuntemansa alueen ulkopuolelle. Ihmisen todella merkittäviä tunnuspiirteitä onkin se, että kaikkein alkukantaisimmatkin ihmiset liikkuvat pikemminkin satojen neliökilometrien alueella kuin niin pienillä alueilla. . . .

”Ihmisen, mutta ei kädellisten eläinten, toiminnalle on luonteenomaista alituinen harjaantuminen. . . .

”Aivomme hallitsevat vihanpurkaukset suunnattomasti paremmin kuin kädellisten eläinten aivot. Tämä liittyy varmasti kykyyn olla yhteistoiminnassa ja kykyyn suunnitella. Myös nämä kyvyt on tietysti ainoastaan ihmisellä. . . . Kädellisten eläinten keskuudessa kahden eläimen saaminen tekemään jotakin yhteisesti hyödyllistä on kutakuinkin yhteistoiminnan raja. . . .

”Myös ihmisolentojen sukupuolisuus eroaa huomattavasti kädellisten eläinten sukupuolisuudesta. . . . Tämän . . . hillitsemättömän sukupuolivietin puuttuminen on tavattoman tärkeää ja . . . johtuu siitä, että ihmisellä aivot ovat sukupuolisessa käyttäytymisessä paljon tärkeämmässä asemassa kuin kädellisillä eläimillä.”

Miten silmäänpistävästi kaikki edellä olevat todisteet puhuvatkaan ihmisen ainutlaatuisuudesta! Hänen mukanaan putkahti äkisti olemassaoloon suuri joukko ainutlaatuisia ominaisuuksia. Mainitut eri näkökohdat eivät kuitenkaan suinkaan ole ainoita, joissa ihminen eläimiin verrattuna on ainutlaatuinen. Ei lainkaan!

Onko kuitenkaan yksistään näidenkään näkökohtien pohjalta järkevää lukea kaikkia näitä ihmisen ainutlaatuisuuden puolia kehityksen ansioksi? Vai pitäisikö meidän pikemminkin lukea ne, kuten Jumalan sana Raamattukin tekee, jumalallisen Luojan viisauden ansioksi? Järki ja totuus puoltavat varmasti jälkimmäistä johtopäätöstä!

[Alaviitteet]